Kaavoitus rajoittaa metsätaloutta merkittävästi

Suomi on metsiensuojelun kärkimaita, vaikka kaikkia käyttörajoituksia ei edes tilastoida. Kaavoitus lisää rajoituksia kunnasta riippuen jopa prosenttiyksiköitä.

Metsien käytön kannalta merkittäviä ovat yleensä yhden kunnan alueelle tehtävät yleiskaavat. Laajempien alueiden maakuntakaavat ja niin sanotut detaljikaavat, kuten asemakaavat ja rantakaavat vaikuttavat metsätalouteen vain vähän.

Esimerkiksi Hämeen, Kymenlaakson ja Uudenmaan alueille ‒ Länsi-Uudenmaan rannikkoa lukuun ottamatta ‒ ulottuvan Metsänomistajien liitto Etelä-Suomen alueella metsien tiukan suojelun prosentti on noin kaksi. Yleiskaavamerkinnät lisäävät tiukkaa suojelua vain vähän, mutta rajoitetussa metsätalouskäytössä olevien alueiden osuus nousee selvästi.

Vuoden 2012 tietojen perusteella alueella oli suojelusta johtuvia käyttörajoituksia kaikkiaan 0,7 prosentilla metsä- ja kitumaan alasta, mutta kaavamerkinnät nostavat rajoitetun käytön metsien osuuden 5,5 prosenttiin.

Lisäksi rajoitukset kohdistuvat arvokkaimpaan osaan metsätaloutta, tukkipuuta tuottaviin päätehakkuisiin. Tukkipuun myynnistä suomalaiset metsänomistajat saavat 70 prosenttia hakkuutuloistaan.

Esimerkiksi Hyvinkäällä kaavarajoitukset nostavat tiukan suojelun pinta-alaosuutta prosenttiyksiköllä jopa 6,4 prosenttiin. Rajoitettuun puuntuotantoon kaava siirtää peräti 17 prosenttia metsä- ja kitumaan pinta-alasta. Samalla suurin kestävä hakkuukertymä ja kantorahatulot vähenevät seitsemän prosenttia.

Metsätalousvaikutuksia ei yleensä ennakoida

”Näyttää siltä, että kaavoituksen aiheuttamat paineet metsätalouden harjoittamiselle ovat viime vuosina voimistuneet erityisesti Etelä-Suomessa”, sanoo professori Tuula Packalen Metsäntutkimuslaitokselta. Hän on johtanut selvitystä, jossa on tarkasteltu yleiskaavoituksen vaikutuksia metsien talouskäyttöön Metsänomistajien liitto Etelä-Suomen alueella.

Kaavamerkintöjen tulkinta myös vaihtelee. ”Käyttörajoitus voi merkitä esimerkiksi avohakkuun kieltoa tai vaatimusta säilyttää metsä puustoisena. Niiden seurauksena hakkuumahdollisuuksien ja –tulojen on laskettu vähenevän selvitysalueella noin kaksi prosenttia”, sanoo Packalen.

Vaikka metsien ja metsätalouden merkitys kuntalaisille ja kuntien elinkeinoelämälle on huomattava, yleiskaavoja laadittaessa ei yleensä ennakoida kaavojen vaikutuksia metsien hoitoon tai puunhankintaan lainkaan.

Yleiskaavat vaikuttavat metsätalouteen erityisesti kaupunkien, taajamien sekä virkistyskäyttöön merkittyjen ja ympäristöarvoja sisältävien kohteiden läheisyydessä. Vaikutuksia on hankala arvioida, koska kaavamerkintöjen tulkinta vaihtelee kunnasta toiseen paljonkin.

Metsänomistajat saatetaan katsoa jääveiksi

Hakkuu rajoitetun metsätalouskäytön alueella vaatii yleensä maisematyöluvan. Sen avulla kaavamerkintöjen tulkintaa voidaan kiristää jopa niin, että suurin kestävä hakkuukertymä saattaa laskea kuusikin prosenttia.

