Päättäjien Metsäakatemia

Metsäakateemikon blogi: Yhdysvalloissa Suomen biotalous on uusi PISA

PISA ei bongannut Suomesta pelkkää kultajyvää, vaan kultakaivoksen. Systeemitason onnistuminen on suurempi saavutus kuin mikään yksittäinen kaupallinen hitti. Samalla se […]

Tässä ovat Metsäyhdistyksen uudet viestinnän tekijät

Metsäyhdistyksen tiimissä on aloittanut syksyn 2019 aikana kolme uutta metsäviestinnän osaajaa: Kaarina Aro, Henna Nummela ja Philip Chambers. Kaarina Aro […]

Mediakutsu: Päättäjien Metsäakatemia tutustuu Suomen ensimmäiseen CLT-rakenteiseen kouluun Kuhmossa 26.9.2019 klo 13

Yli 30 päättäjää ja vaikuttajaa yhteiskunnan eri sektoreilta osallistuu ensi viikolla Kainuussa Päättäjien Metsäakatemian maastoretkeilylle. Torstaina 26.9. klo 13 Suomen […]

Metsäyhdistyksen blogi: Olisiko päättäjäverkostosta yhteiskunnalliseksi ajatusmyllyksi?

Kysyimme tammikuussa Päättäjien Metsäakatemiaan osallistuneilta yhteiskunnallisilta päättäjiltä ajatuksia verkoston viestinnän ja toiminnan kehittämisestä. Saimme kyselyyn pari sataa vastausta. Niissä oli […]

Metsäakateemikon blogi: Kuinka metsällä on taloudellista arvoa myös metsänä?

Minä olen kasvattanut juureni syvälle metsään, eikä niitä sieltä voi irti repiä. Taustani on maatilalla, jossa metsä muodosti merkittävän osan […]

Metsäakateemikon blogi: Klustereista ekosysteemeihin

Metsällä on Suomessa monta roolia. Yksi niistä on olla monen eläimen ja kasvin koti. Toinen on olla taloudellisen vaurauden mahdollistajana. […]

EU-Metsäakatemiassa julkistetaan aloite ilmastonmuutoksen torjumiseksi – Ministeri Leppä esittelee

Suomi ja Ruotsi järjestävät ensi kertaa Metsäakatemian EU-päättäjille. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja hänen ruotsalainen kollegansa Sven-Erik Bucht kertovat […]

Päättäjien Metsäakatemian aamiaistilaisuus: Metsäteollisuuden muutosmatka: Tapaus Stora Enso

Päättäjien Metsäakatemian aamiaistilaisuus vie metsäakateemikot tällä kertaa muutosmatkalle, jonka varrella kuullaan millainen on muutos perinteisestä paperi- ja kartonkivalmistajasta uusiutuvien materiaalien […]

Ruotsin metsäministeri Sven-Erik Bucht: EU-Metsäakatemia laajentaa ymmärrystä kestävästä metsätaloudesta

”Jokaisen maan täytyy voida noudattaa omaa metsäpolitiikkaansa, mutta meidän täytyy lisätä tietoa ja keskustella niiden maiden kanssa, jotka eivät ymmärrä […]

Kutsu medialle: Päättäjien Metsäakatemia Jyväskylässä

Media on tervetullut mukaan Päättäjien Metsäakatemian metsäkohteelle Jyväskylään torstaina 24.5.2018 klo 9.30-12.15. Vierailu on osa nelipäiväistä Päättäjien Metsäakatemia -kurssia, joka […]

Päättäjien 44. Metsäakatemia tutustutti osallistujat keskisuomalaiseen metsään

Päättäjien 44. Metsäakatemian maastojakso järjestettiin Keski-Suomessa, Jyväskylässä ja lähiseuduilla 23.–25.5.2018. Noin 30 yhteiskunnan vaikuttajaa ja päättäjää tutustui Keski-Suomen monipuoliseen metsäalaan […]

Metsäakateemikon blogi: Aika muuttaa lapsuuden metsäsuhdetta, mutta tuoksut säilyvät väkevinä

Olen syntynyt ja kasvanut suuressa kaupungissa. Metsä ja puut ovat kuuluneet sielunmaisemaani siitä huolimatta lapsesta asti. Se on äitini ansiota. […]

Lataa lisää
(Kaikki sisältö ladattu)