Metsien sosiaalinen kestävyys näkyy Päättäjien Metsäakatemian juhlavuoden julkaisuissa – somehaasteessa etsitään lempimetsiä

||

Yhteiskunnallisille vaikuttajille suunnattu Päättäjien Metsäakatemia -toiminta täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Vuosien varrella Metsäakatemia-kursseille on osallistunut 1 500 metsäakateemikkoa monenlaisista yhteiskunnallisista taustoista – ja samanlaisen monimuotoisuuden ympärille rakentuu myös Päättäjien Metsäakatemian juhlavuoden teema.

Päättäjien Metsäakatemian kutsumuotoisen kurssin ja keskustelufoorumin tavoitteena on ollut perustamisestaan, vuodesta 1996, lähtien lisätä suomalaisten vaikuttajien kiinnostusta metsäasioihin, vahvistaa heidän metsällistä tietämystään sekä luoda vuorovaikutusta metsäalan ja muiden alojen vaikuttajien kesken.

Haluamme juhlavuonna nostaa esiin erityisesti metsien kestävän käytön sosiaalista näkökulmaa: metsäala tarjoaa koulutusta ja työmahdollisuuksia tuhansille uusille työntekijöille lähivuosina. Moni on koronapandemian myötä herännyt pohtimaan myös maallemuuton vaihtoehtoa, mikä nostaa metsäalan houkuttelevuutta työn ja toimeentulon lähteenä.

Metsäalan mahdollisuuksia tuodaan vuoden aikana esiin niin valtakunnallisissa medioissa, sosiaalisen median kanavissa kuin Metsäakatemian verkkosivuillakin. Monitaustaiset metsäakateemikkomme pääsevät ääneen medioissa julkaistavissa artikkeleissa, Metsäakateemikon blogissa ja somessa.

Päättäjien Metsäakatemiaan liittyviä sosiaalisen median julkaisuja löytyy uusilta LinkedIn- ja Twitter-tileiltämme. Otathan tilit seurantaan.

Jaa tarina sosiaalisessa mediassa

Suomalaiset kokevat usein olevansa metsäkansaa. Metsä rauhoittaa, inspiroi ja turvaa. Päättäjien Metsäakatemian 25-vuotisjuhlan kunniaksi haluamme tietää, millainen on lempimetsäsi ja mitä se sinulle merkitsee. Mikä on lempimuistosi, joka liittyy metsään?

Haastamme Metsäakatemian käyneet ja muutkin metsästä kiinnostuneet jakamaan sosiaalisessa mediassa tärkeimmän muistonsa metsästä muutamalla sanalla. Kerro omin sanoin tai jaa kuva tarinan kera ja käytä julkaisussa aihetunnisteita #Metsäakatemia25v sekä #lempimetsä ja merkitse julkaisuun Päättäjien Metsäakatemia LinkedInissä ja @MetsaAkatemia Twitterissä.

Muistutetaan yhdessä siitä, miksi metsä on maailman paras paikka. Innosta myös muita kertomaan metsämuistonsa ja haasta mukaan kanssasi Metsäakatemian käyneet.


Lue lisää: Päättäjien Metsäakatemian juhlavuosi 2021: jo 25 vuotta Metsäakatemiaa!
Päättäjien Metsäakatemian tili Twitterissä ja LinkedInissä
Päättäjien Metsäakatemian esite
Päättäjien Metsäakatemian etusivulle


Kirjoita kommentti