Metsäpäivien avajaisissa kuullaan Hyvin sanottu -keskustelu – ajatusten vaihto jatkuu myös Hämeenlinnassa ja Rovaniemellä

||xx|cc|Leif Schulman, Mirva Mattila, Emma Sairanen, Mai Suominen, Hanna Ärling

Metsäpäivien avajaisissa 28.10.2021 käydään Hyvin sanottu -keskustelu. Ylen ja Erätauko-säätiön keskusteluhanke pyrkii vahvistamaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia. Ajatustenvaihto jatkuu tapahtuman keskustelulavalla sekä etänä Hämeenlinnassa ja Rovaniemellä.

Katso Metsäpäivien Hyvin sanottu -keskustelut tästä

Metsäpäivien Hyvin sanottu -keskustelussa pohditaan metsien käytön monitavoitteisuutta sekä moniarvoisuutta metsänomistajan näkökulmasta. Keskustelun lähtökohtana on Metsäomistaja 2020 -tutkimus ja sen pohjalta hahmotellut metsänomistajatyypit erilaisine arvoineen ja tavoitteineen.

Hyvin sanottu -keskustelun kautta Metsäpäivät haluaa olla mukana rakentamassa hyvähenkistä keskustelukulttuuria ja luomassa turvallisia keskusteluympäristöjä. Parhaimmillaan erilaisten mielipiteiden kohtaaminen muuttuu voimavaraksi.

Avajaisten Hyvin sanottu -keskustelun lisäksi Metsäpäivillä on ohjelmassa ajatusten- ja kokemusten vaihtoa Keskustelulavalla koko päivän. Samalla voi tutustua Erätauko-menetelmään, joka on uusi tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Erätauko-menetelmä on myös mukana Hyvin sanottu -hankkeessa.

Katso Clarionin livekeskustelujen ajankohtaiset alkamis- ja sijaintitiedot Metsäpäivien ohjelmasta.

Metsäpäivien Hyvin sanottu -keskustelu: Monitavoitteisuus sekä moniarvoisuus metsänomistajan näkökulmasta

Yksityismetsänomistajat eroavat taustapiirteiltään ja metsälleen asettamiltaan tavoitteiltaan. Yhdessä he tuottavat pääosan suomalaisesta puuraaka-aineesta, hiilinieluista, virkistysympäristöistä ja muista metsien palveluista ja tuotteista. Suomalainen metsänomistaja 2020 -hanke tuottaa tutkimustietoa metsänomistajakunnan rakenteesta ja heidän suhtautumisestaan metsänomistukseen ja metsien tuottamiin hyötyihin.

Metsäpäivien pääsalissa Bysassa kello 10 alkavan Hyvin sanottu -keskustelun juontaa Ylen toimittaja Markus Liimatainen. Mukana keskustelussa ovat Paula Horne, PTT; Marja Piimies, metsäomistaja, Helsinki; Matti Heikkilä, metsänomistaja, Siikajoki; Mikko Tiirola, metsänomistaja ja MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja, Petäjävesi; Outi Pettersson, metsänomistaja, Kangasala.

Erätaukokeskustelu: Nuoret ja kestävä tulevaisuus: miten keskustelemme metsistä ja ilmastonmuutoksesta

Hotelli Clarionin Living Roomissa käydään kello 11 alkaen keskustelua metsistä ja ilmastonmuutoksesta. Tilaisuuden järjestää Suomen Partiolaiset yhdessä pääyhteistyökumppaninsa UPM:n ja yhteistyökumppaninsa Erätauko-säätiön kanssa.

Keskustelun tavoitteena on rakentaa yhteistä ymmärrystä erilaisista ajatuksista ja huolista koskien metsiä, metsätaloutta, ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä ja saada myös nuorten äänet kuuluviin. Väittelyn sijaan tilaisuudessa rakennetaan ymmärrystä eri tahoilta tulevien ihmisten kokemuksille.

