Maailma tulee metsän jälkeen

Metsän jälki –kirjoituskilpailun parhaissa kirjoituksissa näkyy, että maailma tulee Suomen metsään ja metsäkulttuuriin. Voittajat saivat palkintonsa tänään Rovaniemellä.

”Miten metsä puhuttelee minua? Elääkö Suomi metsästä? Minkälaisen jäljen metsä on jättänyt?”

”Mitä jälkiä metsään on jäänyt? Miksi mennä metsään? Ovatko suomalaiset vielä metsäläisiä?”

Tällaisia kysymyksiä pohtivat Metsän jälki -kirjoituskilpailun osallistujat, ainakin jos on uskominen Äidinkielenopettajain liiton toiminnanjohtaja Anne Helttuseen.

Metsä puhuu -hankkeen kanssa yhteistyössä järjestetyn kilpailun osanottajille ei asetettu paljon ennakkoehtoja. Heille annettiin vain muutamia metsäkuvia, joiden perusteella heidän tuli sitten kirjoittaa.

Kilpailuun saivat osallistua kaikki toisen asteen opiskelijat, lukiolaiset ja ammatillisten oppilaitosten oppilaat ympäri maan. Käytännössä kilpailusta kertoi opiskelijoille heidän äidinkielen opettajansa.

Kilpailuun tuli yhteensä 275 työtä. ”Niiden perusteella näyttää, että metsä on todellakin jättänyt jälkensä suomalaiseen nuoreen”, sanoo Helttunen.

Metsien käyttöä arvostettiin

”Metsä on selvästi läheinen, jokaisella on siitä vahva mielipide. Nuorten teksteissä metsä on kaunis, vapaa, arvaamaton, laaja, ikivanha, raikas, avara, hiljainen, salaperäinen, pelottava, rauhallinen, jylhä, monimuotoinen ja terapeuttinen”, sanoo Helttunen.

Kirjoituksista näkyy maailma, jossa metsä on esi-isiemme koti, inspiraation lähde ja maailman keuhkot. Metsä humisee, laulaa, kahisee, narskuu, suhisee.

Mutta: vaikka suomalainen nuori on ollut metsässä ja hänellä on vahva suhde metsään, ”metsäläiseksi hän ei tunnustaudu”, väittää Helttunen.

Suuressa osassa kirjoituksista näkyi perinteinen, kansallisromanttinen suhtautuminen metsään. Tätä ei pidetty pahana, mutta kun on kyse nuorista, paremmuudeksi arvioitiin kykyä irtautua tästä perinteestä arvokkaalla tavalla.

Monetkin kirjoitukset ylittivät tämän riman helposti. Suomen ulkopuolinen maailma tuli suomalaiseen metsään, ja aina rakentavalla ja kauniilla tavalla. Metsien käyttö oli useimmissa kirjoituksissa luonnollinen osa metsäsuhdetta.

Kilpailun tekstilaji oli vapaa. Yllättävää oli, että se innoitti ennen kaikkea runoilemaan.
Runot kuvasivat metsää, menivät metsään kokemaan jotakin ainutlaatuista tai käyttivät metsää taitavasti runon metaforana.

Runoissa löydettiin vertauskuvia niin elämään, kuolemaan kuin rakkauteen ja yksinäisyyteenkin. Myöskään arkista työtä ja metsien ihmiselle tuottamia hyötyjä ei unohdettu, vaan nuoret arvostivat ne korkealle.

Hannes Mäntyranta