forest.fi

Ministeri Leppä EU-Metsäakatemiassa: Suomi esittää metsärahaston perustamista osaksi EU:n ja Afrikan välistä kumppanuus- ja investointiohjelmaa

Tänään EU-Metsäakatemiassa julkistettu Suomen aloite metsärahaston perustamisesta osaksi EU–Afrikka -investointiohjelmaa tähtää sekä ilmastonmuutoksen hillintään että uuden työn luomiseen Afrikan kasvavalle […]

Suomella on vain vähän annettavaa Kalifornian palontorjuntaan – mutta jotain kuitenkin

Maailmaa kohahduttanut Yhdysvaltain presidentin Donald J. Trumpin lausunto suomalaisten metsänhoitotaidoista on jäänyt hänen heittämänsä ”haravointiväitteen” varjoon. Metsäpalojen torjuntaan on Suomessa […]

EU-Metsäakatemiassa julkistetaan aloite ilmastonmuutoksen torjumiseksi – Ministeri Leppä esittelee

Suomi ja Ruotsi järjestävät ensi kertaa Metsäakatemian EU-päättäjille. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja hänen ruotsalainen kollegansa Sven-Erik Bucht kertovat […]

Uusi puu -kilpailun voitti havusellusta tehty muovikelmun korvaaja

Kolmatta kertaa järjestetyssä Uusi puu -kilpailussa etsittiin jälleen uusia puukuidusta tehtyjä tuotteita. Voittajaksi valittiin tuorekelmun ja esimerkiksi ruukkuyrttien pakkausmuovin korvaamiseen […]

Metsäväittely: Greenpeace ei aja täyttä avohakkuukieltoa – Metsähallitukselle avohakkuu on yksi 15 eri menetelmästä

Metsähallitus valitsee hakkuumenetelmän hakattavan metsikkökohteen ominaisuuksien ja hoitotavoitteiden mukaan. Greenpeace haluaa jatkuvasta kasvatuksesta valtamenetelmän. Maa- ja metsätalousministeriö järjesti lokakuussa Metsädebatin, […]

Metsäväittely: Metsä on tärkeä ilmastonmuutokselle – mutta tärkeintä on fossiilipäästöjen vähentäminen

”Saudi-Arabian kuningashuone vaikeuksiensa keskellä varmaankin iloitsee siitä, että me puhumme täällä metsistä emmekä siitä, mikä on ilmastonmuutoksen ytimessä”, sanoi professori […]

Metsäluonto ei hyödy jatkuvasta kasvatuksesta, eikä ilmastokaan

Metsäluonnon hoitoa tarvitaan myös jatkuvassa kasvatuksessa, jos halutaan turvata luonnon monimuotoisuus. Myöskään ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta jatkuvan kasvatuksen ja avohakkuumetsätalouden välillä […]

Kysely: Suomalaiset vähentäisivät muovia puun käyttöä lisäämällä – metsäsektoria pidetään vastuullisena toimijana

Suomalaisista 90 prosenttia pitää metsäsektorin toimintaa vähintään melko vastuullisena. Erityisen myönteisesti suomalaiset suhtautuvat puupohjaisiin tuotteisiin, ilmenee tänään julkaistusta mielipidetiedustelusta. Vastuullisimmin […]

Puuvarat kasvavat edelleen – metsänhoitorästit kääntyneet laskuun

Uusimman arvion mukaan Suomen metsien kasvu on 107 miljoonaa kuutiota vuodessa. Hakkuut ovat noin 70 miljoonaa kuutiota ja tavoite on […]

Ympäristöahdistus on kuin uusi kansantauti – mutta hoitokeinoja on, niin huolelle kuin ympäristölle

Ympäristöongelmien aiheuttama ahdistus on yhä yleisempää. Ahdistukseen on kuitenkin olemassa hoitokeinoja, ja niistä parhailla on yksi yhteinen piirre: niitä toteutetaan […]

Tiukasti suojeltu metsämaa on viisinkertaistunut 1980-luvun alun jälkeen – lähes kaikki monimuotoisuuden kannalta tärkeät metsän rakennepiirteet ovat parantuneet huomattavasti

Erityisesti vanhojen metsien suojelu on lisääntynyt selvästi, samoin puuston keskitilavuus, suurten puiden osuus ja määrä, monimuotoisuudelle erityisen tärkeän haavan sekä […]

Paperin kierrätys on kestävää taloutta – mutta ilman metsistä saatavaa uutta puukuitua se loppuisi lyhyeen

Yksittäisen puukuidun voi kierrättää jopa kymmenen kertaa. Nykyisellä keräysasteella ja prosessihäviöillä kuitu kuitenkin kiertää vain yhdestä viiteen kertaa. Tilalle tarvitaan […]

Lataa lisää
(Kaikki sisältö ladattu)