Näkökulma

Metsäyhdistyksen blogi: Toiminnanjohtajan ensimmäinen kasvukausi käynnistyi

Kirjoittaja

Kirsi Joensuu

Kirjoittaja on Suomen Metsäyhdistyksen toiminnanjohtaja.

Palasin metsään rakentamisen parista keväällä, samaan aikaan kun koivut olivat hiirenkorvalla. Pohjoisesta huhtikuun lopussa ajellessa totesin, että Suomi on pitkä maa. Tuhannen kilometrin matkalla lehdet kasvoivat päivän aikana silmissä.

Lappi, Ylläs ja Ylläs-Pallas kansallispuisto ovat minulle ja perheelleni tärkeitä paikkoja. Pari isompaa päätöstä on tehty siellä päin syksyisillä vaelluksilla ja metsästysreissuilla tai keväthangilla. Ja sinne sain tiedon maaliskuussakin valinnastani Suomen Metsäyhdistyksen toiminnanjohtajaksi.

Edellinen isompi, koko perhettä koskeva muutos tapahtui syksyllä 2006, kun mieheni sai tekstiviestin Niesakeron varaustuvalle kesken kanalintujahdin: se on sitten Seinäjoki. Kyseessä oli Maaseutuviraston maakunnallistaminen Etelä-Pohjanmaalla, missä perheenä kasvoimme yhdentoista vuoden ajan ja lähetimme lapset maailmalle ennen paluuta Etelä-Suomeen ja Tuusulaan.

Työhuoneeni seinällä Metsäyhdistyksessä on näin perustellusti Kukastunturin päältä otettu kuva korkkaamattomasta latukissan jäljestä. Toiselle seinälle ripustin Hällinmäen koulun huutokaupasta ostetun opetustaulun mustikkatyypin tuoreesta kangasmetsästä. Työpöydällä on kehystettynä kaksi valokuvaa 70-luvulta: kuvat minusta, ukistani ja Pimusta, suomenhevosesta, jonka kanssa olemme juontamassa puuta Jänttilän metsästä ja rekiajelulla.

Metsäsuhteeni kattaa metsien käytön taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset vaikutukset, minkä vuoksi aikanaan opiskelinkin metsänhoitajaksi. Neljänneksen opinnoista olen suorittanut Edinburghin yliopistossa liiketalouden parissa. Iän myötä minulle aina tärkeät metsien ympäristö- ja kulttuuriarvot ovat korostuneet ja lapsilleni olen pyrkinyt antamaan kokemuksia sekä suomalaisista että ulkomaisista metsistä niiden moninaisuudessaan.

Jokamiehenoikeus on meille suomalaisille tärkeä. Vastaavanlaisia oikeuksia ei monessa maassa ole. Esimerkiksi tyttären opiskeluympäristössä Coloradossa ei voi noin vain hypätä autotien varresta metsään. Siellä on paras pysyä merkityillä reiteillä tai maksettava kiltisti päivämaksu, jotta saa liikkua luonnonpuistossa.

Kaikki nämä asiat tulivat esille heti työni ensimmäisinä päivinä, kun osallistuin Metsäyhdistyksemme järjestämään Päättäjien Metsäakatemiaan. Kurssi järjestettiin tällä kertaa Kainuussa ja Kuhmossa, jossa erityisesti huomaa, kuinka Suomi elää edelleen metsistä – tulevaisuudessa entistä laajemmin. Uusia tuotteita kehitetään ja ekologisuus megatrendinä lyö läpi ladaten metsille mahdollisuuksia. Uskon, että lääkäriksi valmistuva poikanikin määrää potilailleen lääkkeitä, joiden raaka-aineena on yhä useammin suomalainen puu.

Megatrendien asettamat haasteet ilmastokysymyksineen velvoittavat meitä pitämään huolta ja viestimään oikeilla asioilla ja tietopohjalla metsistä. Sitä työtä pääsen nyt tekemään yhdessä asiantuntijaorganisaationi ja koko metsäalan kanssa – unohtamatta virkistys- ja harrastusjäsenjärjestöjämme.

Tämänhetkinen metsäkeskustelu on usein hyvin vastakkain asettelevaa, vaikka luonnossa tai maailmassa värit ovat harvoin mustavalkoiset. Eero Nelimarkankin, jonka taiteeseen tutustuin Etelä-Pohjanmaan elämämme aikana, lempiväri oli harmaa kaikissa eri sävyissään.

Kirjoita kommentti