Tero Karjalainen Suomen Metsäyhdistykseen metsäviestinnän asiantuntijaksi

Tero Karjalainen

Suomen Metsäyhdistys valitsi Tero Karjalaisen viestinnän asiantuntijaksi lähes 60 hakijan joukosta. Karjalainen aloittaa Metsäyhdistyksessä tammikuussa 2022.

Karjalainen siirtyy Metsäyhdistykseen Ilta-Sanomien verkon julkaisuvastaavan ja uutispäällikön tehtävistä. Aiemmin hän on työskennellyt toimittajana Ilta-Sanomissa ja Keskisuomalainen-konsernissa. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri ja filosofian maisteri Jyväskylän yliopistosta.

Karjalainen on kuusamolaista metsuri- ja sahatyöntekijäsukua, jonka juuret ovat korvessa. Hän on seurannut istuttamansa metsän kasvua, kulkenut isän matkassa savotoimassa ja nähnyt palan metsurien arkea pienkonekorjaamon tiskin takana.

Karjalainen uusii suvun perinteitä ryhtymällä metsäalalle Suomen Metsäyhdistyksen viestinnän asiantuntijana.

”Suomi on syntynyt kuusen juurella, ja sitä kuusta on kuuleminen”, Karjalainen sanoo.

”Metsä on maamme menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Olen onnellinen päästessäni auttamaan hienoa kotimaista metsäalaa saamaan näkyvyyttä. Toimintasäde kattaa kaiken marjastuksesta huipputeknologiaan”, Karjalainen toteaa.

”Metsäyhdistys saa Karjalaisesta vahvan moniosaajan tekemään näkyvää, aktiivista ja eri kohderyhmät huomioon ottavaa metsäviestintää”, sanoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Kirsi Joensuu.

”Yksi Karjalaisen päätehtävistä on metsäalan yhteisen forest.fi-verkkolehden tuottaminen ja kehittäminen, mihin hän kokeneena toimittajana tuo uusia ideoita uutisten maailmasta”, Joensuu sanoo.

Karjalainen seuraa tehtävässään loppuvuodesta eläkkeelle jäävää viestinnän suunnittelijaa Hannes Mäntyrantaa. Mäntyranta on yli 20 Metsäyhdistys-vuotensa aikana ollut luomassa ja kehittämässä lukuisia tunnettuja metsäviestinnän hankkeita, kuten forest.fi-verkkolehteä ja uusimpana Metsien Suomi -hanketta.

”Metsien Suomi kertoo siitä, kuinka metsä on kaikessa mukana. Monelle Suomessa se merkitsee työtä, se näkyy jokapäiväisissä tuotteissa ja on virkistyksen lähde ja sijoitus tulevaisuuteen. Tästä kaikesta viestii myös Metsäyhdistys”, Joensuu toteaa.

Lisätietoa:
Kirsi Joensuu, toiminnanjohtaja, Suomen Metsäyhdistys, kirsi.joensuu@smy.fi, p. 040 840 0642

Kirjoita kommentti