Päättäjien Metsäakatemia tutustuu 21.–23.9. Savossa metsäpohjaiseen biotalouteen

Päättäjien Metsäakatemia järjestetään kahdesti vuodessa. Toukokuusssa vierailtiin metsäkohteella Juvalla. Kuvaaja: Kimmo Iso-Tuisku.

Päättäjien Metsäakatemia vierailee muun muassa Kuopion Puijolla – miten taloudelliset arvot, monimuotoisuus ja virkistäytyminen yhdistetään rakastetussa ja kiistellyssä metsäkohteessa?

Yli 30 päättäjää ja vaikuttajaa yhteiskunnan eri sektoreilta osallistuu  Etelä- ja Pohjois-Savossa tänään alkavalle Päättäjien Metsäakatemian maastoretkeilylle.

Metsäyhdistyksen järjestämä Metsäakatemian kurssi järjestetään jo 52. kerran. Metsäakatemian kolmipäiväisellä retkeilyllä Savossa tutustutaan metsäpohjaiseen biotalouteen. Kurssi vierailee Savossa metsäkohteilla ja alan tuotantolaitoksissa ja käy keskusteluja metsäammattilaisten kanssa.

Kurssilla on mukana edustajia muun muassa elinkeinoelämästä, tieteestä, kansalais- ja etujärjestöistä ja mediasta.

”Metsäakatemia haluaa tuoda esiin metsien mahdollisuuksia yhteiskunnan kehittämisessä ja tuoda päättäjiä yhteen pohtimaan metsien kestävän käytön ja metsäalan tulevaisuutta. Kohdevierailujen lisäksi yhteiset keskustelut ja tulevaisuuden visiointi ovat tärkeä osa kurssia, kertoo Päättäjien Metsäakatemian johtaja Elina Antila Suomen Metsäyhdistyksestä.

Keskusteluja metsien käyttömuotojen yhteensovittamisesta

Metsäakatemia-kurssi käynnistyi pääkaupunkiseudulla 8. syyskuuta. Kurssin seminaaripäivän perusteella päättäjiä kiinnostaa erityisesti se, miten erilaisia metsiin liittyviä tavoitteita voidaan yhteensovittaa metsien kestävällä käytöllä.

”Osallistujat toivovat muun muassa keskustelua siitä, millaisia ratkaisuja metsätalous voi tarjota ja miten vastakkainasettelua voidaan vähentää”, Antila kuvaa.

Maastojakson toisena päivänä yhteensovittamisen haasteita ja ratkaisuja lähestytään Kuopion kaupungin metsien näkökulmasta. Suuntaviivat niiden hoidolle on asetettu strategisessa metsäsuunnitelmassa, joka hyväksyttiin puoli vuotta sitten.

”Kaupungin metsien hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa osallistaminen on tärkeässä roolissa. Osallistamisessa ihmiset saavat sanoa mielipiteensä metsien käsittelyyn. Kun ihmisten mielipiteitä huomioidaan, metsien käsittelystä tulee myös helpommin hyväksyttävää”, kertoo kaupunginmetsänhoitaja Heikki Soininen Kuopion kaupungilta.

Metsäakatemia vierailee Kuopion keskustan lähellä sijaitsevalla Puijon metsäalueella torstaina 22.9. Vierailulla osallistujat näkevät, kuinka monimuotoisuuden huomioimisessa on onnistuttu Puijon alueella. Puijon maisemista on keskusteltu ja niitä on puolustettu lähes sadan vuoden ajan.

Puijo on kooltaan 660 hehtaaria, ja se on metsän eri käyttömuotojen runsaudensarvi: alueella on puisto-, ulkoilu-, virkistys-, maisema- ja suojapuustometsiksi sekä luonnonsuojelualueiksi luokiteltuja metsiä. Niillä on tärkeä rooli kaupungin ulkoilu- ja virkistysmetsinä, mutta myös monimuotoisuuden kannalta.

Puijolla on noin 200 hehtaaria luonnonsuojelualueita, ja alue kuuluu luonnoltaan arvokkaiden alueiden Natura 2000-verkostoon. Puijon metsissä sovitetaan yhteen matkailu- ja virkistyskäyttöä, metsäluonnon monimuotoisuuden suojelua ja taloudellisia tavoitteita.

”Metsien hoidon päätavoitteena on taata myös tulevaisuudessa metsien soveltuvuus virkistyskäyttöön, kuten lenkkeilyyn, hiihtoon, maastopyöräilyyn ja retkeilyyn”. Soininen kiteyttää.

Näkökulmia metsien käyttömuotojen yhteensovittamiseen tuovat Kuopion kaupungin edustajat, ELY-keskuksen asiantuntija sekä paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen edustajat.

Metsäkohdevierailun järjestävät yhdessä Suomen Metsäyhdistys, Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon ELY-keskus.

Päättäjien Metsäakatemia on yhteiskunnallisille päättäjille suunnattu kutsukurssi ja keskustelufoorumi, jota on järjestetty Suomessa vuodesta 1996 alkaen. Metsäakatemian tavoitteena on lisätä suomalaisten vaikuttajien kiinnostusta metsäasioihin, vahvistaa heidän metsällistä tietämystään sekä luoda vuorovaikutusta metsäalan ja muiden alojen vaikuttajien kesken.

Metsäakatemiaan on osallistunut jo lähes 1 600 vaikuttajaa. Metsäakatemia-viestintäohjelma on myös tuotteistettu vientiin. Metsäakatemiaa rahoittavat Suomen Metsäsäätiö ja maa- ja metsätalousministeriö.

Lisätietoa:

Johtaja Elina Antila, Päättäjien Metsäakatemia, Suomen Metsäyhdistys, puh. 050 351 2411 (yhteydenotot ennen ja jälkeen kurssin)

Viestinnän asiantuntija, Eveliina Pokela, puh. 044 5600 006 (kurssin käytännön järjestelyt, yhteydenotot kurssin aikana)

Lisätietoa Päättäjien Metsäakatemiasta: www.metsayhdistys.fi/pma

Kirjoita kommentti