Pääkaupunkiseudun koululaisten metsäviikko

Pääkaupunkiseudun metsäalan toimijat vievät alueen koululaisia metsään vuorovuosin Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Metsien käytöstä, niiden hiilensidonnasta ja puusta raaka-aineena opitaan jo alakoulussa. Koululaisten metsäviikolla viides- ja kuudesluokkalaiset pääsevät ajankohtaisten aiheiden pariin tehtävärasteilla.

Tapahtuman teemana on Talousmetsän kierto, ruotsiksi Ekonomiskogens kretslopp. Tiistai, keskiviikko ja torstai ovat suomenkielisiä päiviä ja perjantai on ruotsinkielinen. Mukaan kutsutaan niitä 5. ja 6. luokkia, joilla on kyseisen lukuvuoden aikana metsäaiheita opetusohjelmassaan.

Metsäviikon tunnelmaan pääsee katsomalla videon metsäviikolta vuodelta 2013:

Metsäviikon teemat tulevat opetussuunnitelmasta

Retkellä käsitellään OPS:ssa mainittuja metsää koskevia sisältöjä eli luonnonvarojen kestävää käyttöä, metsien hyötykäyttöä, luonnon monimuotoisuutta ja ilmastoasioita.

Reitillä on toiminnallisia tehtäviä, kuten metsän monimuotoisuuden määritystä ja taimien istutusta. Metsässä tavataan mukavia asiantuntijoita, nähdään hakkuukone työssään ja tutustutaan metsästä saataviin tuotteisiin. Myös metsässä harrastavia 4H:laisia ja metsästäjiä tavataan.

Kierroksen lopussa on nuotio, jonka äärellä voi paistaa makkaraa. Mukana voi olla koululaisia, jotka ovat tulien äärellä elämänsä ensimmäistä kertaa.

Oppilaiden palautteita aiemmista tapahtumista

  • ”Opin sen, kuinka tärkeää lahonnut puu on luonnolle ja kuinka helppoa puun istutus on.”
  • ”Metsätyyppien työhön tutustuminen oli kivaa.”
  • ”Metsä on todella arvokasta eikä mitään niin sanottua elämää ole ilman metsää.”
  • ”Jäätelössä on puuta!?”
  • ”Planteringen var absolut den bästa!”
  • ”Opin kaikki hiilidioksidi jutut”
  • ”Syöminen satees oli hauskinta.”
  • ”Det var super roligt! Jag lärde mig många nya saker. Jag har fattat att skogen är nyttigare än vad man tror, jag älskar den!!♡♡”

Järjestäjät ja rahoittajat

Tapahtuman järjestävät yhdessä yli 20 pääkaupunkiseudulla toimivaa metsä- ja ympäristöalan organisaatiota: Suomen Metsäyhdistys, Suomen metsäkeskus, Metsähallitus, Luonnonvarakeskus, Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit, Metsä Group, Stora Enso, UPM, Metsäteollisuus ry, Södra Skogsreviret, Fin Forelia Oy, Hyria Koulutus Oy, Stadin ammattiopisto, Yrkeshögskolan Novia, Helsingin, Vantaan ja Espoon-Kauniaisten riistanhoitoyhdistykset, Suomen riistakeskus, Finlands svenska 4H, Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistykset, Vantaan luontokoulu ja Kestävän Metsätalouden Yhdistys ry. Suomen Metsäsäätiö on tapahtuman päärahoittaja.

Lisätietoja

Anne Turunen

Anne Turunen

+ 358 45 6575 440

anne.turunen@smy.fi