Keskustelun vetää Erätauko-säätiön Efe Evwaraye. Keskustelijat ovat Leif Schulman, pääjohtaja, Suomen ympäristökeskus; Mirva Mattila, hallituksen jäsen, Suomen Partiolaiset; Emma Sairanen, Nuorten ilmastodelegaatti, Allianssi ry; Mai Suominen, johtava metsäasiantuntija, WWF; Hanna Ärling, metsäasiakasvastaava, UPM-Kymmene Oyj.

Leif Schulman, Mirva Mattila, Emma Sairanen, Mai Suominen, Hanna Ärling

Hämeen metsäkeskustelu

Hämäläisten metsänkäyttäjien vilkasta ja rakentavaa keskustelua voi seurata 28.10.2021 kello 11.00–12.00. Linkki striimaukseen Youtubessa julkaistaan tässä tapahtumapäivänä.

Hämeen Hyvin sanottu -metsäkeskustelussa näkökulma on metsien käytön etiikassa ja kokonaistaloudellisuudessa. Hämeenlinnassa rakentavaa metsäkeskustelua on käyty erityisesti Evon kansallispuiston ympärillä. Kaupungin keskustaan on avattu merkittävän suosion saanut Luontoliiton myymälä.

Samaan aikaa metsien talouskäytön täytyy jatkua. Seurakunta merkittävänä metsänomistajana on haastettu pohtimaan metsien talouskäytön etiikkaa. Hämeen metsien virkistyskäyttö on mittavalla tasolla ja se hyödyttää myös elinkeinoelämää.

Keskustelemassa ovat Marko Ahtiainen, Hämeenlinnan Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja ja Janakkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja; Kaj Järvinen, Evon Luonto oy, yrittäjä; Timo Kaunisto, maatalousyrittäjä; Olli Koskela, Jaakon Samoojat -partiolippukunta; Ville Lehtonen, Hämeenlinnan seurakuntayhtymän talousjohtaja; Kimmo Reinikainen, Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherra; Mona-Anitta Riihimäki, HAMK, biotalousosaamisen yksikkö, johtaja; Ellen Rydbäck, maatalousyrittäjä ja Hattulan kunnanhallituksen puheenjohtaja, KTM; Asta Sarkki, kenttäpäällikkö, MTK-Häme; Jukka Viitaniemi, eläkeläinen, toimittaja-emeritus, aktiivimetsästäjä, Kalvola; edustaja Luontosäätiöstä, Hämeenlinna.

Pohjoinen metsäkeskustelu

Lappilaisten metsänomistajien näkemyksiä voi seurata 28.10.2021 kello 10.00–12.00 Rovaniemellä tiedekeskus Pilkkeessä.

Pohjoisen Hyvin sanottu -metsäkeskustelussa pohditaan metsien käytön monitavoitteisuutta sekä moniarvoisuutta metsänomistajan ja Lapin näkökulmasta. Keskustelun lähtökohtana on Metsänomistaja 2020 -tutkimus ja sen pohjalta hahmotellut metsänomistajatyypit erilaisine arvoineen ja tavoitteineen sekä pohjoisen erityispiirteineen.

Keskustelun juontaa Metsäkeskuksen aluejohtaja Arto Sorri. Keskustelemassa ovat Tuomo Marttila, metsätalousyrittäjä; Ilkka Länkinen, yrittäjä ja toimitusjohtaja; Antti Kerkelä, maanviljelijä ja Suomen yhteismetsät ry:n puheenjohtaja; Tanja Sanila, yrittäjä ja poromies; Ossi Pesälä, Metsähallitus Metsätalous Oy:n tiimiesimies.

Arto Sorri, Tuomo Marttila, Ilkka Länkinen, Antti Kerkelä, Tanja Sanila

Pohjoisen metsäkeskustelun Pilkkeessä järjestävät MTK, Metsähallitus ja Metsänomistajat.

Pohjoisen keskustelun aluksi seurataan valtakunnallisten Metsäpäivien avajaisten Hyvin sanottu -keskustelu. Sen jälkeen lappilaiset metsänomistajat pääsevät ääneen Tiedekeskus Pilkkeessä yleisön edessä.

Tapahtumaan on ennakkoilmoittautuminen.


#metsäpäivät

Metsäpäivät 2021 | Etusivu

Kirjoita kommentti