Ympäristöministeriö puolustaa yleiskaavoitusta

Ministeriö uskoo, että kaavoitus tunnistaa ne ongelmat, mitä se metsätaloudelle aiheuttaa. Kohtuullisuus pitäisi silti olla kunniassa kaikkiin suuntiin.

Metsäalan tyytymättömyys siihen, miten metsätaloutta kohdellaan yleiskaavoituksessa, sai Suomen Metsäsäätiön rahoittamaan tutkimuksen asiasta. Tutkimus valmistui viime vuonna Metsäntutkimuslaitoksen professori Tuula Packalenin johdolla.

Tutkimus on huomattu myös maankäyttö- ja rakennuslakia arvioineessa työryhmässä. Helmikuussa julkistetussa arviossa sanotaan muun muassa, että kaavoituksen aiheuttamat metsien käytön rajoitukset ovat aiheuttaneet epäselvyyksiä.

Arvio toteaa saman kuin tutkimuskin, että yleiskaavoitus on lisännyt rajoitetun puuntuotannon alueita selvästi. Arvion mukaan ”on syytä huolella miettiä, missä tilanteissa ja missä laajuudessa yleiskaavaan sisällytettävät toimenpiderajoitukset ovat tarpeellisia”.

Mitään pikaista muutosta yleiskaavoitukseen ei kuitenkaan ole odotettavissa. Esimerkiksi säädöksiä tuskin muutetaan.

Yksi kritiikin kohde on ollut, että yleiskaavoista ei läheskään aina tehdä talousvaikutusten arviointia, joka osoittaisi metsätalouden ja sitä kautta myös puuta raaka-aineenaan käyttävän metsäteollisuuden ‒ esimerkiksi paikallisten sahojen ‒ menetykset.

Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Matti Laitio näkee asian toisin: ”Merkittävät vaikutukset on aina selvitettävä. Vaikutusten arviointeja on yleisesti arvosteltu liian raskaiksi. Yleiskaavoitusta on jopa vältelty tämän takia”, Laitio sanoo.

Packalenin tutkimuksesta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa viime syksynä muuan päijäthämäläinen yleiskaavoittaja totesi jopa niin, että ”eihän kukaan enää hyväksyisi yhtään kaavaa, jos metsätalousvaikutukset todella laskettaisiin”. Laitio ei tällaista väitettä niele.

”Kaavoituksen on oltava kohtuullista”

Laitio korostaa, että kaavoituksen on oltava vaikutuksiltaan kohtuullista. Mutta entä jos kaavoittaja ei etukäteen ymmärrä niitä merkittäviksi? Metsänomistajista tuntuu toisinaan siltä, että kaavoittajien piirissä metsätaloutta ei edes pidetä elinkeinona ja jos pidetäänkin, metsätalouden toimien tarpeellisuutta ei aina ymmärretä.

Laitio ei väitettä hyväksy, mutta korostaa, että metsänomistajien pitää tuoda asiansa kaavoitusprosessissa esille. ”Uskon kyllä, että kaavoittajat tuntevat asian. Arvion sanoma kuitenkin on, että mopo ei tässä suhteessa saa karata käsistä, kohtuullisuutta on noudatettava ja kaavalla pitää olla perusteet”, Laitio sanoo.

Metsänomistajat kokevat osallistuminen kuitenkin hankalaksi. Se saatetaan jopa estää, koska heitä saatetaan pitää asianosaisina ja siksi jääveinä. Laition mukaan tällainen tulkinta olisi kummallinen.

”Kaavoitukseen voi aina ottaa osaa joko kansalaisena tai asianosaisena. Poikkeuksia tulee vain silloin, jos on kunnallisessa päätöksenteossa mukana niin että jääviys syntyy sitä kautta”, sanoo Laitio.

Kuntaliiton johtava lakimies Ulla Hurmeranta taas korostaa, että laaja osanotto on kuntien kannalta jopa toivottavaa.

