Metsätalouden yhdeksän kehitysloikkaa

Mätästystä kaivinkoneella. Kuva: Juho Rantala

Voisi kuvitella, että metsää osataan meillä jo kasvattaa. Siltä ei kuitenkaan näytä: aivan viime aikoinakin asiassa on tehty todella merkittäviä keksintöjä.

Monet kehitysaskeleet ovat tulleet mahdolliseksi sitä kautta, että on saatu käyttöön uutta tekniikkaa. Uusin esimerkki on 1990-luvulla keksitty puiden istuttaminen laikkumätästämällä.

Aiemmin istuttavan taimen alkukasvu pyrittiin turvaamaan kuopaisemalla taimen istutuspaikan ympärille humuksesta vapaa laikku. Menetelmän huono puoli oli, että taimi käytännössä istutettiin kuoppaan, joka keräsi vettä ja oli kasvupaikkana varjoisa, vähäravinteinen, tiivis ja kylmä.

Laikkumätästyksessä maan pinta kuopaistaan kaivinkoneella kivennäismaahan asti, käännetään paakku ylösalaisin, pudotetaan se syntyneen laikun viereen maahan ja istutetaan taimi paakun päälle jäävään kivennäismaahan.

Näin taimelle saadaan aurinkoinen, lämmin ja kuiva kasvupaikka, jossa ei ole aluskasvillisuutta. Samalla kivennäismaan alle syntyy ilmatiivis ”tasku”, jossa oleva humus alkaa kompostoitua.

Taskusta taimen käyttöön vapautuu typpeä, josta metsämaassa normaalisti on pula. Tämä kiihdyttää kasvua taimen 2–3 ensimmäisenä vuotena huimasti, minkä jälkeen taimi ei enää tarvitse taskun ravinteita, koska sen juuret ulottuvat laajemmalle.

Juho Rantala. Kuva: Hannes Mäntyranta
Metsänhoitopäällikkö Juho Rantalan mukaan uusi metsä syntyy pomminvarmasti, kun kääntömätästykseen valitaan hyvät taimet, perataan aluskasvillisuus taimen ympäriltä viiden vuoden kuluttua, harvennetaan viiden vuoden kuluttua perkauksesta ja tehdään ensiharvennus 25–30 vuoden iässä. ”Silloin pitäisi jo tulla tuloa sen verran, että alkuvaiheen kustannuksista suuri osa on katettu. Samalla metsän arvo on noussut, minkä saa realisoitua tyulevaissa hakkuissa tai aiemminkin metsätilakaupassa, jos sitä haluaa”, sanoo Rantala. Kuva: Hannes Mäntyranta

Tulos: jopa puolitoistakertainen kasvu

Kasvulisäys erityisesti taimen kriittisinä alkuvuosina on melkoinen. ”Verrattuna laikutukseen tai äestykseen pituuskasvu on jopa 1,5-kertainen, mikä on taimen alkuvaiheessa aivan ratkaisevaa kilpailun kannalta”, sanoo metsänhoitopäällikkö Juho Rantala Metsä Groupista.

”Lisäksi tukkimiehentäin hyökkäykset taimen kimppuun vaikeutuvat ja taimen vedensaanti on turvattu, kun pohjamaasta kapillaarisesti nouseva vesi jää mättään sisään kuivanakin aikana. Toisaalta taimi ei kuitenkaan ui vedessä, kun se on lähiympäristöään korkeammalla”, Rantala sanoo.

Metsä Group on kehittänyt laikkumätästystäkin, ja perin yksinkertaisella tavalla. ”Kun paakku laikkumätästyksessä käännetään laikun viereen, kääntömätästyksessä se käännetään samaan paikkaan mistä se nostettiinkin”, kuvaa Rantala uusinta uutta.

