Ympäristöahdistus on kuin uusi kansantauti – mutta hoitokeinoja on, niin huolelle kuin ympäristölle

Kongressin tärkeintä antia olivat työpajat, joissa vaihdetaan kokemuksia ja opetusmetodeja. Japanilaisen Gifun metsätieteen ja -kulttuurin akatemiasta Pudasjärvelle tulleen Yusaku ”Nava” Hagivaran työpajassa otettiin mittaa kavereista lehtien taistossa. Samuraiden taistelurutiineista inspiraatiota ottavassa metsäleikissä saattoi kisailun ohella oppia niin numeroita, värejä kuin muotojakin. Kuva: Vilma Issakainen

Ympäristöongelmien aiheuttama ahdistus on yhä yleisempää. Ahdistukseen on kuitenkin olemassa hoitokeinoja, ja niistä parhailla on yksi yhteinen piirre: niitä toteutetaan metsässä.

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tutkijatohtori Panu Pihkala sanoi äskettäin ilmastonmuutokseen liittyviä syyllisyydentunteita niin suuriksi, että niistä ei edes uskalleta puhua. Sen sijaan ”ympäristöstä välitetään salaa”, kirjoittaa Pihkala Kanava-lehdessä (6/2018).

Ja kun huoli ei näy, se tulkitaan niin, että ympäristöstä ei välitetä. Se taas on omiaan vain lisäämään ahdistusta, fyysisiin tuskiin asti.

Tekniikka&Talous-lehden haastattelussa 2.10. Suomen Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki esitti huolen siitä, että ilmastonmuutoksen suhteen ”yleistyy ilmapiiri, että mitään ei ole tehtävissä” ja että tilanne on menetetty. Saman huolen hän esitti Helsingin Sanomissa (7.10.) ja sanoi, että hän uskoo uusien teknologioiden nopeuttamiseen.

Mutta auttavatko ne yksittäisen ihmisen ahdistusta? Örebron yliopiston psykologian apulaisprofessori Maria Ojalalla on vastaus: ”Toivoa voidaan luoda samoilla keinoilla kuin saadaan ihmiset ratkaisemaan ongelmiakin.”

Ojala oli 13:nnen Euroopan metsäpedagogien kongressin pääpuhuja viime viikolla Pudasjärvellä. Kyseessä on jokavuotinen metsäpedagogiverkoston kokous, jonka tällä kertaa järjestivät Suomen 4H-liitto ja Suomen Metsäyhdistys.

”Opettaja luo, useimmiten tietoisesti, luokkahuoneessa käytettävät tunnenormit ja -säännöt. Se, miten oppilaat tulkitsevat opettajan reaktiot negatiivisiin tunteisiin näkyy suoraan siinä, millaisilla strategioilla he itse yrittävät selvitä vastaavissa tilanteissa”, sanoo Örebron yliopiston psykologian apulaisprofessori Maria Ojala. Kuva: Vilma Issakainen

Kaksi tapaa: tunteiden säätely ja ongelman ratkaisu

Ojalan mukaan ympäristöahdistusta voi periaatteessa käsitellä kahdella tavalla: voi joko käsitellä itse tunnetta tai sitä ongelmaa, joka tunteen on aiheuttanut. Käytännössä useimmat kuitenkin tekevät molempia.

Toiset keskittyvät enemmän tunteeseen ja toiset asiaan. Yksilö ajattelee asiaa tarkoituksen kautta, eli sitä, mitä hän oikeasti tavoittelee.

”Metsän avulla ongelmat voidaan tuoda konkreettisemmin esiin. Toimintatavat tulevat konkreettisiksi ja relevanteiksi”, sanoo Ojala.

Ojala puhui Pudasjärvellä nuorista, mutta useimmat hänen sanoistaan pätevät kaikkiin ihmisiin. Myös aikuisella on tunteet, ja jos eivät nuoret aina tiedä ahdistusta aiheuttavasta asiasta kovinkaan paljoa, niin onko aikuistenkaan tieto kovin syvällistä?

Konsulttiyhtiö Pöyryn syyskuussa julkaiseman selvityksen mukaan joka kymmenes suomalainen arvelee ydinvoiman aiheuttavan eniten hiilidioksidipäästöjä, vaikka se ei aiheuta niitä yhtään. Vain seitsemän prosenttia osasi nimetä turpeen saastuttavimmaksi energianlähteeksi.

Tukea saa vain toisilta ihmisiltä

Niin nuoret kuin aikuisetkin hakevat tukea toisista ihmisistä. Mutta kun nuoret hakevat tukea aikuisilta, he vaativat paljon.

”Kun nuori hakee aikuiselta luotettavuutta, he kuitenkin suhtautuvat melko usein aikuisiin kyynisesti. Tässä tulee vastaan kasvattajan ja opettajan rooli. Nuoret lähtökohtaisesti haluavat luottaa esimerkiksi opettajaan ja tätä luottamusta ei saisi pettää”, sanoo Ojala.

Miten sitten vastata nuoren esittämään huoleen? ”Täytyy olla rehellinen”, sanoo Ojala.

Monet pitävät uhkakuvien maalaamista rehellisyytenä. Se on kuitenkin vain yksi puoli asiassa.

”Tietenkin täytyy puhua uhasta, se on jopa todennäköinen tulevaisuus. Mutta täytyy puhua myös utopiasta ja niiden lisäksi mahdollisesta tulevaisuudesta”, Ojala sanoo.