Maisematyölupa on maksullinen. ”Sen hinta vaihtelee kunnittain, mutta siihen voi hyvin mennä esimerkiksi parin hehtaarin suuruisen ensiharvennuksen hakkuutulot kokonaan. Lisäksi metsänomistaja yleensä tarvitsee luvan hankkimiseen ammattilaisen apua, mikä sekin maksaa”, sanoo johtaja Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomesta.

”Luvan saamiseen menee myös aikaa, mikä vaikeuttaa puukaupan suunnittelua. Lisäksi se siirtää metsänomistajalta päätösvaltaa omissa metsissään ei vain kunnalle, vaan myös lausuntoja antaville naapureille”, sanoo Laitinen.

Niinpä ensiharvennus jää helposti tekemättä, mikä heikentää metsän taloudellista ja myös virkistykseen liittyvää arvoa. Esimerkiksi Hyvinkäällä kaavamerkintöjen tulkinnan kiristyminen tai hakkuista luopuminen maisematyölupavaatimuksien takia voi vähentää hakkuutuloja jopa neljänneksellä.

Kaavamerkintöjä ja –määräyksiä on pyritty yhtenäistämään viime aikoina. Merkintöjä saatetaan kuitenkin tulkita samassakin kunnassa eri tavoin. ”Metsänomistajat eivät siis ole tasa-arvoisia lain edessä”, Packalen sanoo.

Metsänomistajat eivät aina pääse vaikuttamaan kaavojen laadintaan. Esimerkiksi Pohjois-Suomesta tiedetään tapauksia, että metsänomistajat on katsottu kaavaprosesseissa jääveiksi ‒ vaikka, tai koska kyse on heidän omasta omaisuudestaan.

Korvausta ei aina makseta

Periaatteessa kaavoituksen maanomistajalle aiheuttamat menetykset pitäisi korvata, mutta käytännössä kaavoista yleensä puuttuu arvio näistä menetyksistä. Tulkinta on, että korvausvelvoitetta ei synny, koska alue säilyy pääasiallisesti metsätalouskäytössä, vaikka maanomistajan menetykset saattavat olla mittavatkin.

Esimerkiksi maisematyölupavaatimus saattaa estää kokonaan normaalin metsätalouden ja siten jopa laskea kiinteistön arvoa. Eikä kaavojen laadinnasta tai vaikutuksista edes kerrota alueen maanomistajille, vaan hänen on ne itse selvitettävä aina ennen metsätaloustoimia ja päästäkseen vaikuttamaan.

Kaavojen aiheuttamia käyttörajoituksia ei myöskään lasketa virallisiin suojelutilastoihin, mitä Packalen pahoittelee. Kun esimerkiksi metsätalouden käytössä olevaa metsä- ja kitumaata koskeva tieto on puutteellista, puun hankintamahdollisuudet saatetaan yliarvioida. Tieto käyttörajoituksista olisi tärkeää myös metsätalouden suunnittelutyössä.

Packalenin mukaan asiaa voisi korjata saattamalla yleiskaavojen kaavamerkinnät, niihin liittyvät määräykset ja tulkinnat sekä tiedot maisematyölupavaatimuksista sähköisesti ja paikkatietomuodossa kaikkien käyttöön.

Packalenin johtama tutkimushanke tehtiin Metsänomistajien liitto Etelä-Suomen aloitteesta ja Suomen Metsäsäätiön rahoituksella. Liiton alueen 41 kunnasta tutkimuksessa olivat mukana ne 32 kuntaa, joista oli käytettävissä yleiskaava-aineistoa. Näiden kuntien pinta-ala on noin 78 prosenttia liiton toimialueen koko pinta-alasta.

Tutkimusalueella yleiskaava peitti noin 19 prosenttia alueen metsä- ja kitumaan pinta-alasta. Tutkijoiden mukaan kaava-alueiden peittämä osuus metsä- ja kitumaasta on todennäköisesti suunnilleen sama koko liiton alueella.

Metsäntutkimuslaitoksen tiedote selvityksestä.