Muistoja Metsävisasta

Metsävisa järjestetään 40. kertaa vuonna 2021. Vuodesta 1982 alkaen siihen on osallistunut pitkälti yli miljoona yläkoululaista. Koska niin moni on osallistunut visaan, liittyy siihen lukuisia muistojakin.

Tällä sivulla voit lukea Metsävisaan liittyviä muistoja. Joukossa on niin itse visailijoiden kuin myös Metsävisaa oppilailleen järjestäneiden opettajien ja metsäalan yhteistyökumppaneidenkin muistoja. Lue myös Metsävisan järjestäjän blogikirjoitus.

Muistele sinäkin ja jaa kokemuksesi! Kirjoita muistot talteen nettilomakkeella tai ota yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse (nuorisoviestinta@smy.fi, 045 6575 440).

”Tykkäsin lukea muita kuin oppikirjoja”

Se oli 90-luvun alkupuolta, kun olin 8.-luokalla ja keväällä oli tämä Metsävisa. Opettaja oli kyllä asiasta toitottanut ja kehottanut lukemaan. No eihän se kiinnostanut lukea oppikirjaa. Kotona oli kuitenkin yksi metsäaiheinen kirja, Metsiemme uhanalaiset. Jotenkin aloin sitä lukemaan ja luin koko kirjan, ehkä osia siitä jopa kahdestikin. En ollenkaan ajatellut, että siitä olisi kokeeseen mitään hyötyä. Minä vain tykkäsin lukea muita kuin oppikirjoja. Yllätys olikin suuri, kun kokeet palautettiin, ja tavallisesti nippanappa kokeista ehkä kasin saaneena sainkin koko koulun parhaan arvosanan. Hienoa oli noutaa palkinto sitten, kun se koko koulun tilaisuudessa jaettiin. Sain kiikarit, jotka ovat kyllä olleet monessa mukana. Kisan toinen sai sen lukemani kirjan, Metsiemme uhanalaiset.

Anonyymi visailija

”Palkintona oli maastopyörä, ja me opettajat saimme suurikokoiset visakoivun taimet”

Vuonna 1996 oppilaani Terhi voitti pääkaupunkiseudun Metsävisan ja pääsimme loppukilpailuun Ouluun. Kävimme muun muassa tutustumassa Tiedekeskus Tietomaahan, vaikka se oli muulta yleisöltä suljettu.

Riemu oli suuri, kun Terhi voitti myös loppukilpailun. Palkintona oli maastopyörä, ja me opettajat saimme suurikokoiset visakoivun taimet.

Pyörä pakattiin kotimatkalla junan tavaraosastoon, mutta minä yritin mahtua koivun kanssa istumaan junan penkkiin.

Istutin koivun kotimme takapihalle ihanaksi muistoksi reissusta.

Anonyymi opettaja

”Paikkakunnan omat lapset eivät pärjänneet meille naapuripitäjästä tulijoille”

Osallistuin Metsävisaan keväällä 1986. Silloin visaan osallistuivat automaattisesti kaikki koulun ysiluokkalaiset.

Olin loppujen lopuksi koulun toiseksi paras ja naapurikylän poika lähti jatkokisaan. Eli paikkakunnan omat lapset eivät pärjänneet meille naapuripitäjästä tulijoille…

Itse sain hienon kirjan omistuskirjoituksella maisemansuunnittelusta. Vieläkin osaisin ”harvennushakata” ruksimalla kaadettavat puut piirretystä kuvasta…!

Anonyymi visailija

”Kiersin junan niin monta kertaa ympäri, että vihdoin löysin seuralaiseni”

Metsävisan finaali oli huima seikkailu. Matkustin sinne toisen koulun opettajan ja oppilaan kanssa, koska oma opettajani ei päässyt mukaan.

Hyppäsin eri juna-asemalta junan kyytiin, ja löysin lippuni osoittaman paikan – harmi vain, että se oli väärässä vaunussa. 😁 Muut tulivat junaan seuraavalla asemalla. Ihmettelin, miksei heitä näy.

Toisen koulun opettaja oli jo ehtinyt soittaa omalle opettajalleni, missä minä olen. Lopulta tajusin istuvani väärässä vaunussa.

