Näkökulma

Metsäakateemikon blogi: Metsäalan näkymät ovat parantuneet

Kirjoittaja

Raimo Sailas

Päättäjien Metsäakatemia täyttää 20 vuotta ja julkaisee sen kunniaksi metsäakateemikoiden ajatuksia kerran kuussa. Ministeri Raimo Sailas osallistui Metsäakatemian ensimmäiselle kurssille 1996 ja toimi Metsäakatemian neuvottelukunnan puheenjohtajana 1996–2013.

Raimo Sailas

Eipä uskoisi, että on kulunut jo 20 vuotta siitä, kun Päättäjien Metsäakatemian ensimmäinen kurssi tutustui Pohjois-Karjalan metsätalouteen ja -teollisuuteen Öllölän ja Hoilolan maisemissa.

Tuskinpa silloin monikaan arvasi, että kurssista tulee todellinen menestystuote, jonka elinkaari on osoittautunut paljon ennakoitua pitemmäksi, ja joka on yhä elinvoimainen ja päättävissä asemissa olevia kiinnostava.

On hienoa ja hämmästyttävää, kuinka erinomaista ja kiitettävää palautetta kurssi on jatkuvasti saanut osallistujilta. Kiitos tästä lankeaa mainiosti onnistuneille kurssien vetäjille ja muille järjestäjille.

Metsäakatemian synnyn taustalla oli huoli siitä, että ymmärrys metsätalouden ja -teollisuuden taloudellisesta merkityksestä Suomelle tuntui hämärtyneen ja kiinnostus metsäasioihin oli vähentynyt. Metsävarojen taloudellinen hyödyntäminen ja luonnonsuojelu olivat usein napit vastakkain.

Silloin oli vielä tuoreessa muistissa se kohu ja huoli, kun jotkut tutkijat alkoivat pelotella maamme metsien olevan tuhoutumassa, vieläpä lähitulevaisuudessa.

Suomi oli kokenut 1990-luvun alkuvuosina synkän laman ja suurtyöttömyyden. Sekin kannusti osaltaan katsomaan, millaisia mahdollisuuksia metsä tarjoaisi sekä lamasta nousulle että pitemmällä ajalla.

Mitä Päättäjien Metsäakatemia on sitten saanut aikaan? Lyhyesti sanottuna: tieto ja ymmärrys metsäasioista ovat lisääntyneet. Metsien käyttöä koskevat kiistat ovat vähentyneet. Kokonaan ne eivät ole loppuneet ja tuskin koskaan loppuvatkaan.

Metsäakatemiassa käsitellyt teemat ovat osittain pysyneet samoina, osin vaihdelleet kunakin ajankohtana esillä olleiden kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Metsäteollisuuden rakennemuutos on jatkuvasti ollut kiinnostuksen ja huolen kohde. Paperin kulutuksen ennakoituakin nopeampi väheneminen on asettanut yritykset suurten muutospaineiden keskelle. Eivät rakennemuutokset ole tietysti ohi, mutta suomalaiset yritykset ovat nyt kohtuullisen hyvissä asemissa vastaamaan siihen.

On syytä uskoa, että tuotekehitystyö tuo lähivuosina uusia, puuraaka-ainetta käyttäviä tuotteita markkinoille. Myös puun käyttö rakentamisessa on vihdoin virkistymässä. Nämähän ovat olleet myös metsäakateemikkojen jatkuvia toiveita.

Ehkä suurimman positiivisen yllätyksen kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana on tuottanut metsä itse. Metsien kasvu on inventointi toisensa jälkeen yllättänyt vauhdillaan. Panostukset metsiemme hoitoon eivät siis ole menneet hukkaan.

Tällä on suuri merkitys nyt, kun toteuttamis- tai suunnitteluvaiheessa on isoja, puunkäyttöä merkittävästi lisääviä investointeja. Kysymys ei ehkä niinkään ole puun riittävyydestä, vaan siitä, kuinka se saadaan markkinoille.

Nämä investoinnit ovat toteutuessaan tuottamassa välillisine vaikutuksineen huomattavan määrän taloudellista aktiviteettia ja työpaikkoja alueille, joissa niistä on nyt suurin puute.

Voimme luottaa, että suomalainen metsätalous ja -teollisuus kyllä menestyvät, jos pidämme huolta siitä, että kantohinnat, työvoimakustannukset ja logistiikkakustannukset ovat kilpailukykyisiä. Metsien omistuspohjan pirstoutuminen pitää saada loppumaan ja tuotekehitykseen pitää panostaa. Mitään ihmelääkkeitä ei ole, mutta mainituissa menestyksen edellytyksissä riittää työsarkaa.

Itselleni Päättäjien Metsäakatemian neuvottelukunnan pitkäaikainen puheenjohtajuus oli varsin mieluisa tehtävä päätyöni ohella. Siitä haluan lausua parhaat kiitokseni Suomen Metsäyhdistykselle ja kaikille mukana olleille.

Metsä on meille suomalaisille muutakin kuin taloutta. Kirjailija, metsänhoitaja Veikko Huovinen kertoo hienossa teoksessaan Puukansan tarina metsänhoitaja Adiel Sukevasta, joka tulee 1920-luvun kainuulaisessa erämaassa komeaan männikköön, joka on syntynyt 130 vuotta aiemmin raivonneen metsäpalon jäljiltä.

Adiel istahtaa suurimman männyn alle tuulenkaadon rungolle. ”Kun hän katsoi ylös pitkin sen suuren männyn runkoa, hänen päätään huippasi, ja latvuksen syvä vihreys ja taivaan pilvien tuuliset hiukset ylhäällä sinerryksessä saivat hänet vapise maan. Hän heittäytyi selälleen mättäälle välittämättä maan kosteudesta. Kauan hän katseli ylös, eikä hänellä ollut ajatuksia, vaan hän oli vain ja hengitti syvään varpujen tuoksuja.”


Mikä on Metsäakatemia?

Päättäjien Metsäakatemian vuosijulkaisu 2015


 

Kirjoita kommentti