Myös metsätalouden menetysten korvauskäytäntö rassaa metsänomistajia. Usein korvauksen maksamisesta kieltäydytään kokonaan, vaikka menetys olisi suurikin, jos alue kuitenkin käyttörajoituksineen jää metsätalousalueeksi.

Hurmerannan tietoon ei ole tullut tällaisia korvauskysymyksiä. Oikeusratkaisuja asiassa on vähän.
Miksi laissa ei voisi olla metsälain tapaan selvää määräystä, että jos menetys on tiettyä rajaa suurempi, se pitää korvata? Laition mukaan tällaista säädöstä olisi vaikea kirjoittaa maankäyttö- ja rakennuslakiin, koska se soveltuisi lain järjestelmään huonosti.

”Maisematyöluvan on pakko maksaa”

Myös lain vaatimat maisematyöluvat tuottavat hankaluuksia. Lupa maksaa usein niin paljon, että hakkuusta saatava hyöty menee sen maksamiseen. Kun luvasta lisäksi on maksettava vaikka se olisi kielteinenkin, moni jättää luvan ja hakkuut tekemättä.

Laitio sanoo selvittäneensä lupien hintoja. ”Esimerkiksi Espoon metsäalueilla luvan hinta on 180 euroa ja lisäksi 35 euroa per hehtaari. Minun on vaikea uskoa, että hakkuusta saatava hyöty olisi pienempi”, Laitio sanoo. Silti esimerkiksi harvennushakkuiden tuotto voi olla hyvinkin vähäinen, mutta ne toisaalta ovat edellytys metsän tuottokyvyn turvaamiselle.

Hurmerannan on vaikea uskoa, että luvat olisivat liian kalliita. Hänen mukaansa kunnalla on lainmukainen oikeus periä täysimääräisesti ne kustannukset, jotka sille luvan käsittelystä ja valvonnasta koituvat.

”Kielteisestäkin luvasta syntyy valmistelukuluja, mutta ei valvontakuluja, joten sen verran sen pitäisi olla halvempi”, Hurmeranta sanoo.

Lupien hinnat myös vaihtelevat kunnasta toiseen paljon. Hurmerannan mukaan syy on siinä, että osa kunnista subventoi lupia verovaroin. ”Suuntana kuitenkin on, että subventiosta pyritään eroon, minkä myötä maksut tulisivat nousemaan. Tavoitteena on, että lupamaksut kattavat kaikki luvista aiheutuvat kulut”, Hurmeranta sanoo.

Laitio taas kysyy, kuinka maisematyölupa voisi kieltää hakkuut kokonaan. ”Silloinhan alueen pitäisi olla suojelussa”, hän sanoo.

”Kaavatulkintoja voisi yhtenäistää”

Metsänomistajien tasa-arvon kannalta merkittävää on myös se, että kaavamerkintöjen tulkinta vaihtelee kunnasta toiseen joskus paljonkin. Laitio ei tätä kokonaan kiistä, koska kyseessä on inhimillinen toiminta.

”Toki me pyrimme ohjaamaan tulkintoja yhtenäisemmiksi. Kaavoitusoppaissa on annettu tulkintaohjeet, mutta voi olla, että ne kannattaisi päivittää, sillä uusimmat ovat 2000-luvun alusta”, Laitio sanoo.

Packalen esitti, että tulkintaohjeet pitäisi viedä verkkoon kaikkien, siis myös kaavoituksen kohteiden, kuten juuri metsänomistajien saataville. Laitio sanoo tähän, että ne ovat jo ympäristöministeriön verkkosivulla.

Lisää Packalenin tutkimuksesta
Maankäyttö- ja rakennuslain arviointi (valmistunut 2/2014)
Metsien käyttörajoitusten vaikutukset puun hankintamahdollisuuksiin -tutkimushanke
Yleiskaavoitus
Maankäyttö- ja rakennuslaki