Kiersin junan niin monta kertaa ympäri, että vihdoin löysin seuralaiseni. Se olikin hyvä, koska olisin muuten varmasti vieläkin Helsingin rautatieasemalla eksyneenä.🙂

Loppumatka sujui rattoisasti biologiankirjoja lueskellen. Itse kilpailupäivä oli mahtava, opin uusia asioita luonnosta ja tutustuin uusiin ihmisiin. Olin onnekas, että sain kokea Metsävisan. ❤️

Anonyymi visailija

”Metsävisassa aurinko paistaa aina!”

Olimme päättäneet pitää finaalin vaihteeksi muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Joensuun lähellä Pärnävaaralla järjestettiin tuolloin 2000-luvun alkupuolella Silva-metsänäyttely, jonka yhteyteen visailu sopi hyvin.

Olimme tehneet finaalin rataa Metsävisa-ryhmän kanssa pitkän päivän. Alue oli haastava visakysymysten kannalta: tasalaatuinen hiekkakankaan männikkö. Saimme kuitenkin puserrettua tälläkin kertaa riittävän määrän visaisia ja monipuolisia kysymyksiä oppilaiden ratkaistaviksi. Menimme illalla tyytyväisinä nukkumaan.

Kun aamulla aukaisin verhot, en ollut uskoa silmiäni. Maa oli valkea ja lisää lunta tuprutti taivaan täydeltä. Tämä ei voi olla totta! Pitääkö meidän lähteä lapioimaan kasvit esille?

Kilpailijoita alkoi pikkuhiljaa saapua paikalle. Eteläisimmät tulivat kesähepenissä, olihan lähitessä Helsingissä ollut kesä. Kun maastokilpailu iltapäivällä alkoi, taivas repesi, aurinko paistoi ja lumi suli. Huokaisimme helpotuksesta ja kilpailu saatiin maaliin hienosti. Metsävisan finaalissa aurinko paistaa aina!

Tästä finaalista jäi myös erityisesti mieleen nuori mies, joka keräsi linnun sulkia. Kuulin, että kilpakaverit lähettivät hänelle myöhemminkin sulkia. Mitäköhän mahtaa hänelle kuulua nykyisin?

Sirpa Kärkkäinen

”Juhlapäivän kruunasi oppilaani saavuttama hopeasija”

Mieleenpainuvin Metsävisa-kokemukseni on ehdottomasti ollut se toistaiseksi ainoa kerta, kun pääsin oman oppilaani kanssa finaaliin. Tämä kun sattui olemaan oma 50-vuotispäiväni!

Koko finaalitapahtuma oheisohjelmineen oli todella hieno ja hyvin järjestetty. Finaalireittiin oli mukava päästä itsekin tutustumaan ja kaikki vierailukohteet ja kuulemamme esitelmät olivat mielenkiintoisia. Oli myös mukava tavata kollegoita ja nuoria eri puolilta Suomea.

Juhlapäivän kruunasi oppilaani Anastasia Parfenovan saavuttama komea hopeasija, joka uutisoitiin seuraavalla viikolla näyttävästi Lapin päämedioissa.

Toivottavasti pääsen vielä tulevaisuudessakin osallistumaan finaaleihin oppilaitteni kanssa – sen verran elämyksellisistä tapahtumista on kyse.

Pirkka Aalto

”Matkin kisatovereitani, jotka kepin avulla mittailivat puuta”

Osallistuin yläasteella maakunnan Metsävisaan kouluni edustajana. En muista, olinko edes oman kouluni paras vai kenties ainut, joka uskaltautui lähtemään kisaan varsin tiukan biologianopettajamme kanssa kaksin.

Visapäivä oli kaunis ja lämmin, ja muista vieläkin supan ja sen viereisen hakkuun, joiden äärellä visa järjestettiin.

Visassa piti osata laskea puun korkeus. Minulla ei ollut mitään käsitystä miten laskutoimitus olisi pitänyt tehdä ja matkinkin kisatovereitani, jotka kepin avulla mittailivat puuta. Todellisuudessa arvioin mielessäni puun korkeuden maanviljelijä-metsänhoitajaisältäni saamien tietojen ja kotipihan navetan harjakorkeuden (jonka tiesin) avulla. Hyvin meni.

Samassa visassa piti arvioida myös puun ikä. Muistan, että vastauksia tarkistettaessa opettajissa/saattajissa aiheutui pientä närää: heidän oppiensa mukaan iän määritys meni hieman eri tavalla.

