Venäjän PEFC-sertifikaattien hylkäys ei vaikuta Suomeen

PEFC-logo.

Kansainvälinen PEFC on hylännyt Venäjän metsänhoitoon liittyvät sertifikaatit syyskuun alusta lähtien. Päätös ei vaikuta juurikaan suomalaisen teollisuuden puunhankintaan.

PEFCin päätös koskee vain Venäjän kansallisen järjestelmän mukaan myönnettyjä metsänhoidon sertifikaatteja. Puun kulkeutumisketjun sertifikaatteja ei ole peruttu.

Päätös merkitsee, että yhtäkään puuerää, joka on kaadettu Venäjällä syyskuun alun jälkeen, ei voi laskea PEFC-sertifioiduksi. Päätös ei ole ensimmäinen lajissaan PEFC-järjestelmässä, vaan aiemmin myös Latvian PEFC-metsäsertifikaatti on ollut väliaikaisesti hylättynä.

Kansalliset PEFC-järjestelmät pitää uusia viiden vuoden välein, jotta ne pysyvät ajan tasalla. Venäjän PEFCin edellinen viisivuotiskausi päättyi jo tammikuussa 2014, mutta se sai lisäaikaa metsäsertifikaattinsa päivittämiseen elokuuhun 2015 asti.

Kun päivitys ei onnistunut tässäkään ajassa, metsäsertifikaatti raukesi syyskuun alusta alkaen.

Syy ei ole väärinkäytöksissä

Suomalaiseen teollisuuteen uusi tilanne ei vaikuta paljoa. Puun tuonti Venäjältä on vähentynyt huippuvuosista, eikä siitäkään ole PEFC-sertifioitua kuin osa.

UPM:n Pohjois-Euroopan puunhankinnan johtaja Pekka Rajala sanoo, että PEFC-sertifioitu pinta-ala Venäjällä on pieni. ”Meille ei tule sieltä juurikaan PEFC-sertifioitua puuta”, Rajala sanoo.

”Ei tämä meitä maalta merelle viskaa”, sanoo taas metsäpäällikkö Jorma Länsitalo Stora Ensosta. Ikävänä hänkin silti tilannetta pitää.

”Toivon tosiaan, että tämä asia saataisiin kuntoon vielä syksyn aikana. Ja uskon myös, että saadaan. Ei tästä suurta huolta kanneta”, Länsitalo sanoo.

Länsitalon mukaan Stora Enso saa kotimaasta PEFC-puuta tarpeeksi. Suurempi ongelma olisi, jos FSC-puun saanti Venäjältä loppuisi.

Myöskään Metsä Group ei joudu tilanteen takia ongelmiin. Metsäjohtaja Juha Mäntylän mukaan PEFC-sertifikaatti saadaan kaikille halutuille tuotteille järjestelemällä puuvirtoja uudelleen.

Metsä Groupilla on myös omia, PEFC-sertifioituja vuokra-alueita Venäjällä, jopa enemmän kuin 200 000 hehtaaria. Mäntylä pitääkin tilannetta harmillisena.

”Ongelma on kuitenkin tekninen eikä sertifikaattia ole menetetty esimerkiksi väärinkäytösten takia. Uskon ja toivon, että tilanne saadaan oikaistua pikaisesti”, Mäntylä sanoo.

Puutteita sidosryhmäkeskusteluissa

Sertifikaatin menettämisen syistä on vaikea saada varmaa tietoa. Tiettävästi yksi syy kuitenkin on, että Venäjän PEFC ei ole kyennyt toimittamaan kansainväliselle PEFCille uudistukseen liittyviä asiakirjoja englanniksi.

Puute on oleellinen: nimenomaan englanninkieliset asiakirjat ovat PEFC-järjestelmässä ratkaisevia, jos syntyy esimerkiksi riitatilanteita.

Kansainvälisen PEFCin asiasta tekemä tiedote viittaa vakavampiinkin puutteisiin. Siinä korostetaan, että sertifikaatin päivitysprosessin tulisi rohkaista eri sidosryhmien välistä metsäkeskustelua ja ymmärrystä.

Jatkosta kansainvälinen PEFC lupaa, että kunhan Venäjän PEFC osoittaa metsäsertifikaattinsa vastaavan PEFCin vaatimuksia, se voidaan lähettää PEFCin yleiskokouksen hyväksyttäväksi.

Ja kun hyväksyntä on saatu, Venäjän PEFC saa taas täyden hyväksynnän.


Kansainvälisen PEFCin tiedote

Venäjän PEFC

Suomen PEFC


 

Kirjoita kommentti