Kääntömätäskauha. Kuva: Juho Rantala
Kaivinkoneeseen liitettävä kauha, jolla kääntömätästys tehdään. Kuva: Juho Rantala

Rantalan mukaan kääntömätästys ei välttämättä laikkumätästykseen verrattuna paranna kasvua, mutta se vähentää metsän vesoittumista ja jättää maapohjan tasaisemmaksi, kun mätästyksen seurauksena ei synny esimerkiksi taimikonhoitoa hankaloittavia kuoppia. Näin taimikonhoito on edullisempaa ja myös maisemavaikutus on pienempi.

Toisaalta kääntömätästyksessä taskuun jäävän humuksen määrä on periaatteessa puolet pienempi. Rantalan mukaan sekin riittää hyvin taimen ensimmäisten 2–3 vuoden tarpeisiin.


Katso video koneistutuksesta.


 

 

Aiemmat loikat lopusta alkuun

Kaukokartoitus ja suunnittelu

Kaukokartoituksen ja metsäsuunnittelun uudet menetelmät on otettu käyttöön 2000-luvulla. Ne ovat lisänneet metsänkasvatuksen kannattavuutta oleellisesti. Keskeinen väline on Motti-tietokoneohjelma, jolla voidaan simuloida erilaisten metsätaloustoimien vaikutusta metsään.

Ohjelmaan on ladattu vuosisatojen aikana kertynyt tieto metsien ja puiden reagoimisesta ihmisen toimiin ja ympäristön luonnolliseen vaihteluun. Motti antaa vastauksia kysymyksiin ”Mitä jos…?”.

Metsäsuunnittelmat ovat nykyään kokonaan sähköisiä. Näin suunnitelmat voidaan pitää jatkuvasti ajan tasalla ja toimenpide-ehdotukset voidaan tehdä täsmälleen oikeaan aikaan. Aiemmin suunnitelmat tehtiin viiden vuoden ajanjaksolle, mikä saattoi johtaa esimerkiksi siihen, että taimikonhoito myöhästyi neljäkin vuotta.

Boorilannoitus

Pentin Pajan valmistama Naarva-kitkentäkone työssä. Kuva: Hannes Mäntyranta
Boorilannoitus voidaan tehdä esimerkiksi konekitkennän yhteydessä. Kuvassa Pentin Pajan valmistama Naarva-kitkentäkone työssä. Kuva: Hannes Mäntyranta

2000-luvulla käyttöön otettu boorilannoitus on ratkaissut 1960-luvulta lähtien metsätuhotutkijoita vaivanneet metsien kasvuhäiriöt Keski- ja Itä-Suomen kaskialueiden kuusikoissa. Boorin puute näillä alueilla saattaa jopa pysäyttää kasvun kokonaan.

Aiemmin syyksi luultiin sieni- tai hyönteistuhoja tai ilmansaasteita. Vain muutaman kilon boorilannoitus hehtaarille näkyy jo saman kasvukauden aikana ja säilyy koko kiertoajan. Neljän kasvukauden jälkeen puu on kasvanut 20 prosenttia paksummaksi ja kuutisen prosenttia pidemmäksi kuin ilman lannoitusta (lue lisää täältä).

Metsäsertifiointi

Metsäsertifiointi otettiin käyttöön 1990-luvun lopussa. Se käytännössä määrää Suomen metsien hoidon tason, koska se ulottuu 90 prosenttiin talousmetsistä ja on kaikkein vaativin metsänhoito-ohjeisto.

Metsäsertifiointi on tuonut systemaattisuutta metsätalouden toimiin. Parhaimmillaan se takaa, että muutkin metsien hoitoa koskevat säädökset todella toteutetaan, joskaan se ei ole saanut poistettua talousmetsien massiivisia hoitorästejä.

Talousmetsien luonnonhoito

Talousmetsien luonnonhoito aloitettiin 1990-luvulla. Aiemmin metsäluonnon monimuotoisuutta turvattiin lähinnä poistamalla mahdollisimman suuria hehtaarimääriä talouskäytöstä, eivätkä nämä hehtaarit aina edes sisältäneet merkittäviä luontoarvoja.