Paljon muistan yhdestä päivästä viidentoista vuoden takaa. Nyt olen valmistumassa itse maantieteen ja biologian opettajaksi ja toivon voivani kerätä oppilaitten kanssa tulevaisuudessa uusia Metsävisa-muistoja!

Anonyymi muistelija

”Oli tosi kova juttu, jos pääsi open kanssa jossakin käymään”

Taisi olla vuonna 1983 minun Metsävisani.

Itse visasta en juurikaan muista, mutta palkinnot jaettiin Oulussa Vallinkorvan metsäkoululla, jonne mentiin yhdessä raahelaisten kanssa. Siihen aikaan oli tosi kova juttu, jos pääsi Ouluun tai open kanssa koulusta jossakin käymään.

Palkinnoksi sain esihistoriasta ja hirmuliskoista kertovan kirjan sekä mehua ja pullaa. Muistan vieläkin sen tunnelman ja Vallinkorvan vanhan päärakennuksen juhlasalin.

Nyt asun Vallinkorvan kulmilla ja työskentelen metsäalalla.

Maria Isolahti

”Visasta saatu kuksa kulkee edelleen kaikilla retkillä mukana”

Osallistuin Metsävisaan 10 vuotta sitten.

Olin ennen kilpailua lomamatkalla Espanjassa, jonne jäinkin sitten Islannin tulivuoresta levinneen tuhkapilven takia jumiin ja pääsyni kilpailuun oli vaakalaudalla.

Ehdin kuitenkin viime hetkellä takaisin Suomeen ja visasta muistona saatu kuksa kulkee edelleen kaikilla Lapin vaelluksilla ja muilla retkillä mukana!

Anonyymi muistelija

”Koko ikäluokka on tehnyt Metsävisan yleensä ihan tosissaan”

Metsävisaan suhtautuminen on ollut koulussamme aina positiivista. Jos en ole itse pystynyt visapäivänä valvomaan tapahtumaa omilla oppitunneillani, on joku opettajistamme aina hoitanut valvonnan – eli Metsävisa-lomakkeita on täytelty milloin minkäkin aineen tunneilla.

Koko ikäluokka on tehnyt Metsävisan yleensä ihan tosissaan. Yhtenä kannustimena on epäilemättä ollut se, että koska kyseessä ei ole koe vaan yleistietoon ja omaan aktiivisuuteen perustuva visa, olen sopinut oppilaiden kanssa siitä, että voin näyttää heille ja opettajakunnalle aina jonkinlaisen ”Top 20 visailijaa” -listan.

Koulun parhaan visailijan kunniakirja ja kuksa on luovutettu vuosittain kevätjuhlassa stipendien jaon yhteydessä.

Oppilaita ajatellen Metsävisa on sopivan haastava, mutta monipuolisten tehtävien ansiosta kilpailulomake on aika helppo ja mukava täyttää. Koulun sisäisessä kisassa pärjääminen ei välttämättä vaadi mitenkään erityisen hyvää metsäbiologian osaamista, vaan päättelemällä ja paneutumalla huolella kysymyksiin voi saada varsin hyvät pisteet. Visamonisteessa riittää kuitenkin tekemistä juuri sopivasti koko 45 minuutin oppitunniksi.

Pirkka Aalto

”Kuksa on ehkä ollut innoittajana polullani metsäammatilaiseksi”

Osallistuin ja voitin oman kouluni Metsävisan vuonna 2000. Pääsin edustamaan omaa kouluani Toivalan metsäkoululla pidetyssä alueellisessa kisassa.

Muistan, kuinka jännittävää oli päästä metsään uusien tuttavuuksien kanssa kiertämään rataa.

Sen suurempaa menestystä kilpailusta ei tullut, mutta edelleen muistona on kuksa, jonka pohjassa lukee Metsävisa 2000. Tämä kuksa on kulkenut mukana kaikilla retkillä ja ehkä ollut innoittajana polullani metsäammatilaiseksi.

Maija Leppälä

”Jokainen vanhempi koivu oli kaadettu ja pätkitty metsään”

Olin 1990-luvun alkupuolella Metsävisa-työryhmän kanssa rakentamassa loppukilpailurataa yksityismetsänomistajan maalle.

Ensimmäisellä kierroksella, jolla hahmotettiin reitin sijoittumista ja maastokohteita, jokin jäi häiritsemään minua.

