Metsäyhdistyksen blogi: Yksi puukerrostaloasunto metsämaisemalla, kiitos!


Kirjoittaja on Päättäjien Metsäakatemian johtaja Suomen Metsäyhdistyksessä.

Minulla on onni asua ihanassa puutalossa. Kotiin tullessani sytytän usein ensimmäiseksi tulen takkaan. Se rauhoittaa aina.

Tutkimusten mukaan muutkin viihtyvät puurakennuksissa hyvin. Puumateriaalin katselu, koskettelu ja tuoksuttelu koetaan mieluisana. Vieraaseen puurakennukseen astuessaan ihmiset tuppaavat luontaisesti koskettelemaan etenkin käsittelemättömiä puupintoja. Luontomaiseman katselu – itse asiassa pelkkien luontokuvienkin katselu –  tutkitusti rauhoittaa meitä. Puun ja metsän hyvistä terveysvaikutuksista on paljon tietoa.

Myös puukerrostalojen asukkaat ovat yleensä kotiinsa tyytyväisiä: asunnot koetaan lämminhenkisiksi ja kodikkaiksi ja sisäilman laatu hyväksi.

Puukerrostaloasunnon sisäpuolella on kuitenkin usein vaikea havaita olevansa puurakennuksessa. Sisäseinät on lain mukaan suojattava paloturvallisella kipsilevyllä. Kyselyjen mukaan asukkaat toivoisivat puumateriaalin näkyvän etenkin asunnon lattioissa, julkisivuissa ja parvekkeissa.

Puukerrostalo on paitsi miellyttävä, myös turvallinen (niissä on pakollisena automaattinen palonsammutusjärjestelmä eli sprinklaus) ja ekologinen (talojen rakenne toimii pitkäaikaisena hiilivarastona) valinta. Puurakentamisen edut ovat siis kiistattomat. Ja ikääntyvä väestö viettää kotona yhä enemmän aikaa.

Siksi on erikoista, etten asuntosijoittajana tai kuluttajana voi valita miellyttävää puukerrostaloasuntoa, jonka seinä olisi kipsilevyn sijaan puuta ja jonka ikkunasta näkyisi rauhoittava metsämaisema. Hyvinvointia painottavalle kaupunkilaiselle puukerrostalokoti olisi erinomainen asumisen vaihtoehto. Minua lähin parhaillaan myynnissä oleva kohde näyttää kuitenkin löytyvän vajaan 30 kilometrin päästä.

Jos tuote on hyvä ja kysyntää piisaa, missä siis mättää?

Puurakenteiset kerrostalot ovat yleistyneet Suomessa 90-luvulta, mutta hitaasti. Puuinfon mukaan meille on valmistunut reilut 1500 puukerrostaloasuntoa. Kokonaisuutena kerrostalorakentaminen on kasvanut reippaasti viime vuosina. Tämän vuoden kuluessa käynnistyy jopa 40 000 uuden kerrostaloasunnon rakentaminen.

Puukerrostaloasuntojen määrä on yhä nolottavan pieni maalle, joka elää metsästä ja korkean tason osaamisesta.

Puurakentamisen edistämisen merkitykseen herättiin myös Päättäjien Metsäakatemian 45. kurssin keskusteluissa. Osallistujat toivat esiin monia konkreettisia keinoja, joilla he päätöksentekijöinä voivat vaikuttaa puurakentamisen osuuden kasvattamiseen.

Keinoina esiin nousivat muun muassa lainsäädäntöön ja kaavapäätöksiin vaikuttaminen, investointien edistäminen, rahoituksen kehittäminen, rakentamisen käytäntöihin ja toimintamalleihin vaikuttaminen, koulutuksen allokointi sekä paremman dialogin rakentaminen koulujen, rahoittajien ja teollisuuden välille. Myös viestinnän merkitys nähtiin tärkeänä, niin valtamedioiden kuin esimerkiksi metsänomistajien neuvonnan näkökulmasta.

Viestin muille päättäjille voi kiteyttää näin: missä tahansa toimitkin, muista promota puurakentamista!

Kirjoita kommentti