Metsäpäivät 2021 oli keskustelujen ja kohtaamisten tapahtuma – katso kuvat tunnelmista

||Ministeri Jari Leppä (oik.) jakoi Metsäpäivillä Suomen Metsäyhdistyksen huomionosoitukset. Heikki Pajuoja sai kultaisen ansiomerkin. Kuva: Anna Kauppi|||Metsäpäivät 2022 avataan tutusti Helsingin Clarion-hotellin suuressa Bysa-salissa. Kuva: Anne Turunen||||||||||||||||||

Metsäpäivät järjestettiin 28.–29.10.2021 Helsingissä hotelli Clarionissa kahden vuoden tauon jälkeen. Jo ensi hetkistä oli selvää, että metsäalan kohtauspaikka oli korona-ajan jälkeen kaivatumpi kuin koskaan. Kohtaamisten ja keskustelujen lisäksi odotettuja olivat myös paikan päällä kuullut asiantuntijapuheenvuorot. Metsäpäivät huipentuivat perinteiseen tapaan iltamiin ja huomionosoituksiin.

Metsäpäivien avajaisissa pääsali on täynnä. Avajaisissa käytiin Hyvin sanottu -keskustelu. Kuva: Anne Turunen
Käsiohjelmaa selailtiin ahkerasti – ohjelmaa oli valittavana viidellä lavalla. Kuva: Anna Kauppi
Uutena tilana Metsäpäivillä oli tunnelmallinen Living Room, jossa seurattiin keskustelulavan ajatustenvaihtoa. Kuva: Anne Turunen
Metsäpäivillä kuultiin kymmeniä asiantuntijapuheenvuoroja. Metsähallitus Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula oli mukana pohtimassa luontopääomaa. Kuva: Anna Kauppi
Kuva: Anna Kauppi
Puunjalosinsinöörit kutsuivat opiskelijat mukaan Metsäpäiville kehittämään metsäbiotalouden ratkaisuja PI Challenge -hacathonissa. Kuva: Anne Turunen
Kyselyn mukaan moni osallistui Metsäpäiville 2021 verkostoituakseen ja tavatakseen kollegoja. Kuva: Anna Kauppi
Minimessuilla mukana olivat myös Suomen Metsäyhdistyksen Eveliina Pokela ja Martin Antell kertomassa opiskelijakyselystä. Kuva: Anne Turunen
Luonnovarakeskus järjesti keskustelun hiilensidonnan rahallisesta arvosta. Puheenvuoro on MTK:n metsäjohtajalla Marko Mäki-Hakolalla. Kuva: Anna Kauppi
Minimessut ovat vakiinnuttaneet paikkansa Metsäpäivillä. Mukana oli jälleen yli 20 näytteilleasettajaa. Kuva: Anne Turunen
Iltamat juonsi ja juhlaväkeä viihdytti tangokuningas Jukka Hallikainen. Kuva: Anna Kauppi
Partiolaisilla oli syytä juhlapuheeseen. Suomen Metsäyhdistyksen instituutioille huomattavasta ansiosta Suomen metsäalan hyväksi myönnettävän ansioplaketin sai Suomen Partiolaisten metsäohjelma ja metsäryhmä. Kuva: Anna Kauppi
Perjantaina kuultiin Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n 110-vuotisjuhlaseminaari, jossa AFRYn johtaja Saara Söderberg kertoi puupohjaisten tuotteiden globaaleista tulevaisuudennäkymistä. Kuva: Anna Kauppi
Metsäpäivät järjestettiin 92. kerran ja toista kertaa Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevassa Clarion-hotellissa. Kuva: Anne Turunen

Kirjoita kommentti