Metsäyhdistyksen blogi: Julkisuus oli sentään hyvää

Se, että toimintaamme kommentoidaan julkisuudessa, on tietenkin hyvä asia. Mutta miten suhtautua siihen, että kommentointi on, vaikkakin hyväntahtoista, vähän niin kuin puuta heinää?

Julkaisimme ‒ siis Suomen Metsäyhdistys ‒ Pellervon taloustutkimuksen kanssa ja Suomen Metsäsäätiön rahoituksella marras-joulukuun vaihteessa selvityksen siitä, miten eri metsänkasvatustapojen kannattavuutta tulisi vertailla, jotta vertailu olisi reilu, ja miksi tutkimusten tulokset metsänkasvatustapojen kannattavuudesta ovat niin kovin erilaisia.

Tuloksia saimme paljonkin, mutta päätulos ei loppujen lopuksi ollut kovin yllättävä. Tulokset vaihtelevat, koska tutkimusten oletukset, kohteet, menetelmät ja tavoitteet vaihtelevat niin paljon. Selvisi, että yleisesti pätevää tulosta siitä, kumpi on kannattavampi, on mahdoton saada. Tämä johtuu paitsi tutkimusten vaihtelusta, myös parista muusta asiasta.

Ensinnä, metsää kasvatetaan aina tietyssä paikassa ja nämä paikat eroavat toisistaan monessakin suhteessa. Niinpä vaihtelee myös eri kasvatustapojen kannattavuus eri paikoilla.

Mutta myös metsänomistajan toiveet vaihtelevat, niin hänen metsänsä kuin senkin suhteen, mitä esimerkiksi kannattavuus lopun päältä tarkoittaa. Yksi voi haluta tuottoa sijoitetulle pääomalle, toinen rahaa tilille. Kolmas voi haluta rahaa tilille tasaisesti, neljäs ensi tammikuun 15. päivänä ja paljon.

Havaitsimme myös, että kun kannattavuutta vertaillaan, ei yleensä oteta huomioon siirtymäaikaa jaksollisesta jatkuvaan kasvatukseen. Se voi viedä kauan, jopa kymmeniä vuosia. Tämä ei tarkoita, että siirtymäajalta ei saisi tuottoja, mutta niitä pitäisi kuitenkin kaiken järjen mukaan arvioida.

Keskustelussa yleensä käsitellään myös metsänomistajan koko metsäomaisuutta. Todellisuudessa kannattavuutta voi arvioida vain metsikkökohtaisesti. Hyvin harva tutkimus tai keskustelija ottaa huomioon eri kasvatustapojen riskejä. Nimenomaan jatkuvan kasvatuksen riskejä tunnetaan vähän.

Omituisia otsikoita

Selvitys julkistettiin 8. joulukuuta ja se sai kohtalaisesti julkisuutta.  Eniten levisi STT:n juttu. Se julkaistiin ainakin Turun Sanomissa, Keskipohjanmaassa, Kainuun Sanomissa, Etelä-Suomen Sanomissa, Kalevassa ja Talouselämässä, sellaisenaan ja samanlaisena.

Jutun otsikko oli omituinen: ”PTT: Metsänkasvatusmenetelmien paremmuutta ei voi ratkaista”. Todellisuudessa selvityksen viesti on lähes päinvastainen.

Nimenomaan metsänkasvatusmenetelmien paremmuuden voi erittäin todennäköisesti ratkaista. Paremman kannattavuudenkin todennäköisesti voi ratkaista, kunhan on ensin selvittänyt yllä kuvattuja metsikön ominaisuuksia ja metsänomistajan haluja. Sen sijaan ”yleisesti kannattavinta metsänkasvatustapaa ei voi määritellä”, kuten otsikoimme tiedotteemmekin.

Toimittajat tapaavat vastata tähän, että totuus kyllä selviää jutusta. Tätä voi epäillä, mutta se ei ole tärkeintä. Tutkimuksesta nimittäin tiedämme – myös toimittajat tietävät ‒ että valtaosa lukijoista ei lue valtaosasta juttuja kuin korkeintaan otsikon. Sitä useampi lukee ehkä myös ingressin ja vähän suurempi joukko silmäilee kuvatekstit ja väliotsikot.

Aika harva viitsii lukea leipätekstiä pitkällekään. Juuri tästä syystä journalismissa on perussääntö, että otsikon on annettava todenmukainen tiivistys jutun pääsisällöstä.

”Älä valita ‒ tarkoitammehan hyvää”

Mutta ei ollut Metsälehden otsikkokaan siitä, mitä selvitettiin: ”PTT: Tutkimuksista ei apua metsänkasvatusmenetelmien vertailussa”. En ymmärrä, mistä tällainen johtopäätös on tehty.

Parhaiten otsikkotestistä selvisi Maaseudun Tulevaisuus, mikä saattaa johtua siitä, että lehti julkaisi myös PTT:n Jyri Hietalan ja minun kirjoittamani yliön asiasta. Silti lehti ei oikeastaan osu maaliin, kun se otsikoi, että ”PTT: Kannattavuus ei ratkaise parasta metsänkasvatusmenetelmää”.

Tämähän on selvästi totta, mutta ei kuitenkaan sitä, mitä selvityksessä selvitettiin. Lehden ingressi taas on aivan käsittämätön: ”Jaksollisen tai jatkuvan metsänkasvatuksen paremmuutta ei voi Pellervon taloustutkimuksen PTT:n mielestä ratkaista kannattavuuden näkökulmasta.”

Miten niin? Tietenkin voi, tapauskohtaisesti ja tietyistä lähtökohdista, mutta ei kuitenkaan yleisesti.

Olen ollut tällaisissa tilanteissa ennenkin. Toimittajat tapaavat vastata tällaiseen kritiikkiin sanomalla, että ei pitäisi valittaa, koska jutut olivat kuitenkin positiivisia.

Tulee vähän sellainen tuntu, että kielteinen kohtelu journalismissa on oikeutettu perusratkaisu ja positiivisesta tulisi tuntea jonkinlaista kiitollisuudenvelkaa. Itse tuntisin sitä mieluiten totuutta vastaavista jutuista.