Suomalainen Metsävisa kansainvälistyy

Sulochana Meyer-Rochow opetusalan Educa-messuilla 2016. Kuva: Susmita Meyer-Rochow.|Elisa Mehtälä koulullaan Maunulassa Helsingissä. Kuva: Nora Pircklén.

35. kertaa järjestettävään yläkoululaisten Metsävisaan on ilmoitettu lähes 30 000 oppilasta kaikkialta Suomesta. Metsävisa on osallistunut jo miljoona suomalaista. Helmikuun 3. päivänä järjestettävässä kilpailussa mukana on myös oppilaita, jotka ovat kotoisin eri puolilta maailmaa.

Vuodesta 1982 järjestetty Metsävisa on kerännyt jo miljoona osallistujaa. Miljoonannen osallistujan luokka arvotaan ja julkistetaan maaliskuussa. Arvontapalkintona on kahden päivän retken Rovaniemelle tiedekeskus Pilkkeeseen.

Kolmivaiheinen Metsävisa alkaa tänään keskiviikkona kirjallisella kokeella kaikissa 383 kilpailuun osallistuvassa koulussa. Koulujen voittajat ovat selvillä 11.3. mennessä. Maakuntakarsintojen kautta loppukilpailuun päässeet visailijat kokoontuvat Helsinkiin finaaliin toukokuun lopussa.

Kansainväliset koulut ensimmäistä kertaa mukana

Elisa Mehtälä koulullaan Maunulassa Helsingissä. Kuva: Nora Pircklén.
Elisa Mehtälä koulullaan Maunulassa Helsingissä. Kuva: Nora Pircklén.

Suomeksi ja ruotsiksi järjestettävään kilpailuun voi nyt osallistua ensimmäistä kertaa myös englanniksi. Kilpailu on ruotsiksi nimeltään Skogsnöten ja englanniksi Forest Quiz.

– Hienoa, että Metsävisaan voi osallistua englanniksi! Valmiita oppimateriaaleja on hyvin vähän ja kääntämisessä on suuri työ, sanoo biologianopettaja Elisa Mehtälä.

Mehtälä opettaa koulussa, jossa toimivat Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio. Kansainvälisillä luokilla on oppilaita eri puolilta maailmaa, kuten Yhdysvalloista, Intiasta ja Kiinasta mutta myös suomalaislapsia.

– Kansainvälisten luokkien opetus noudattaa peruskoulujen opetussuunnitelmaa. Jokainen oppilas esimerkiksi kerää kasveja kasvioon, Mehtälä kertoo.

Suomalaisten luontotietoisuus inspiroi intialaista opettajaa

Sulochana Meyer-Rochow opetusalan Educa-messuilla 2016. Kuva: Susmita Meyer-Rochow.
Sulochana Meyer-Rochow opetusalan Educa-messuilla 2016. Kuva: Susmita Meyer-Rochow.

– Kasvion kerääminen on helppo tapa saada oppilaat kiinnostumaan luonnosta ja etsimään lajeille englannin-, suomen- ja latinankielisiä nimiä, sanoo myös Sulochana Meyer-Rochow. Hän on opettanut biologiaa 15 vuoden ajan Oulun kansainvälisessä koulussa.

– Kunnioitan luontoa ja rakastan metsiä, kasveja ja eläimiä, niin puita, ruohonkorsia, muurahaisia kuin yksisoluisia tohvelieläimiäkin. Luonto on Suomessa tietenkin hyvin erilainen kuin kotimaassani Intiassa tai Uudessa-Seelannissa, Australiassa tai Jamaikalla, missä myös olen asunut. Opiskelin itsekin kaiken suomalaiseen luontoon liittyvän aivan alusta ja opettaessani olen oppinut paljon, Meyer-Rochow sanoo.

– Suomalaisten tietoisuus luonnosta ja luonnosta huolehtiminen ovat inspiroineet minua oppimaan ja opettamaan. Suomalainen koulujärjestelmä auttaa hyvin vahvasti lapsia ymmärtämään luontoa ja oppimaan esimerkiksi metsiin liittyviä asioita, Meyer-Rochow sanoo.

Lisätietoja

Kirjoita kommentti