100 yläkoululaista kutsuttiin kisaamaan Metsävisan voitosta

Vuoden 2017 Metsävisa huipentuu toukokuussa suureen loppukilpailuun Espoon Nuuksion metsissä. Finaalin kutsuttiin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi sata nuorta ympäri maata.

Metsävisan 2017 loppukilpailu käydään 15.–16. toukokuuta. Juhlavuoden Metsävisan teemoja ovat suomalainen metsäluonto ja suomalaisten metsäsuhde. Metsää tarkastellaan kestävyyden eri näkökulmista: ekologiselta, taloudelliselta, sosiaaliselta ja kulttuuriselta kannalta.

Valtakunnallisen kilpailun finalistit ovat kukin oman koulunsa Metsävisa-voittajia. Alkukarsintoihin osallistui puolet Suomen yläkouluista, kaikkiaan 26 700 oppilasta. Osallistujia oli ympäri Suomea Ahvenanmaan Kökarista Lapin Kilpisjärvelle.

Loppukilpailussa 15. toukokuuta yläkoululaiset visailevat maastossa. Nuuksiossa kulkevan reitin varrella on metsään ja metsäalaan liittyviä kysymyksiä, joihin nuoret vastaavat Metsävisaa varten suunnitellun mobiilisovelluksen avulla.

Finalistit myös tutustuvat Nuuksiossa sijaitsevaan Suomen luontokeskus Haltiaan. Iltaa vietetään nuotiolla ja yö puolijoukkuetelttakylässä. Finalistit ovat jo vaihtaneet leiriytymisvinkkejä omassa WhatsApp-ryhmässään. Leirinuotiolla on luvassa ainakin kitaransoittoa sekä yllätysvieras, yksi Suomen tunnetuimmista somettajista.

Kymmenen parasta visailijaa mittelee metsäasiantuntemuksesta vielä 16.5. Helsingin Messukeskuksessa Taitaja 2017 -tapahtumassa, jossa myös julistetaan Metsävisan voittaja.

Metsävisa on metsäalan tarjoamaa yhteistyötä kouluille

Suomen Metsäyhdistys ja Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry ovat Metsävisan pääjärjestäjät. Ne järjestävät kilpailua Suomen Metsäsäätiön rahoituksella. Muita rahoittajia ja järjestäjiä ovat OP, UPM, Stora Enso, Metsä Group, Metsähallitus, MTK ja Metsäteollisuus ry. Järjestäjät ja rahoittajat ovat tavattavissa loppukilpailun rasteilla ja muussa ohjelmassa.

Finaalissa mukana ovat lisäksi Suomen luontokeskus Haltia, Tiedekeskus Pilke, Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen metsäkeskus sekä metsäalan koulutuksen järjestäjät: Helsingin yliopiston metsätieteiden laitos, Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun biotuotteiden ja biotekniikan laitos, Hämeen ammattikorkeakoulu ja ammatti-instituutti sekä Yrkeshögskolan Novia. Metsäkoulutus ry on mukana palkitsemassa voittajia.

Vuonna 2017 Metsävisa järjestetään jo 36. kerran, ja siihen on osallistunut yli miljoona suomalaista. Kilpailu järjestetään myös ruotsiksi ja englanniksi nimillä Skogsnöten ja Forest Quiz.

Finalistit istuttavat Haltian pihapiiriin muistopuun, Tulevaisuuden kuusen. Metsävisa on osa Suomi 100 -ohjelmaa.  Juhlavuoden teeman mukaisesti sen järjestää koko metsäala yhdessä.

Lisätietoa ja median akkreditointi:
Anne Turunen, Suomen Metsäyhdistys, anne.turunen@smy.fi, puh. 045 657 5440


www.metsavisa.fi
Metsävisa-finalistit 2017

Seuraa tapahtumaa myös Twitterissä ja Instagramissa: #Metsävisa


 

Kirjoita kommentti