Ohjelmantarjoajalle

Metsäpäivät rakennetaan yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Metsäpäivien 2026 kaikki ohjelmapaikat ovat nyt myynnissä!

Metsäpäivien tapahtumapaikkana 22.–23.10. on Clarion Hotel Helsinki Airport. Tapahtumaan odotetaan jopa 600 kävijää. Pääteemana vuonna 2026 on “Metsä tuo turvaa”. Aihetta lähestytään monesta eri näkökulmasta, joita ovat esimerkiksi taloudellinen, poliittinen, sosiaalinen ja ekologinen turvallisuus.

Tapahtuma jakaantuu kahdelle päivälle, joista molempina on tarjolla teemalavapuheenvuoroja, keskusteluita sekä messut. Torstaina 22.10. ohjelma huipentuu iltamiin bilebändin kera.

Teemalavapaikkoja on tänä vuonna tarjolla vähemmän, sillä kumpanakin päivänä tapahtumassa on vain kaksi teemalavaa. Varaa siis teemalavapaikkasi mahdollisimman pian!

Keskustelulavalta on mahdollista varata paikka joko torstaille tai perjantaille. Torstaina keskusteluiden pituus on 40 minuuttia ja perjantain ns. ”roastaus-keskusteluille” on varattu aikaa 30 minuuttia. Keskustelupaikat on yleensä myyty ensimmäisinä loppuun, joten varmista paikka keskustelullesi pikaisesti. 

Messuilla on tarjolla noin 30 paikkaa. Tuttuun tapaan voit valita joko yhden messupaikan tai tilavamman tuplapaikan. Messut järjestetään sekä torstaina että perjantaina.

Sidosryhmätilaisuuksia toivomme järjestettäväksi joko torstaina klo 17–19 välisenä aikana ennen Metsäpäivien iltamia tai perjantaina lavaohjelman päätyttyä eli klo 12 eteenpäin. 

Ohjelmapaikat 2026

Teemalavat

Torstaina
25 minuutin
puheenvuoro jommalla
kummalla tapahtuman
kahdesta teemalavasta.
1500 € + alv

Perjantaina
25 minuutin
puheenvuoro jommalla
kummalla tapahtuman
kahdesta teemalavasta.
1500 € + alv

Keskustelulava

Torstaina
40 minuutin
keskustelulavapaikka
tapahtuman päälavalla.
1700 € + alv

Perjantaina
30 minuutin
keskustelulavapaikka
tapahtuman päälavalla.
1600 € + alv

Metsäpäivien messut

Messupaikka
TO: 1250 € + alv
TO + PE: 1450 € + alv
PE: 400 € + alv

Tuplamessupaikka
TO: 2000 € + alv
TO + PE: 2250 € + alv
PE: 600€ + alv

Näkyvyys ja liput

Uutta vuonna 2026! Lippu- ja näkyvyys -paketit!

  • 20 kpl Metsäpäivät-lippuja
  • Koko sivun mainos käsiohjelmassa
    ja näkyvyys logokoosteessa
    screeneillä ja verkkosivuilla, sekä
    käsiohjelmassa

    HUOM: Liput sisältävät iltamat ja
    After Work -buffetin to 22.10.
  • 10 kpl Metsäpäivät-lippuja
  • Puolen sivun mainos
    käsiohjelmassa ja näkyvyys
    logokoosteessa screeneillä ja
    verkkosivuilla, sekä käsiohjelmassa.

    HUOM: Liput sisältävät iltamat ja
    After Work -buffetin to 22.10.

Teemalavat

Teemalavapaikkoja on tänä vuonna tarjolla vähemmän, sillä kumpanakin päivänä tapahtumassa on vain kaksi teemalavaa. Varaa siis teemalavapaikkasi mahdollisimman pian!

Teemalavapaikan hinta sisältää:

  • 25 minuutin puheenvuoro jommalla kummalla tapahtuman kahdesta teemalavasta torstaina 22.10. tai perjantaina 23.10.
  • Perustekniikan ja äänentoiston sekä juontajan Suomen Metsäyhdistyksestä.
  • Kaksi päivälippua Metsäpäiville
    • Sisältäen torstain aamupalan, lounaan ja iltapäiväkahvin sekä perjantain aamukahvin ja suolaisen välipalan
  • Tilaisuuden ennakkomarkkinoinnin Metsäpäivien verkkosivuilla ja uutiskirjeessä

Lisämaksusta

  • Muu tekniikka (mm. lisämikrofonit ja lisävalaistus)
  • Lisäliput
  • Mainos käsiohjelmaan / screeneille
  • Iltamalippu à 95 € + alv (sis. After Work-buffetin)

Teemalavapaikan hinta sekä tarstaina että perjantaina 1500 € + alv

Keskustelulava

Keskustelulavalta on mahdollista varata paikka joko torstaille 22.10. tai perjantaille 23.10. Torstaina keskusteluiden pituus on 40 min. ja perjantain ns. ”roastaus-keskusteluille” on varattu aikaa 30 min. Keskustelupaikat on yleensä myyty ensimmäisinä loppuun, joten varmista paikka keskustelullesi pikaisesti. 

