Näkökulma

50 vuodessa 50 prosenttia enemmän puuta

Kirjoittaja

Kirsi Joensuu

Kirjoittaja on Suomen Metsäyhdistyksen toiminnanjohtaja.

Kirsi Joensuu. Kuva: Seppo Samuli

Väite on uskomaton ja kiehtova pyöreine lukuineen. Uskomattominta siinä on, että se on totta.

Vuonna 1970 puuta oli ”vain” 1,5 miljardia kuutiota, metsällisin termein mottia. Tällä hetkellä Suomen metsissä, jotka peittävät 75 prosenttia maa-alasta, on puuta 2,5 miljardia kuutiometriä.  

Mitä on tapahtunut 50 vuodessa, että tähän kasvuun on päästy? Pohdin tätä oman elämäni kasvun kautta.

70-luvulla suuret ikäluokat, johon omatkin vanhempani kuuluvat, olivat aktiivisessa nuoruutensa iässä, perustamassa perheitään ja aloittamassa ammateissaan. He rakensivat taloja, pääosin puusta, tai korjasivat vanhempiensa sodan jälkeen rakentamia rintamamiestaloja, nekin puusta rakennettuja. Moni perhe sai meillä Itä-Suomessa leipänsäkin metsästä. Ainakin kesäisin ja syksyisin haettiin pöytään metsän antimet: marjat, sienet ja riistaa – aikaisemmilta sukupolvilta saatujen oppien mukaan.

Isovanhempieni sukupolven maksamat sotakorvaukset ja metsäteollisuuden kasvu sen myötä kasvatti vihreän kullan arvostusta. Öljykriisi ei arvostusta laskenut, päinvastoin. Omien isovanhempieni sanat kaikuivat minunkin korvissani: metsää pitää arvostaa, sinne mennään, kun on tarve, siellä kasvaa vihreä kulta. Olihan siellä keijukaisia ja metsänhenkiäkin, kaikkea mitä lapsen mieli pystyi luomaan. Kaiken kaikkiaan lapsuuteni metsäiset ympäristöt olivat minulle kauniita ja turvallisia paikkoja.

Kouluaikana ansaitsin läheisellä Metsänjalostussäätiön taimitarhalla tärkeitä kesätyörahoja. Parhaimpina viikkoina koivuntaimia kylvölaatikoista priklatessa, kuuman ja vaikean paikan lisillä, ylsimme kaverini kanssa vanhempiemme viikkopalkkojen tasolle. Rahat sijoitimme SYPin osakkeisiin – jotka hävisivät 90-luvun alun mustana maanantaina. Olisi pitänyt ostaa metsäosakkeita, muistan ajatelleeni. Ne nousivat pian romahduksen jälkeen, eikä isoja metsäyhtiöitämme pilkottu pankkien tavoin. Vaikeaa aika oli toki metsäteollisuudellekin.

Skotlannin opiskeluvuotenani sain tottua erilaiseen metsään. Sitä oli maa-alasta vain kymmenen prosentin verran. Metsät oli aikanaan hävitetty eikä Skotlannissa ollut Suomen jo vuonna 1886 säädetyn metsälain mukaistan velvoitetta uudistaa metsä korjuun jälkeen. Paikalliset kokivat metsät vaikeina ja pimeinä paikkoina ja niitä ne olivatkin –  tiheissä kuusikoissa ei juuri voinut liikkua.

Skotlannissa kävin tutustumassa myös paikalliseen paperitehtaaseen, missä vajaa 2 metrin rainaleveydellä oleva erikoispaperikone puksutti hienoa erikoispaperia samaan aikaan, kun Valmetin henkilöt asensivat Pohjois-Saksassa Nordland Papierin tehtaalle sen aikaista Euroopan leveintä ja tehokkainta hienopaperikonetta. Sen tuotoksia sain riisittää seuraavan kesän työharjoittelussani. Raaka-aine tuotiin Pohjanlahden yli Küsten Kanalia pitkin sellupaaleina Suomesta. Tasaisen vauhdin taulukolla puun määrä oli samaan aikaan ylittänyt Suomen metsissä jo 2 miljardin motin määrän.

1990-luvun alussa hain ja sain paikan hirsitalomyyjänä. Mieleen on jäänyt saksalaisen asiakkaani ihmettely, miksei hän löytänyt Suomesta uuteen loma-asuntoonsa Päijänteen rannalla suomalaisia massiivihuonekaluja. Hän joutui tuomaan ne Saksasta. Ne oli tehty suomalaisesta männystä. Toinen ihmettelyn aihe oli se, miksi parasta puutavaraa käytettiin tellinkeinä työmaalla. Kysyjän kotimaassa tämä puutavara oli niin arvokasta, että se suojattiin mahdollisimman hyvin työmaa-olosuhteissakin. Suomessa oli niin paljon puuta, että sitä oli käyttää myös tellinkeihin. Ja olihan se vientituotekin: egyptinparrua vietiin Egyptiin juurikin rakennustelineisiin.

Myös perheemme rakensi hirsitalon. Uuden kotimme takassa poltimme rakennustyömaalta jääneitä laudanpätkiä ja saimme niistä lämpöä ja tunnelmaa lapsiperheen kotiin. Paksuihin hirsiseiniin olimme varastoineet hiiltä, vaikka hiilensidontaa ei puurakentamisessa vuosituhannen vaihteessa vielä ensimmäiseksi ajateltukaan.

2000-luvulla metsät senkuin kasvoivat. Joka vuosi metsien kasvu oli suurempaa kuin niiden käyttö. Lasten kasvaessa myös harrastukset veivät meidät metsään, hiihtämään ja suunnistamaan. Omilta vanhemmilta opitut tavat hakea metsän antimia ruokapöytään siirtyivät omille lapsille. Poika suoritti metsästyskortin ja tytär hankki kesärahoja puolukoita poimimalla.

Aloittaessani Metsäyhdistyksen toiminnanjohtajana reilu vuosi sitten, puun määrä Suomien metsissä oli jo 2,5 miljardia mottia eli 50 prosenttia enemmän kuin syntyessäni toukokuussa tasan 50 vuotta sitten.

Mutta voiko puun määrä Suomen metsissä kasvaa samaan tahtiin myös seuraavien 50 vuoden aikana, vaikka puutuotteiden määrän kasvu lisääntyy entisestään? Vuonna 2070 puuta olisi näin vajaa 3,5 miljardia kuutiota. Se jää nähtäväksi, panen tämän luvun muistiin.

Kirjoita kommentti