Biokaasurekka parkkeerasi Finlandia-talon eteen – kuorma havainnollistaa metsien kasvua

Finlandia-talon edessä pääsi Metsäpäivillä 2025 tutustumaan biokaasurekkaan, jonka kyydissä oli 18 kuutiometriä kotimaista puuta. Kuorma symboloi määrää, joka vastaa yhden suomalaisen osuutta metsien vuotuisesta kasvusta.

SKAL Metsä ry:n ja Suomen Metsäyhdistyksen rekkatempaus oli osa Finlandia-talossa vietettäviä valtakunnallisia Metsäpäiviä. Kuljetusliikkeen toimitusjohtaja Antti Nousiainen lähti heti mukaan ideaan, jolla Metsäpäivät halusi tehdä metsäalan ja metsien kasvun merkityksen Suomelle konkreettisesti näkyväksi.

”Tempaus havainnollistaa konkreettisesti, kuinka paljon metsämme kasvavat. Kahdeksantoista kuutiota on vaikuttava näky, kun sen näkee yhdellä kertaa kuormattuna rekkaan. Metsä on tärkeä osa suomalaista elämää ja kansantaloutta, mutta sen merkitys jää helposti arjessa taka-alalle”, Nousiainen sanoo.

Nousiaisen biokaasulla kulkeva rekka on yksi harvoista Suomessa. Raskaassa puutavarakuljetuksessa biokaasun käyttö on vielä harvinaista, mutta tekniikka tarjoaa merkittäviä ympäristöhyötyjä. Biokaasurekka tuottaa noin 90 prosenttia vähemmän hiilidioksidipäästöjä verrattuna dieselkäyttöiseen kuorma-autoon.

Ulkoisesti eroa ei juuri huomaa, mutta rekka on Nousiaisen mukaan ajossa hieman hiljaisempi kuin dieselkäyttöiset kilpailijansa. Myös kuljettajilta kantautuneet ajokokemukset ovat olleet myönteisiä.

Biokaasurekan tuominen Finlandia-talon edustalle on ensimmäinen kerta laatuaan. Sijainti aivan Helsingin ytimessä tarjoaa ohikulkijoille mahdollisuuden pysähtyä ja pohtia metsien merkitystä uudesta näkökulmasta. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta metsien kasvusta, puun kestävästä käytöstä sekä uusiutuvien polttoaineiden mahdollisuuksista myös raskaassa liikenteessä.

”Tämä ei ole vain rekka. Biokaasurekka symboloi myös kestävää kuljetusta ja metsätalouden vastuullisuutta”, sanoi kuljetusliikkeen toimitusjohtaja Antti Nousiainen parkkeeratessaan autoa Finlandia-talon eteen.

Metsäpäivät täyttää 100 vuotta

Metsäpäivät on metsäalan valtakunnallinen ammatilaistapahtuma, johon kokoonnutaan kuulemaan ja keskustelemaan alan ajankohtaisista teemoista. Vuoden 2025 Metsäpäivät järjestetään 22.–23.10. Finlandia-talossa juhlistaen tapahtuman 100-vuotista historiaa. Sen juuret ulottuvat vuoteen 1925.

Tapahtuma alkaa tänään 22.10. klo 12.30 Finlandia-salissa Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin juhlapuheella. Ohjelmassa kuullaan kahden päivän aikana yli 70 puheenvuoroa muun muassa metsäbiotaloudesta, ennallistamisesta, digiratkaisuista ja EU-politiikan vaikutuksista metsien käyttöön.

Keskiviikon keynote-puhuja on Iso-Britannian suurlähettiläs Laura Davies. Torstaina tapahtuma päättyy teknologiavaikuttaja Maria Ritolan esiintymiseen.

Metsäpäivät järjestävän Suomen Metsäyhdistyksen toiminnanjohtaja Kirsi Joensuu toivoo biokaasurekkatempauksen tuovan metsäalan lähemmäs suomalaisten arkea – kirjaimellisesti.

”Kun puulasti seisoo keskellä kaupunkia, se herättää kysymyksiä ja keskustelua. Se on tapa kertoa, että Suomessa metsä jatkuvasti kasvaa, ja sitä hoidetaan ja hyödynnetään vastuullisesti”, Joensuu sanoo.

”Mutta Suomen metsät eivät vain kasva – ne kasvattavat myös hyvinvointia, työllisyyttä, energiaomavaraisuutta ja ilmastokestävyyttä. Metsä on suomalaisille enemmän kuin raaka-aine: se on osa identiteettiä, arkea ja tulevaisuutta.”

Lisätietoa

Anna Kauppi, viestintäpäällikkö, Suomen Metsäyhdistys, anna.kauppi@smy.fi, p. 0400702102

Metsäpäivät
Yksityisyyden yleiskatsaus

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida asetuksiasi alla.