Metsäyhdistyksen blogi: Reilun kaupan metsä

Metsien varaan ladataan nyt paljon, kilpailu biomassasta on kiihtymässä meillä ja muualla. Suomessa on puuta, mutta se pitäisi saada metsästä markkinoille. Päättäjien Metsäakatemiassa syntyi syksyllä muutamia mielenkiintoisia ideoita.

Puhumme paljon metsätilojen pirstoutumisesta. Ilmiö nähdään yksinomaan kielteisenä, koska pienten metsätilojen omistajia pidetään passiivisina. Osa sellaisia varmasti onkin.

Eivät kuitenkaan kaikki. Päinvastoin, osa on varsinaisia puuhapettereitä, joilla on mönkijöistä lähtien kaikki mahdolliset vempeleet metsien hoitoon ja hakkuuseen. Heistä ei voi puhua metsätalousyrittäjinä, mutta harrastajinakin heidät tulisi ottaa vakavasti.

Pirstoutumisen estämistä tärkeämpää voisikin olla löytää sellaisia keinoja, joilla nämä puuhapetterit saisivat paremmin taloudellista hyötyä pienestä metsätilastaan.

Hyvin tiedetään, etteivät pienet leimikot houkuttele ostajia. Pienmetsänomistajia varten, ja miksei muitakin, nettiin voitaisiin perustaa eräänlainen ”metsänomistajien kokoontumisajo-sivusto”, jossa lähialueen pienmyyjät löytäisivät toisensa ja voisivat tarjota leimikoita myyntiin samaan aikaan, eräänlaisena kimppamyyntinä. Se laskisi korjuukuluja ja lisäisi kaupan houkuttelevuutta.

Tällainen sivusto voisi toimia myös alustana metsänomistajien nettiyhteisölle, jossa metsänomistajat voisivat vertailla kokemuksiaan erilaisista välineistä, palveluista ja puun hinnoista. Sivusto auttaisi heitä tunnistamaan samankaltaisia. Tällaisen vertaisryhmän löytämisellä voisi olla hyvinkin iso merkitys, kun metsänomistajat ovat voimakkaasti erilaistuneet paitsi taustaltaan myös tavoitteiltaan.

Idea saattaisi istua Metsään.fi-palvelun monipuolistamiseen. Siitähän on valmisteilla olevan Kansallisen Metsästrategian 2025 mukaan tarkoitus tehdä vero.fi-sivuston kaltainen ilmaisportaali.

Kaikkia pienmetsänomistajia oman metsän hoito ei kiinnosta; joitakin kiinnostaa jonkinlainen tulovirta, osaa taas vain se, ettei lapsuuden metsää silvota. Tällaisille metsänomistajille tulisi tarjota vaivaton mahdollisuus luopua metsäomaisuudesta, mutta niin, että olisi joku takuu siitä, miten metsiä jatkossa käsitellään.

Meillä on erilaisia rahastoja mutta yhdenlaisia yhteismetsiä. Entä jos yhteismetsiä tuotteistettaisiin ja brändättäisiin tavoitteiltaan erilaisille metsänomistajille.

Samaan tapaan kuin rahastoilla, myös yhteismetsillä voisi olla erilaisia toimintafilosofioita, kuten esimerkiksi eettinen Reilun kaupan metsä tai korkeaan tuottoon pyrkivä Tehometsä tai maisema- ja retkeilyarvoja korostava Virkistysmetsä. Niiden toiminnan tavoitteet ja tuotto-odotukset olisivat erilaiset.

Metsänomistaja, joka haluaisi liittää metsänsä yhteismetsään, voisi valita netissä itselleen sopivan yhteismetsän rastimalla niitä asioita, joita hänen metsissään saa tehdä, tai ei saa tehdä. Näiden kriteereiden perusteella valtakunnallinen ”yhteismetsävastaava” etsisi hänelle sopivan yhteismetsän.

Mahdotonta, lainsäädäntö estää, on tietysti tyypillinen kommentti. Lait ovat ihmisten säätämiä, ja ihmiset voivat ne halutessaan muuttaa – jonkun tulee vain tahtoa ja tarttua toimeen.