Metsätiedekurssi innosti lukiolaiset harkitsemaan metsäalaa jatko-opinnoissa

Ensi syksynä käyttöönotettavassa opetussuunnitelmassa lukioita kannustetaan yhteistyöhön korkeakoulujen ja yritysten kanssa. Metsäyhdistys otti tästä mahdollisuudesta kopin ja järjesti lukio-opiskelijoille suunnatun metsätiedekurssin jo viime syksynä.

Monen korkeakoulun yhteinen toteutus on rikkaus

Metsäalan pilottikurssi lukiolaisille suunniteltiin kattamaan metsä- ja puualan korkeakouluopinnot mahdollisimman monipuolisesti. Haluttiin, että lukio-opiskelijat heräävät siihen, että opiskelemalla luonnontieteitä ja teknologiaa pääsee ratkaisemaan globaaleja haasteita.

Kurssisisällöt räätälöitiin yhdessä lukion opettajien, Helsingin yliopiston metsätieteiden, Hyytiälän metsäaseman, Aalto yliopiston biotuote- ja biotekniikan koulutuksen, Metsäteollisuus ry:n ja Puunjalostusinsinöörien kanssa. Kurssin jo käynnistyttyä Itä-Suomen metsätieteellisessä valmistui avoimen yliopiston kurssi, joka sopi erinomaisesti kokonaisuuteen. Myös Lappeenrannan teknillinen yliopisto sekä LAB ammattikorkeakoulu lähtivät mukaan omilla sisällöillään. Metsäyhdistys vastasi kurssin kokonaisuudesta ja viestinnästä oppilaitosten ja lukioiden välillä.

Digi toimii muttei korvaa kampuskohtaamisia

Kurssi oli alun perin tarkoitus toteuttaa lähiopetuksena mutta muutettiin koronavirusepidemian vuoksi ketterästi verkkokurssiksi, mikä onneksi sopi hyvin opinnoissaan kiireisille ja digimaailmaan tottuneille lukiolaisille.

Opiskelijat pääsivät tutustumaan metsä- ja biotuotetekniikan ajankohtaisiin tutkimuskysymyksiin ja korkeakoulujen kurssitarjontaan niin yliopisto-opiskelijoiden kanssa yhteisillä etäluennoilla kuin vain heille räätälöidyissä verkkotapaamisissa. Yritysvierailulle Stora Ensolle päästiin niin ikään etäyhteyksin. Maasto-opetusosuudessa pidettiin kiinni siitä, että metsään mennään, vaikka retki typistyi Hyytiälän retkestä päiväretkeksi Fiskarsin metsiin.

Korkeakoulukurkistuksesta on konkreettista hyötyä alan valinnassa ja opintoja suunnitellessa

Kaikki kurssille osallistuneet kertoivat voivansa hyödyntää saatua tietoa jatko-opintoja suunnitellessa. Erityisesti opiskelijat kiittelivät opintokokonaisuuden monipuolisuutta, kurssin etätoteutuksen tarjoamaa joustavuutta sekä sitä, että yhden kurssin aikana pääsi tutustumaan useampaan metsä- ja biotuotetekniikkaa opettavaan korkeakouluun.

”Haluni hakeutua opiskelemaan metsätieteitä on kasvanut ja vahvistunut.”

”Tietoisuus on lisääntynyt metsä ja biotuotealan tarjoamista ratkaisuista”

”Kurssin avulla olen oppinut uusia asioita metsäalasta ja näitä tietoja voin käyttää hyödykseni tulevaisuudessa; töissä ja omassa arjessani”

Poikkeusolojen etäkurssi jätti myös toiveita tulevaan: opiskelijat kertoivat jääneensä kaipaamaan mahdollisuuksia päästä aistimaan korkeakoulujen tunnelmaa, konkreettisia laboratoriotöitä sekä vierailuja Hyytiälän SMEAR-asemalle ja toimialan yrityksiin.

Nappaa kokemukset ja kerro omasta korkeakoulustasi!

Sekä opiskelijat, opettajat että kurssin järjestäjät ovat sitä mieltä, että metsäalan kurkistus korkeakouluopintoihin -kurssia kannattaa tarjota lukiolaisille valtakunnallisesti.

Parhaimmillaan uusi kurssi kannattaa toteuttaa hybridimallina, jossa osallistujat pääsevät seuraamaan eri korkeakoulujen luentoja etänä. Maastoretkeily, joka on tärkeä osa metsäopetusta, sekä kampusvierailut luentoineen voitaisiin järjestää niillä paikkakunnilla, joissa korkeakouluasteen metsä- tai puukoulutusta on tarjolla. Yritysvierailukohteitakin löytyy eri puolelta maata.

Malli on monistettavissa ja vapaasti jalostettavissa. Myös Metsäyhdistyksen organisoimasta kurssista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan toteuttamaan uutta kurssia.

Tutustu syksyllä 2020 toteutetun kurssin materiaaleihin

Lisätietoa syksyllä 2021 järjestettävästä kurssista


Lisätietoa:

Eveliina Pokela, Suomen Metsäyhdistys ry, eveliina.pokela(a)smy.fi
Sirpa Kärkkäinen, Suomen Metsäyhdistys ry, sirpa.karkkainen(a)smy.fi

Kirjoita kommentti