Projekti-insinööri Jaakko Savolahti

Haastateltava:

Jaakko Savolahti

Projekti-insinööri
Metsähallitus

Jaakko työskentelee Metsähallituksessa projekti-insinöörinä. Hänen tehtävänään on kartoittaa Metsähallituksen maa-alueiden tuulivoimapotentiaalia eli selvittää alueita joille voisi perustaa tuulivoimaloita. Hän on koulutukseltaan energiatekniikan lisensiaatti.

Kun Mikolta kysytään miksi hän halusi energiatekniikan lisensiaatiksi hän hymähtää ”Ei siihen nyt välttämättä ollut huikeita haluja aikanaa. Se meni sillä tavalla, että diplomi-insinööriopintojen lopussa tutustuin professoriin energiatekniikan labrassa ja hän pyysi sinne tekemään diplomityötä. Sen jälkeen jäin sinne tutkijaksi.”

Työssään Jaakko pääsee matkustelemaan kotimaassa, ja välillä ulkomaillekin. Metsässä Jaakko sanoo pääsevänsä käymään harmillisen vähän vaikka viihtyisi myös sielläkin.

Miten sinun työsi pelastaa maailman? ”Jos olisi pienenä osana edistämässä minun mielestäni erittäin hyvän energiantuotantomuodon, eli tuulivoiman käyttöönottoa Suomessa, niin siinä olisi pieni osa tän maailman pelastusta.”

Takaisin listaukseen