Sirkkataimimänniköt nousevat jälleen ikkunalaudoille

Siemenet ovat "kuusella kupissa, petäjällä pihdissä" lenninsiivissään. Kumpia nämä ovat? Vastaus löytyy sivun alalaidasta. Kuva: Anne Turunen
Sirkkataimet kotimatkalla. Kuva: Anne Turunen
Ekaluokkalaisen sirkkataimet kotimatkalla. Kuva: Anne Turunen

Pääkaupunkiseudun alakouluissa ja päiväkodeissa kylvetään puiden siemeniä purkkeihin maaliskuun lopulta alkaen. Minun puuni -projektissa on mahdollisuus oppia metsäluonnosta, puun kasvusta ja ilmastoasioista.

–  Mielestämme on todella hienoa, että lapset saavat näin käytännönläheistä oppia uuden metsän kasvusta ja hyvän esimerkin vaikkapa hiilensidonnasta, sanoo Siemen Forelian markkinointipäällikkö Kari Lahtinen.

Siemen Forelia on lahjoittanut Minun puuni -projektin siemenet vuosien ajan. Siemenkirjeet ja kylvöohjeet postitetaan Suomen Metsäyhdistyksestä.

–  Koska huolehdimme suurimmasta osasta Suomen metsäpuiden siemenhuoltoa, on luontevaa, että kannamme vastuuta mahdollisimman laajasti. Mahtavaa, kun kasvatetaan uusia metsiä! Lahtinen sanoo.

Lapset saavat sormensa multaan vaikkapa juhlallisesti YK:n Maailman metsäpäivän tienoilla, jota vietetään maaliskuun 21. päivänä. Niihin aikoihin alkavat luonnossakin kevätauringon kuivattamat kävyt aueta ja kylvää siemeniään keväthangille.

Maaliskuun alkuun mennessä siementilauksia on tullut jo 200 koululta ja päiväkodilta, mukavan palautteen kera:

  • Erityispienryhmä kiittää, jo toinen vuosi kun kasvatamme puita teiltä saaduilta siemenillä. Lapsille tärkeää ja opettavaista. Kiitos <3
  • Mahtavaa kun mahdollistitte tällaisen toiminnan 😍
  • Kiitos tästä mahdollisuudesta, lapset nauttivat kasvun seuraamisesta.
  • Vi utforskar i nuläget hur vi kan hjälpa världen må bättre, ett passande projekt till detta!
  • Ihana, pedagogisesti opettava projekti.
  • Suurkiitos❤️

Yhteistyössä mukana

Siemen Forelian ja Suomen Metsäyhdistyksen kanssa Minun puuni -projektissa ovat mukana Suomen Latu/Metsämörriohjaajat ry ja Finlands Svenska Idrott/Skogsmulleverksamheten. Suomen Metsäsäätiö rahoittaa projektin organisoinnin.


Kuva-arvoituksen vastaus

Ylimmän kuvan siemenet ovat kuusen siemeniä. Kuppi erottuu niissä lenninsiivissä, joista siemen on jo irronnut.

Kirjoittaja

Anne Turunen

asiantuntija, nuorisoviestintä
anne.turunen@smy.fi
puh. 045 6575 440

Kirjoita kommentti