Päättäjien Metsäakatemian 45. kutsukurssi

Syksyn Metsäakatemia järjestetään 19.-21.9.2018. Metsäakatemia tutustuttaa kurssilaiset keskisuomalaisiin metsiin, metsäalan yrityksiin ja toimijoihin.

Metsien suojeluun tutustutaan Längelmäellä Liekokorven luonnonsuojelueella. Alue on perustettu yksityismaalle, ja Liekokorpi kuuluu valtakunnalliseen Metso-ohjelmaan. Vierailulla kuullaan myös metsänomistajan ajatuksia ja kokemuksia vapaaehtoisesta metsien suojelusta ja siitä, kuinka hyvinvointia voidaan lisätä metsän virkistyskäytön, luontomatkailun ja ympäristökasvatuksen avulla.

Kuokkalan kirkko Kide ja puukerrostalot Puukuokka 1, 2 ja 3 vievät Metsäakatemian puurakentamisen maailmaan.

Kuokkalan kirkko Kide on esimerkki taidokkaasta puunkäytöstä sisätiloissa: tarkoin valikoitu keskisuomalainen kuusi kulkee läpi koko kirkkorakennuksen kantavista rakenteista ja sisäpinnoista aina kiintokalusteisiin asti.

Jyväskylän Kuokkalaan rakennettu Puukuokka on ensimmäinen esimerkki kahdeksan kerroksisesta puutalosta, joita Suomessa on voitu rakentaa vuodesta 2011 lähtien. Jwood Ky:n toimitusjohtajan Jouni Liimataisen vetämä kierros vie kurssilaiset myös kerrostalon sisätiloihin tutustumaan asuntoihin.

Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen järjestämällä hakkuukohteella tutustutaan moderniin, kestävään yksityismetsätalouteen, puunkorjuuseen sekä talousmetsän luonnonhoitoon. Mukana järjestelyissä on myös Metsä Group.

Menestyvän metsäteollisuuden taustalla on monta tekijää ja yksi niistä on Valmet, joka on maailman johtava teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Vierailulla Metsäakatemia tutustuu sekä paperikoneiden tuotantoon ja huoltoon että myös suorituskykykeskukseen, joka toimii asiakkaiden kanavana kaikkiin Valmetin teollisen internetin sovelluksiin ja etäpalveluihin.

Metsäakatemian kolmipäiväinen maastojakso päättyy perjantaina Äänekoskelle. Kurssilaiset vierailevat Metsä Groupin biotuotetehtaalla, jota kutsutaan maailman ensimmäiseksi uuden sukupolven biotuotetehtaaksi. Vierailu vei Metsäakatemian Pro Nemus-vierailukeskukseen, joka tarjoaa läpileikkauksen uusista tuotteista ja innovaatioista sekä siitä, mitä kaikkea puusta valmistetaan tulevaisuudessa.

Voit tutustua Päättäjien Metsäakatemian 45. kurssin kohteisiin ja muuhun metsäiseen tietoon alla olevien linkkien kautta.

Kevään kurssilla pidettyihin alustuksiin voi tutustua täällä.

Liekokorpi, vapaaehtoisesti suojeltu Metso-kohde

Kuokkalan kirkko Kide ja Puukuokka 1, 2 ja 3

Talousmetsänhoitoon ja talousmetsän luonnonhoitoon liittyviä julkaisuja:

Valmet

Metsä Groupin biotuotetehdas

Muuta mielenkiintoista metsiin liittyvää

Kirjoittaja

Annamari Heikkinen

Kirjoita kommentti