Metsäakateemikon blogi: Ylpeästi metsäläinen

Minulta on kysytty, mikä on suhteeni metsään. Metsä on minulle tuttu paikka ja aina ollut tavalla tai toisella läsnä.

Muistan edesmenneen isäni muistelleen nuoruuttaan ja sitä, kuinka hän maalaismökin poikana joutui jo kouluikäisenä lähtemään leivän hankintaan maailmalle. Siihen aikaan se tarkoitti metsähakkuita heti, kun vain suinkin kynnelle kykeni.

Omat nuoruusvuoteni olivat huomattavasti helpommat, kun sain talvisin keskittyä kouluun. Kesäisin totuttelin työelämään kodin lähellä sijainneen kartanon pelloilla.

Metsät tulivat jo siihen aikaan tutuiksi jokasyksyisen, lähes pakkopullalta tuntuneen marjastuksen kautta. Toinen kosketus tuli polttopuita keräämällä kartanon metsissä. Karsimme isäni kanssa hakkuiden jäljiltä metsään jääneitä puiden latvoja ja suurimpia oksia ja ajoimme ne kotiin polttopuiksi pilkottaviksi.

Se jos mikä tuntui teini-ikäisestä pojasta tympeältä. Asuimme pienessä, puilla lämmitettävässä omakotitalossa, ja kaikki kaverini asuivat sähkö- tai öljylämmitteisissä taloissa. Kyllä minä heitä kadehdin − taisin jopa hieman hävetäkin.

Eihän teini sitä voinut ymmärtää, että sota-ajan kokeneet vanhempani ajattelivat taloudellisesti. Jos lämmitykseen tarvittavat puut sai ilmaiseksi oman työn hinnalla, se hyöty oli otettava. Pakko myöntää, että en sitäkään ymmärtänyt, miksi vanhemmat joka ikinen maanantai istuivat radion ääressä kuuntelemassa Metsäradiota – ja teinipojan mielestä sen erittäin huonoja musiikkivalintoja.

Myöhemmin työskentelin laivoissa, jotka kuljettivat metsätaloustuotteita ulkomaille. Sain kokea ajan, jolloin paperirullia, massapaaleja, sahatavaraa ja pylväitä laivattiin ja vietiin Suomesta ulkomaille – aina kaukomaille asti. Opin ymmärtämään sanonnan, että Suomi elää metsästää, ja mitä paljon puhuttu suomainen ”vihreä kulta” oikein on.

Siirryttyäni elämänpurjehduksen seuraavalle etapille ja maakravuksi minusta tuli osa metsäteollisuuden työntekijöiden edunvalvontakoneistoa. Sen myötä käsitykseni metsästä toimialana muuttui ja opin, että meillä Suomessa on maailman osaavin ja asiantuntevin metsäammattilaisten monialainen joukko. He huolehtivat metsistämme ja osaavat hyödyntää niitä kestävällä tavalla kaikkien suomalaisten parhaaksi ja hyvinvointimme ylläpitämiseksi.

Reilu kymmenen vuotta sitten osallistuin Päättäjien Metsäakatemiaan. Se laajensi entisestään näkemystäni metsään liittyvistä taloudellisista asioista ja metsien yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Henkilökohtaisesti metsä on tänään tärkeä osa vapaa-aikaani ja paikka rentoutua. Liikun siellä mielelläni – sulan maan aikana lenkkeillen ja talviaikaan hiihtäen. Niitä marjojakin poimin nykyään mieluusti.

Liikun mielelläni erilaisissa metsissä ympäri Suomea. Arvostan suuresti aivan ainutlaatuista jokamiehenoikeuttamme, joka sallii kulkea metsissä vapaasti ja nauttia luontoelämyksistä. Meillä on myös upea kansallispuistojen verkosto, josta kiitos päätöksentekijöille.

Metsässä annan ajatuksen lentää ja mietin milloin mitäkin. Sitä, miltä maisema on täällä näyttänyt sata vuotta sitten tai miltä se näyttää sadan vuoden kuluttua. Oma suosikkimetsäni – kenenkään mieltymyksiä väheksymättä – on kuiva ja helppokulkuinen kangasmetsä, jossa kasvaa hyvin hoidettu männikkö. Mänty − petäjä, honka − on minun suosikkipuuni: aina kun näen oikein vanhan männyn, pohdin, mitä kaikkea se onkaan vuosien saatossa nähnyt. Ajatus tuntuu joka kerta yhtä kiehtovalta ja se saa vielä aikuisenakin mielikuvituksen laukkaamaan.

Lapsuuden polttopuusavottoja en enää muistele pahalla, saati häpeile. Olen juuriltani ylpeästi metsäläinen. Mennessäni metsään olen onnellinen ja voin hyvillä mielin hyräillä, että metsän poika tahdon olla, sankar’ jylhän kuusiston.

Metsäakateemikon blogi kokoaa Päättäjien Metsäakatemia -kurssin käyneiden ”metsäakateemikkojen” metsäasioihin liittyviä näkökulmia. Metsäakatemian 25-vuotisen taipaleen kunniaksi, tämän vuoden kirjoituksissa visioidaan tulevaisuutta.

Tutustu muihin kirjoituksiin Metsäakateemikon blogissa täällä.

Siirry Päättäjien Metsäakatemian etusivulle.