Toisella kierroksella sen tajusin: jokainen vanhempi koivu oli kaadettu ja pätkitty metsään. Kysyin maanomistajalta kahdenkesken syytä moiseen. Hän vastasi, että naapuritila oli pakkosuojeltu valkoselkätikan vuoksi, hän ei halua samaa kohtaloa.

Radan teon lomassa opin paljon luonnon suojelemisen psykologiasta. Monelta näyttää olevan psykologian oppi hukassa.

Ilari Pirttilä

”Pääsin kolmen joukkoon ja sain palkinnoksi kameran”

Osallistuin Metsävisaan vuonna 2005. Pärjäsin kouluni kilpailussa ja sain palkinnoksi kuksan, joka kulkee mukanani metsärepussani edelleen.

Keski-Suomen alueen kilpailut järjestettiin Laajavuoressa Jyväskylässä. Muistan edelleen mielessäni vallinneen epävarmuuden kierrettyämme tehtäväradan. Olinko osannut arvioida lammen pinta-alan oikein ynnä muut asiat pyörivät mielessäni.

Loppujen lopuksi olin vastannut riittävän hyvin, ja pääsin loppukilpailuun. Loppukilpailu järjestettiin Nuuksion kansallispuistossa ja Helsingin Messukeskuksessa.

Tehtävät olivat mielenkiintoisia ja mieleeni on jäänyt mm. ensimmäistä kertaa näkemäni liito-oravan papanat, joita piti tunnistaa. Muistaakseni arvasin ne oikein.

Lopulta pääsin kolmen joukkoon ja sain palkinnoksi kameran. Siitä oli iloa pitkäksi aikaa.

Metsävisasta jäi minulle mieleen positiivinen kokemus. Ehkä sekin oli osaltaaan vaikuttamassa siihen, että päädyin myöhemmin metsänomistajaksi ja töihin metsäalalle.

Anonyymi muistelija

”Päivä oli siedettävä”

Voitin Metsävisan vuonna 1985 tai -86 ja sain palkinnoksi retken Tolkkisten sahalle Porvooseen.

Minulle, aralle oppilaalle, se tuntui pikemminkin rangaistukselta, mutta urheutin itseni ja hyppäsin bussiin tuiki tuntemattomien sekaan. Päivä oli siedettävä.

Reissulta saamani violetti relaskooppi on edelleen tallessa ja toisinaan myös käytössä.

Marja Jokela

”Sain palkinnoksi Heikki Willamon Eläinvalokuvaus-kirjan”

Kävin yläastetta Sulkavalla, pienessä etelä-savolaisessa kunnassa, jonka maisemaa täplittivät metsät ja järvet. Metsävisa oli siten luonnollinen lisä biologian oppitunteja, olimmehan metsäisen kunnan oppilaita.

Jostain syystä muistan edelleen osia Metsävisa-kokeesta. Osaltani se taisi sujua mainiosti, sillä olin koulun paras.

Sain palkinnoksi koulun kevätjuhlassa Heikki Willamon Eläinvalokuvaus-kirjan, joka löytyy edelleen kirjahyllystäni. Sen sisälehdelle on kirjoitettu mustalla tussilla, koulun violetilla leimalla höystettynä: ”v. 1990 Metsävisa-kilpailussa koulun paras, Arja Pölönen. Onnittelut, Etelä-Savon Säästöpankki”.

Metsät ovat siivittäneet myös myöhempää elämääni ja vaikuttaneet ammatinvalintaani. Kiitos Metsävisasta!

Arja Kaasinen

”Minua jäi kismittämään pitkäksi aikaa, kun en saanutkaan kuksaa”

Olen aina ollut bilsassa ja mantsassa haka, mutta voi harmi, ei se Metsävisa ollutkaan pelkkää sitä ja tätä vaan se olikin jotain soveltavaa ja erilaista!

Minua jäi kismittämään pitkäksi aikaa, kun en saanutkaan kouluni parhaalle visailijalle tarjottua kuksaa, vaan jouduin tyytymään johonkin lohdutuspalkintoon. Liekö ollut viivotin, näin minulle kerrotaan, mutta sitä en muista, sillä kuksa oli tavoitteena ja siitä jäätiin.

Eveliina Pokela

”Harrastustaustastani näkyy ja kuuluu varmasti opetuksessani ja on todennäköisesti avuksi myös Metsävisa-kysymyksiin vastattaessa”

En valmenna oppilaita mitenkään erityisesti Metsävisaa varten. Sillä lajintuntemuksella, mitä me täällä Lapissa opiskelemme, on pärjännyt Metsävisassa. Katsomme tunneilla paljon kuvia ja videoita ja teemme maastoretkiä koulun lähiympäristöön.

