Näkökulma

Metsäakateemikon blogi: Visio elinvoimaisesta metsäluonnosta vuonna 2046

Kirjoittaja

Liisa Rohweder

WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder etsii työssään ratkaisuja luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen ilmastonmuutoksen torjumiseen. Hän osallistui Metsäakatemian kurssille vuonna 2010 ja toimii Metsäakatemian neuvottelukunnan jäsenenä.

Vanhan viisauden mukaan ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Siitä huolimatta katseen luominen ajassa eteenpäin kannattaa, sillä kestävää tulevaisuutta ei voida toteuttaa ilman, että se ensiksi visioidaan. Niinpä piirrän tässä kirjoituksessa kuvan vuoden 2046 Suomesta – Suomesta, jossa metsäluonto on elinvoimainen, metsät ovat merkittävä hiilivarasto ja puuta käytetään kestävästi pitkäkestoisiin tuotteisiin.

Kenties keskeisin muutos seuraavan 25 vuoden aikana tullaan kokemaan asenteissa: Vuonna 2046 metsätaloutta mitataan paljon muullakin kuin puusta saaduilla tuloilla. Metsien, ja ylipäätään luonnon, arvo terveyden ja virkistyksen lähteenä ja ekosysteemipalveluna ymmärretään selvästi nykyistä paremmin.

Luonnon turvaamisesta kiinnostuneiden metsänomistajien määrä on lisääntynyt ja tietoisuus suojelualueverkoston merkityksestä on yleistä. Metsien suojelua toteutetaan suunnitelmallisesti samankaltaisilta alueilta kuin puunhankintaakin: suojeluhankinta-alueilta. Metsistämme on suojeltu 30 prosenttia, ja suojelualueiden ympärillä tehdään tehostettuja luonnonhoidon toimenpiteitä. Erityisen paljon suojeltuja metsäalueita sijaitsee asutuksen läheisyydessä, missä ne ovat arvokkaita vapaa-ajan virkistäytymispaikkoja ja varhaiskasvatuksen ja koulun kautta läsnä myös lasten ja nuorten päivittäisessä arjessa.

Parin vuosikymmenen takaa muistetaan metsiensuojeluohjelma METSO. Siinä kerättiin hyviä kokemuksia vapaaehtoisen suojelun menetelmistä: metsänomistajat saivat halutessaan tarjota metsäänsä suojeltavaksi ja saivat siitä puuston arvoa vastaavan verovapaan korvauksen. Koska suojelu ei ollut suunnitelmallista ja rahoitus oli riittämätöntä, edettiin suojelumäärien kasvattamisessa hyvin hitaasti. Metsien suojelua kehitettiin suunnitelmalliseksi, ja vuonna 2046 metsiä on suojeltu kattavasti eri puolilta maata. Metsien säästämisestä maksetaan suojelukorvaus ja sitä edistetään tukipolitiikalla ja muilla ohjauskeinoilla.

Avohakkuut ja niistä seuraava metsiä yksipuolistava metsänhoitotapa on käytössä enää murto-osassa metsiä. Metsänomistajalla on koko ajan käytössään kaikki saatavilla oleva tieto omasta metsästään ja sen käyttöön liittyvistä vaihtoehdoista. Kehittyneen teknologian avulla tietoa välittyy metsänomistajille ja metsäammattilaisille reaaliajassa ja metsikkötasoisesti.

Muutos on tapahtunut myös tavassa, jolla metsiin liittyvää yhteistyötä tehdään. Eri tahot tukevat toistensa tavoitteita, sillä on huomattu, että siten päästään metsien käytössä tilanteeseen, jossa kaikki osapuolet hyötyvät.

Metsät ovat tärkeä osa suomalaista sielunmaisemaa, merkittävin luonnonvaramme ja koti kymmenille tuhansille eliölajeille. Tällä hetkellä metsäluonnolla ei kuitenkaan mene hyvin. Kun metsiensuojeluverkostolla turvataan metsäluonnon tila, hiilivarastoilla vastataan ilmastokriisiin ja puuta käytetään säästeliäästi välttämättömiin asioihin, yhä useammilla ihmisillä on mahdollisuus viettää aikaa kauniissa metsämaisemassa ja ennen kaikkea mahdollisuus hyvään ja turvalliseen elämään.

Kestävän tulevaisuuden rakennuspalikat ovat jo tiedossa, mutta vaaditaan paljon työtä ja merkittäviä päätöksiä, jotta yllä kuvailtu visio olisi todellisuutta 25 vuoden päästä.

Vaikeaa? Kyllä.

Mutta mahdotonta? Ei missään nimessä.


Metsäakateemikon blogi kokoaa Päättäjien Metsäakatemia -kurssin käyneiden ”metsäakateemikkojen” metsäasioihin liittyviä näkökulmia. Metsäakatemian 25-vuotisen taipaleen kunniaksi, tämän vuoden kirjoituksissa visioidaan tulevaisuutta.

Tutustu muihin kirjoituksiin Metsäakateemikon blogissa täällä.

Siirry Päättäjien Metsäakatemian etusivulle.


 

2 kommenttia “Metsäakateemikon blogi: Visio elinvoimaisesta metsäluonnosta vuonna 2046” artikkeliin

Aapo Palonen sanoo:

Tuo avohakkuuttoman metsänkasvatuksen paremmuus jaksolliseen kasvatukseen verrattuna luonnon monimuotoisuuden suhteen on hyvin markkinoitu harha. Mikään tutkimus ei tue tätä luontoväen väitettä. Jatkuvassa kasvatuksessa ei ole lainkaan sulkeutuneita tai vanhoja metsiä. Luontojärjestöt yrittävät edistää metsänhoito menetelmää, joka johtaa päinvastaiseen lopputulokseen, kuin he luulevat.

Liisa Rohweder sanoo:

Metsäluontoa turvataan ensisijaisesti perustamalla pysyviä suojelualueita metsiin, joissa on valmiiksi monipuoliset rakennepiirteet ja erityistä lajistoa, tai joihin voi sellaista kehittyä. Muualla metsämaisemassa tehtävät toimenpiteet tulee valita siten, että näissä metsissä tuetaan suojelualueiden luontoarvoja. Metsätaloudessa tulee tällöin huomioida useita asioita, joita voi huomioida eri tavoin sekä jaksollisen että jatkuvan kasvatuksen menetelmän yhteydessä. Monet metsälajit kaipaavat maiseman peitteisyyttä, jolloin jatkuva kasvatus jo ilman luonnonhoitotoimenpiteitä vastaa tarpeeseen paremmin kuin jaksollinen menetelmä. Iso osa metsälajeista tarvitsee lahopuuta niin maassa kuin pystypuina, tai kookkaita eläviä puita. Metsätaloustoimenpiteiden rinnalla, kaikissa metsän kehitysvaiheissa, on tärkeää säästää tällaista puustoa. Luonnontilaisessa metsämaisemassa kaikki metsät eivät ole vanhoja ja sulkeutuneita: metsissä on pienaukkoja ja joskus harvoin ison metsäpalon jäljiltä isompia aukkoja. Näissä kuitenkin erona käsiteltyihin metsiin on se, että aukoilla on aina runsaasti lahopuuta.

Kirjoita kommentti