Keskustelulavapaikan hinta sisältää:

  • 45 minuutin keskustelun keskustelulavalla torstaina 22.10. tai 30 minuutin keskustelun keskustelulavalla perjantaina 23.10.
  • Perustekniikan ja äänentoiston sekä juontajan Suomen Metsäyhdistyksestä.
  • Kaksi päivälippua Metsäpäiville
    • Sisältäen torstain aamupalan, lounaan ja iltapäiväkahvin sekä perjantain aamukahvin ja suolaisen välipalan
  • Tilaisuuden ennakkomarkkinoinnin Metsäpäivien verkkosivuilla ja uutiskirjeessä

Lisämaksusta

  • Muu tekniikka (mm. lisämikrofonit ja lisävalaistus)
  • Lisäliput
  • Mainos käsiohjelmaan / screeneille
  • Iltamalippu à 95 € + alv (sis. After Work-buffetin)

Keskustelulavapaikan hinta torstaina 22.10. 1700 € + alv (à 40 min)
Keskustelulavapaikan hinta perjantaina 23.10. 1600 € + alv (à 30 min) 

Metsäpäivien messut

Messuilla on tarjolla noin 30 paikkaa sekä torstaina 22.10. että perjantaina 23.10. Tuttuun tapaan voit valita joko yhden messupaikan tai tilavamman tuplapaikan. Voit myös valita, otatko paikan torstaille, perjantaille tai molemmille. Perjantaina messut ovat auki klo 12.30 asti, jolloin tapahtuma päättyy.

Perjantain messuille toivomme erityisesti tahoja esittelemään monipuolisesti metsäalaa ja sen tarjoamia uramahdollisuuksia, työhyvinvoinnin kohentamista metsäalalla sekä erilaisia uravalmennusmahdollisuuksia niin opiskelijoille kuin alalla jo työskenteleville. Perjantaina myös opiskelijat ovat näkyvästi mukana tapahtumassa.

Näytteilleasettajapaikka sisältää:

  • Messuosastopaikan
  • Pöytä ja pöytäliina, sähköpistoke
  • Kaksi päivälippua Metsäpäiville sisältäen aamukahvin, lounaan sekä iltapäiväkahvin
  • Tilaisuuden ennakkomarkkinoinnin Metsäpäivien verkkosivuilla ja uutiskirjeessä

Lisämaksusta:

  • Muu tekniikka (mm. tietokone tai näyttö)
  • Lisäliput
  • Mainos käsiohjelmaan / screeneille
  • Iltamalippu à 95 € + alv (sis. After Work-buffetin)

Messupaikan hinta torstaina 22.10. 1250 € + alv, tuplapaikka 2000 € + alv
Messupaikan hinta perjantaina 23.10. 400 € + alv, tuplapaikka 600 € + alv
Messupaikka torstaina & perjantaina 1450 € + alv, tuplapaikka to & pe 2250 € + alv

Sidosryhmätilaisuudet

Järjestä oma sidosryhmätilaisuutesi Metsäpäivien osallistujille tai kutsu koolle omaa henkilöstöäsi ja yhteistyökumppaneitasi. Lue lisää tilaisuuksien järjestämisestä täältä.

Sidosryhmätilaisuuksia on mahdollista järjestää to 22.10. iltapäivällä ohjelman päätyttyä, ennen iltamia sekä perjantaina klo 12.30 jälkeen.

Pelkästään sidosryhmätilaisuuksiin osallistuvat eivät tarvitse erikseen lippua Metsäpäiville.

Sidosryhmätilaisuuksien tiloista, tekniikasta sekä tarjoiluista sovitaan suoraan Clarionin kanssa:

Tapahtumamyynti, +358942415610
events.cl.helsinki.airport@strawberry.fi

Ota yhteyttä:

Metsäpäivät
Yksityisyyden yleiskatsaus

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida asetuksiasi alla.