Ahdistus hellittää, kun osoitetaan tie, miten mahdolliseen tulevaisuuteen päästään. Mutta sen pitäisi olla tie, jota jokainen kykenee rakentamaan.

”Tulevaisuudesta ei pitäisi antaa kuvaa, että se vain tulee. Rehellisin totuus on, että tulevaisuus rakennetaan. Sen jälkeen voi kysyä, haluatteko te olla mukana rakentamassa sitä ja jos haluatte, millaiseksi ja miten”, Ojala sanoo.

Keppijumppaa metsässä. Metsätohtori Dirk Schmechel Baijerin metsäinstituutista Saksasta kertoi metsäpedagogiikan mahdollisuuksista lieventää kaupunkilaisten ja metsäammattilaisten erilaisten metsäkäsitysten synnyttämää ristiriitaa. Kuva: Vilma Issakainen
Keppijumppaa metsässä. Dirk Schmechel Baijerin metsäinstituutista Saksasta kertoi Metsätohtori-työpajassaan metsäpedagogiikan mahdollisuuksista lieventää kaupunkilaisten ja metsäammattilaisten erilaisten metsäkäsitysten synnyttämää ristiriitaa. Kuva: Vilma Issakainen

Tunteita on hallittava tietoisesti

Keinoja on paljon, nuorillakin. Ojala neuvoisi heitä etsimään aikuisia, jotka työskentelevät ympäristöongelmien parissa. Sitä kautta syntyy luottamus, että en ole huolineni yksin, kenties yhteistyötäkin.

Toiseksi Ojala kertoisi keinoista, joilla ympäristöongelmiin voi vaikuttaa arjessa. Juuri tällaisten asioiden puhumiseen metsä on hyvä paikka.

”Nuoria kannattaisi ohjata ylittämään yksittäiset kuluttajapäätökset ja pyrkimään kohti aitoa kansalaisuutta – vaikuttamaan yhdessä siihen, miten yksittäiset kuluttajapäätökset muuttuvat käytännön tuloksiksi”, Ojala sanoo.

Opettajille Ojala puhuu kriittisestä tunnetietoisuudesta. Tunteita hallitaan aina, mutta toisinaan tunnistamattomien normien ja sääntelyn kautta.

Tunneongelma on opettajille tuttu. Ahdistus johtaa jopa tilanteisiin, joissa nuoret kieltäytyvät käsittelemästä sen syytä luokkahuoneessa. Se huolestuttaa opettajia muutenkin, mutta tekee myös opettamisen ja oppimisen hankalaksi.

Ahdistuksen edessä itse kunkin tapa selviytyä pitää nostaa kriittiseen käsittelyyn. Jotta tämä onnistuisi, opettajien ja kasvattajien pitäisi tehdä se etukäteen itselleen.

Ahdistunut ei pysty auttamaan

Opettaja ja kasvattaja on erityisesti tunteiden käsittelyssä tärkeä roolimalli nuorille. ”Opettaja on se, joka luo, useimmiten tietoisesti, luokkahuoneessa käytettävät tunnenormit ja -säännöt. Se, miten oppilaat tulkitsevat opettajan reaktiot negatiivisiin tunteisiin näkyy suoraan siinä, millaisilla strategioilla he itse yrittävät selvitä vastaavissa tilanteissa”, Ojala sanoo.

Tunteiden merkitys oppimisessa pitää tunnistaa, muuttaa sanoiksi ja saada tietoiseen hallintaan. Opetustilanteessa oppilaiden tunteet on otettava vakavasti eikä niitä saa sivuuttaa. Kun tunteita opetellaan käsittelemään tuloksellisella tavalla, epätoivo korvautuu tarkoituksenmukaisella toiminnalla ja rakentavalla toivolla.

Joidenkin on helpompi ryhtyä toivottamaksi ja avuttomaksi, koska silloin ei tarvitse tehdä mitään, voi vain paeta vastuuta. Ja jos haluamme auttaa maailmaa, siihen ei ahdistunut ihminen kykene.

Nuoret näkevät maailman usein ongelmien kautta. Jos sen pystyy kääntämään voimaksi, ihminen voi hoitaa paitsi ahdistuksen syytä – siis sitä ympäristöongelmaa – myös tuntee voivansa vaikuttaa, elää paremmin omatuntonsa mukaan, oppii uutta ja kykenee yhteistyöhön ystävien kanssa.

Jos tämä kaikki vielä tehdään luonnossa, siitä saa jännittäviä kokemuksia, käytännöllistä ja luovaa tekemistä sekä tilaisuuksia jakaa ja saada kiitosta muilta.

Metsähallituksen työpajassa koeteltiin osallistujien selviytymistaitoja. Metsässä piti muun muassa rakentaa suoja pressusta narun avulla. Nuoret alkavat kiinnostua selviytymistaidoistaan metsässä 14–16 vuoden isässä. Kuva: Vilma Issakainen
Metsähallituksen työpajassa koeteltiin osallistujien selviytymistaitoja. Metsässä piti muun muassa rakentaa suoja pressusta narun avulla. Nuoret alkavat kiinnostua selviytymistaidoistaan metsässä 14–16 vuoden isässä. Kuva: Vilma Issakainen

Maria Ojalan esitys verkossa

Lisää kuvia 13:nnesta eurooppalaisten metsäpedagogien kongressista


 

Kirjoittaja

Hannes Mäntyranta

Kirjoita kommentti