Talousmetsien luonnonhoito toi monimuotoisuuden suojeluun kustannustehokkuuden periaatteen ja suojelun kohdistamisen juuri siihen, missä arvokas luontokohde on. Suojeltavia luontoarvoja määritellään muun muassa metsäluonnon monimuotoisuuden toimintaohjelma Metsossa, metsälaissa, metsänhoitosuosituksissa ja metsäsertifioinnissa.

Koneellistaminen

Puunkorjuun koneellistaminen myös harvennushakkuissa oli 1980-luvun suurimpia tuottavuusloikkia. Loikka ei kuitenkaan ole katkennut vieläkään vaan jatkuu esimerkiksi muokkaukseen kytketyssä konekylvössä keskikarujen maiden männiköissä maan keskiosissa, missä se on tehokkain uuden metsän perustamismenetelmä. Tällä hetkellä myös konekitkentä on tekemässä läpimurtoa (katso video hakkuukoneen työskentelystä).

Ponsse Scorpion. Kuva: Ponsse
Nykyaikainen hakkuukone on täynnä korkeaa teknologiaa. Kuvassa Ponssen uusin hakkuukonetyyppi Scorpion. Kuva: Ponsse

Omavalvonta

Metsänuudistamisen omavalvonta otettiin käyttöön 1990-luvulla sittemmin metsäteollisuusyhtiö UPM:ään liitetyssä Tehdaspuussa. Aiemmin taimikoita tarkastettiin pelkästään alueellisten keskiarvojen laskentaa varten, jolloin tieto epäonnistumisista ei päätynyt varsinaisen työn tekijöille ja väärät menetelmät saattoivat tiedon puutteessa jatkua vuosikymmentenkin ajan.

Omavalvonnassa taimikon kunto arvioidaan uuden metsän perustamistyön jälkeen, kun istutuksesta on kulunut kolme, kylvöstä neljä ja luontaisesta uudistamisesta viisi vuotta. Näin työn suunnittelijat ja tekijät saavat tiedon onnistumisista ja erityisesti sen syistä.

Metsäntutkimuslaitos alkoi testata menetelmää 2000-luvulla ja sen käyttöala on laajentunut alusta selvästi.

Paakkutaimet

Paakkutaimien istutus viljavilla mailla aloitettiin 1980-luvulla. Sitä ennen taimet olivat ilmajuurisia. Paakkutaimien käyttöönotto käytännössä lopetti keskustelun kuusen taimien vuosikymmenen kestävästä juromisesta eli kasvun pysähtymisestä.

Kääntömätäs ja taimi. Kuva: Hannes Mäntyranta
Kääntömätästyksessä taimi istutetaan paakun päälle, jolloin se on lämpimässä valossa, kosteassa maassa mutta ei kuitenkaan ui vedessä. Kuva: Hannes Mäntyranta

Paakkutaimet myös mahdollistavat istutuskauden laajentamisen keväästä kesään ja syjksyyn. Tällä on suuri merkitys työvoiman käytön tasaamisessa.

Relaskooppi

Relaskooppi otettiin käyttöön 1960-luvulla. Aiemmin metsiä harvennettiin eräänlaisella musta tuntuu -menetelmällä.

Relaskoopin avulla metsässä kasvavien puiden yhteenlaskettu poikkileikkauspinta-ala tyven kohdalta – niin sanottu pohjapinta-ala – voitiin määritellä täsmälleen, mikä mahdollisti puuston mitattuun pohjapinta-alaan perustuvien harvennusmallien luomisen ja käytön. Seurauksena metsät alkoivat tihentyä täyspuustoiseksi, mikä on yksi suurimpia tekijöitä metsien kokonaiskasvun huimaan nousuun.

Artikkelia varten on haastateltu myös professori Kari Mielikäistä ja Luonnonvarakeskuksen tutkija Heikki Smolanderia.

Kirjoittaja

Hannes Mäntyranta

Kirjoita kommentti