Näkökulma: Suomen metsät kestävät kyllä

”Olen tässä nyt jo useamman kerran kertonut, mikä on ongelma Suomen metsien käytön ekologisen kestävyyden suhteen”, sanoi WWF:n Jussi Nikula huhtikuussa tilaisuudessa, jossa Fortum julkisti bioenergialinjauksensa. ”Vastatakin voisi, mutta tilaisuus ei anna mahdollisuutta”, vastasi MTK:n Anssi Kainulainen.

Näin ajattelin tuolloin itsekin: se ei olisi ollut kohteliasta isäntiä eikä yleisöä kohtaan. Niinpä vastaan tässä.

Nikula perusteli Suomen metsien käytön kestämättömyyttä metsälajien uhanalaisuudella. Perustelu on ymmärrettävä, mutta riittämätön.

Uhanalaistutkimusten avulla kestävyyttä voidaan osoittaa kylmin numeroin, mikä vakuuttaa. Kuten on sanottu, meillä tieto on usein eksaktia, mutta ei välttämättä aina niin oikeaa.

Uhanalaisia on kaikkialla

Ensinnä, uhanalaisia lajeja on kaikkialla. 90 prosenttia metsien uhanalaisista lajeista kykenee elämään talousmetsistä löytyvillä elinympäristöillä – runsas 50 prosenttia lahopuulla ja vajaa 40 prosenttia metsälain määrittelemillä erityisen tärkeillä elinympäristöillä.

Elinympäristöittäin katsottuna uhanalaisongelmat keskittyvät lehtoihin ja harjuihin: puolet metsien uhanalaisista elää lehdoissa ja hiukan toistakymmentä prosenttia harjuilla, mutta niiden yhteenlaskettu pinta-ala on vain viitisen prosenttia metsäalasta. Suojelukeskustelua taas käydään runsaslahopuustoisista kangasmetsistä.

Mutta eivät uhanalaiset metsälajit välttämättä tarvitse edes metsää. Vuonna 2003 kerrottiin, että järvenpääläiseltä kadulta löytyi hävinneeksi katsottu vanhan metsän laji, hiisipuupistiäinen. Edellisvuonna lieksalaiselta maantieltä löytyi kadonneeksi katsottu perhonen, idänsiilikäs.

Vuonna 1986 Suomesta arvioitiin kadonneen 43 metsälajia. Myöhemmin suurin osa niistä löytyi jälleen. Vuonna 1990 näistä samoista lajeista katsottiin kadonneiksi enää 36, vuonna 2000 määrä oli vähentynyt 21:een ja vuonna 2010 vain 17 lajiin.

Toiseksi, uhanalaisuustieto ei ole eksaktia tietoa, vaan arvio, jossa on monia heikkouksia.

Esimerkiksi kääpien esiintymistä arvioidaan vain elo-syyskuussa, kun käävän näkyviä osia eli itiöemiä on eniten. Mutta itiöemiä esiintyy myös alkukesästä, eikä välttämättä lainkaan samoissa paikoissa.

Arvioijat etsivät itiöemiä sieltä, mistä niitä on löydetty ennenkin. Näin tulee näkyville vain kääpien katoaminen. Jos ne jossakin runsastuvat, se tulee esille korkeintaan sattumalta.

Paremman puutteessa arvataan

Käävistä ja sienistä etsitään vain itiöemiä, vaikka ne eivät edes tee niitä joka vuosi. Rihmastoja ei etsitä, vaikka sienten elämä on melkein kokonaan sienirihmastojen elämää.

Ylipäätään uusien elinympäristöjen syntymistä ei uhanalaisarvioissa mietitä. Metsiensuojelutoimien vaikutukset ja muut todelliset metsämuutokset, kuten lahopuun ja suurten puiden määrän kasvu ja metsien jatkuva vanheneminen näkyvät arvioissa vain sattumalta.

Keväällä 2016 julkaistu Suomen lintujen uhanalaisuusarvio totesi töyhtötiaisen kannan romahtaneen, koska luonnontilaisen kaltaiset metsät ja erityisesti lahopuu ovat vähentyneet, ”eikä muita syitä kuin mainitut ole löydettävissä”.

Syy on siis pelkkä arvaus, ja lisäksi huono: laji on vähentynyt 2000-luvulla, jolloin ”luonnontilaisen kaltaiset metsät ja erityisesti lahopuu ovat” vain kasvaneet Suomen metsissä.

Kaikesta tästä johtuu, että esimerkiksi metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Metson kriteereissä uhanalaisten lajien esiintyminen on aina ollut se viimesijaisin suojeluperuste.

Sitä paitsi: metsäuharit pärjäävät paremmin

Jos monimuotoisuutta kuitenkin halutaan mitata uhanalaisuudella, kattavimmin sitä on selvitetty vuosien 2000 ja 2010 uhanalaistutkimuksissa. Niiden mukaan nimenomaan metsien uhanalaisuus ei ole lisääntynyt tutkimusten välisenä aikana (katso esim: Aino Juslén ym., Application of the Red List Index as an indicator of habitat change, Biodiversity Conservation (2016) 25: 569–585).

Jos kehitys siis oli negatiivinen vuonna 2000, niin kuin useimmat väittävät, uhanalaisuudessa täytyi tapahtua positiivinen käänne ennen vuotta 2010. Kansainväliset sitoumukset luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen lopettamiseksi ennen vuotta 2010 olisivatkin siis Suomen metsien osalta toteutuneet.

Uutinen on positiivinen. Siksi ympäristönsuojelijat ovat vaihtaneet mittaria ja ovat alkaneet laskea lajien uhanalaisuusluokkien muutoksia.

Niitä on enemmän huonompaan kuin parempaan suuntaan. Mutta onko järkevää samaistaa täysin erilaisten lajien luokkamuutokset yhtä arvokkaiksi?

Uuden mittarin suhteen ei myöskään ole kriteeriä, milloin se näyttää positiivista kehitystä.Lisäksi vanha mittari kelpaa edelleen, jos se osoittaa negatiivista kehitystä.

Muun muassa ympäristöjärjestö BirdLifen tiedote maaliskuussa 2016 todisti lintukantojen huonoa kehitystä nimenomaan uhanalaisten lajien osuudella tutkituista lajeista.

Tietoa metsäluonnon monimuotoisuudesta forest.fi-sivulla.