Virpi Korhonen Uusi puu -hankkeen vt. toiminnanjohtajaksi

Virpi Korhonen, Uusipuu

Virpi Korhonen aloitti Suomen Metsäyhdistyksessä 20.4.2020 Uusi puu -hankkeen vt. toiminnanjohtajana. Uusi puu -hankkeessa kerrotaan päätöksentekijöille puupohjaisiin biotuotteisiin liittyvästä osaamisesta ja monipuolisista tuotteista.

Korhonen on koulutukseltaan elintarviketieteiden maisteri, pääaineinaan markkinointi ja elintarvike-ekonomia. Hän on työskennellyt erilaisissa opetus-, tutkimus- ja projektinhallintatehtävissä, sekä vuodesta 2016 perustamassaan tutkimus- ja konsultointiyrityksessä, joka tarjoaa kuluttajatestauspalveluja pakkausalan toimijoille yhteistyössä kahden muun yrityksen kanssa. Viimeisimmät tutkimushankkeet ovat keskittyneet pakkauksen kuluttaja-arvon mittaamiseen ja siihen liittyvien tutkimusmenetelmien kehittämiseen ja validointiin. Korhonen on toiminut myös IAPRI:n (International Association of Packaging Research Institutes) jäsenenä, ja toimii sen Packaging & Consumers -työryhmän puheenjohtajana.

Uusi puu on lähes 30 suomalaisen organisaation yhteinen hanke, jota rahoittaa myös Suomen Metsäsäätiö. Uusi puu -hanke näyttäytyy päättäjille muun muassa tuotenäyttelyn ja puheenvuorojen kautta erilaissa päättäjätilaisuuksissa Suomessa ja ulkomailla. Virpi Korhoselle tärkeää on, että uusien biotuotteiden luomat mahdollisuudet osataan huomioida kehitettäessä yhteiskuntaa vastuullisempaan ja kestävämpään suuntaan. ”Lisäksi yhteistyön tiivistäminen Suomen Metsäyhdistyksen muiden hankkeiden kanssa tulee olemaan tämän vuoden toiminnan kehittämisen painopiste”, hän kertoo.

Vapaa-ajallaan Korhonen viihtyy usein metsässä: ”Metsä on suosikkipaikkani liikkua ja hakea työlleni vastapainoa. Kotikunnassani Nurmijärvellä on useita metsäisiä ulkoilureittejä, joissa liikun ja sienestän. Lisäksi toimin asuinalueeni asukasyhdistyksessä ja osallistun asuinympäristömme kehittämiseen.” Tämän lisäksi Korhonen toimii paikallisen Rotaryklubin nuorisovaihtoasiamiehenä ja haastattelee ulkomaille kesä- ja vuosivaihtoon lähtevät nuoret sekä rekrytoi ja valmentaa Suomeen saapuvien vaihto-oppilaiden isäntäperheet.

 

Kirjoittaja

Elina Antila

Yksi kommentti “Virpi Korhonen Uusi puu -hankkeen vt. toiminnanjohtajaksi” artikkeliin

Esko Lappalainen sanoo:

Onnittelut Virpi!

Kirjoita kommentti