Harrastustaustastani johtuen oppilaani kuulevat varsinkin lintuihin liittyviä juttuja ja näkevät kuvia ja välillä ihan oikeitakin (hoitoon päätyneitä) lintuja muulloinkin kuin varsinaisilla oppitunneilla.

Olen ollut omista kouluajoistani alkaen mukana mm. nykyisen BirdLifen toiminnassa ja järjestötoimintaan olen saanut kimmokkeen Luonto-Liiton kerhoista. Tämä näkyy ja kuuluu varmasti opetuksessani ja on todennäköisesti avuksi myös Metsävisa-kysymyksiin vastattaessa.

Pirkka Aalto

”Tarkoitus oli järjestää ihana kevätpäivä”

Siihen aikaan järjestettiin vielä maakuntatason Metsävisoja. Pääkaupunkiseudulla oli paljon osallistuvia kouluja, joten Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen muodostivat oman ”Metsävisa-maakuntansa”.

Tarkoitus oli järjestää ihana toukokuinen kevätpäivä, josta kaupunkilaiskoululaisille jäisi mukavat muistot. Sattui kuitenkin takatalvi.

Koko kuuden tunnin ohjelma järjestettiin ulkona. Ohjelmassa oli työpajoja, joista yhdessä, viestintäaiheisessa pajassa, piti keksiä tapahtumaan liittyviä lööppejä.

Tuloksena oli otsikoita kuten ”Metsävisailijat jäätyivät kuoliaiksi metsässä” ja ”Koululaiset juuttuivat kinoksiin Metsävisassa”.

Anne Turunen

”Harjoittelijalla oli aikaa ajatella”

Järjestimme Metsävisan loppukilpailua joskus 2010-luvun alkuvuosina. Käynnissä oli normaali viime hetken härdelli.

Onneksi meillä oli silloin harjoittelija, jolla oli aikaa lukea ja ajatella. Hän täytti kirjekuoria, joissa finalistit ja heidän opettajansa saivat mm. finaalin ohjelmalehtiset ja kaulaan ripustettavat nimikortit. ”Kuuluuko tämän olla tällainen?” harjoittelija kysyi tyylikkäästä nimikortista, johon oli printattu nimi Moka Laitinen.

Pikainen selvitystyö osoitti, että oikea nimi oli Mika Laitinen. Jälkikäteen mietimme, mahtoiko poika olla Lokalle sukua.

Olen lukuisia kertoja kiittänyt mielessäni harjoittelijaa, jonka tarkkuus vältti meitä joutumasta äärimmäisen noloon tilanteeseen.

Anne Turunen

”Osallistujan puhelinnumero = edellisen osallistujan puhelinnumero + 1”

Järjestimme maakuntatason Metsävisan. Sinne oli kutsuttu pääkaupunkiseudun koulujen Metsävisa-voittajat valitsemansa koulukaverin kanssa. Kaikkiaan oppilaita oli noin 70.

Odotimme osallistujia Helsingin rautatieasemalla. Muut tulivat, mutta yksi parivaljakko puuttui.

Oli pakko startata, jotta päivän aikataulu ei mene myttyyn. Ajoimme kahdella bussilla Helsingin keskuspuistoon Pirkkolaan, mihin olimme suunnitelleet kilpailuradan.

Kollegani Sirpa koitti soittaa sekä visailijan että hänen kaverinsa numeroihin, jotka olimme tarkasti keränneet talteen ilmoittautumisen yhteydessä.

Kävi ilmi, että excel oli tehnyt minulle excel-virtuoosille tepposet. Taulukko eli osallistujalista oli käsitellyt numeroita lukuina ja oli tehnyt laskutoimituksen: jokainen puhelinnumero = edellisen rivin puhelinnumero + 1.

Lopulta tytöt tavoitettiin koulun kanslian ja opettajan kautta. He olivat päättäneet viettää vapaapäivän yhdessä, mutta jossakin muualla kuin Metsävisassa. Silti heidät ajelutettiin taksilla jostakin päin pääkaupunkiseutua Viikkiin, missä Helsingin yliopiston metsätieteiden osasto järjesti visailijoille iltapäivän ohjelman.

Anne Turunen