Bakteeriselluloosasta voidaan valmistaa implantteja ja keinoverisuonia

Tutkimushankkeessa bakteeriselluloosaa kasvatettiin korvan muotoon superhydrofobisen eli voimakkaasti vettä hylkivän muotin avulla. Kuva: Luiz G. Greca

Yhteystiedot

  • Orlando Rojas, professori, Aalto-yliopisto, sähköp. orlando.rojas(at)aalto.fi

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden prosessin, jossa bakteeriselluloosaa hyödyntämällä saadaan aikaan onttoja ja saumattomia nanoselluloosapohjaisia materiaaleja.

Bakteeriselluloosaa muodostuu kasvatusliuoksen ja ilman rajapinnassa, kun aerobiset bakteerit ovat kosketuksissa hapen kanssa. Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämässä prosessissa bakteerien hapensaantia muokataan voimakkaasti vettä hylkivillä muoteilla, minkä tuloksena saadaan nanoselluloosapohjaisia materiaaleja.

Prosessissa syntyvä materiaali soveltuisi esimerkiksi elintarvikkeisiin, kosmetiikkaan ja lääketieteen sovelluksiin, kuten implantteihin, keinoverisuoniin, haavasiteisiin ja hoidoksi palovammoihin ja kudosten uusiutumista tukeviin materiaaleihin.

Menetelmä tekee onttojen ja monimutkaisten kolmiulotteisten muotojen valmistamisesta mahdollista. Esimerkiksi entsyymien kapselointia onttojen bakteeriselluloosamateriaalien sisälle on kokeiltu.

”Osoitimme myös, että lämpöä ja kemikaaleja kestävien sisäkkäisten kapselijärjestelmien muodostaminen on mahdollista”, professori Orlando Rojas kertoo Aalto-yliopiston tiedotteessa.

Valmistusmenetelmää voidaan mahdollisesti hyödyntää myös keinoelinten mallintamisen yhteydessä. Biotekniikan kehitys voisi mahdollistaa toiminnoiltaan, koostumuksiltaan ja ominaisuuksiltaan tarkasti kontrolloitujen materiaalien yksinkertaisemman valmistuksen.

Palaute