Näkökulma

Metsäyhdistyksen blogi: TET-harjoittelijan päiväkirja

Kirjoittaja

Oliver Lehtinen

Kirjoittaja käy Juvanpuiston koulun 9. luokkaa. Hän oli vuoden 2019 Metsävisassa koulunsa paras oppilas ja voitti Metsävisan kesätyöpaikka-arvonnassa. Kokemuksen innoittamana hän vietti marraskuussa kahden viikon TET-jakson Suomen Metsäyhdistyksessä. Työelämään tutustuminen eli TET kuuluu peruskoulun yläluokkalaisten opetussuunnitelmaan.

Suomen Metsäyhdistys on tehnyt metsäalan työnantajien käytöön oppaan, jossa käydään läpi hyvän TET-jakson järjestämisen perusteet. Kuva: Anne Turunen

Olen nyt toista kertaa työskentelemässä Suomen Metsäyhdistyksessä. Ensimmäisellä kerralla olin Metsävisan kautta kesätöissä täällä viikon ja päätin hakea nyt 9.-luokan syksyllä kahden viikon tutustumisjaksolle. Minulle oli järjestetty paljon tekemistä ja tapahtumiin osallistumista, joka oli hauskaa siinä mielessä, että näin samalla muitakin yrityksiä. Tässä kuvaus viikoistani.

Maanantai alkoi suoraan viikkopalaverin merkeissä, jonka jälkeen kirjoitin sähköpostilistan puhtaaksi. Sitten minulle briiffattiin, miten ruotsinkielisten Metsätietäjä-kysymysten tallennus tapahtuisi.

Tiistaina jatkoin siitä mihin maanantaina jäin, eli jatkoin Metsätietäjä-kysymysten parissa, mutta tällä kertaa aloitin jo kysymysten syöttämisen. Iltapäivällä osallistuin Metsän oppimispolku -verkoston kokoukseen, joka kestikin koko loppupäivän.

Keskiviikkoaamu meni nuorisobarometrin tutkimisessa ja kehittelyssä Vilman ja Sirpan kanssa. Lopun päivää käytin ruotsinkielisiin kysymyksiin.

Torstaina olimme Vilman kanssa Redissä Tunne Työ -tapahtumassa, johon osallistui huimat 2500 lukiolaista. Meidän pisteillämme kävi tosin vain alle 100 lukiolaista. Päivän päätteeksi oli vielä Tunne Työ -hankkeen päätösseminaari.

Perjantaina oli vierailupäivä.  Aluksi menin Metsäteollisuus ry:een, josta lähdimme suoraan opetushallitukseen, jossa oli amisvientifoorumi. Puolenpäivän maissa osallistuin Metsäteollisuuden pikkujoulujen suunnittelupalaveriin.

Toisen viikon maanantaina jatkoin taas ruotsinkielisten Metsätietäjä-kysymysten parissa ja sain päivän aikana urakan valmiiksi. Puolilta päivin oli myös viikkopalaveri.

Tiistaina osallistuin aamusta UPM:n metsäretkien palautteiden tarkasteluun. Palautteita oli paljon, mutta ne olivat mielenkiintoisia. Katsoin Arvokas Metsämme -lyhytelokuvan ja keksin sen pohjalta kysymyksiä koululaisille. Aloitin myös kirjoittamaan tätä blogiani.

Keskiviikkona lähdin aamupäivällä Martinin mukaan Kauniaisiin, jossa kävimme ruotsinkielisten 8-luokkalaisten kanssa metsässä. Päivä oli muuten ihan jees, mutta sää ei ollut paras mahdollinen.

Torstaina vierailin Helsingin yliopiston Viikin kampuksella. Päivän aikana osallistuin kahdelle luennolle sekä tapasin metsäpatologian ja metsänarvioimistieteen professorit, joilta kuulin paljon mielenkiintoisia asioita, kuten vaikka miten laserkeilausta hyödynnetään metsässä. Tutustuin myös yliopiston alueeseen.

Perjantaina eli tänään jatkoin blogiani loppuun. Lisäksi autoin arkistoimaan Päättäjien Metsäakatemian kalvoja.

Mielestäni viikkojeni antoisin päivä oli jälkimmäinen vierailupäivä, jolloin kävin Helsingin yliopistolla. Toimistolla oli paljon puuhia, jotka vaativat kovaa töiden tekemistä, kuten ruotsinkielisten Metsätietäjä-kysymysten tallennus, mutta sain onneksi kaikki tehtävä tehtyä ajallaan. Oli myös kivaa, että sain osallistua moniin kokouksiin.

En ole ajatellut vielä, mitä aion tehdä lukion jälkeen, mutta ainakin nyt tiedän tästäkin vaihtoehdosta enemmän.


TET – Käyttäjän opas ja muita materiaaleja


 

Kirjoita kommentti