Anne-Christine Ritschkoff jatkaa Metsäyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana

Pieni luminen kuusi. Kuva: Vilma Issakainen
Kuva: Vilma Issakainen

Syyskokous valitsi yksimielisesti Anne-Christine Ritschkoffin jatkamaan hallituksen puheenjohtajana vuonna 2025. Varapuheenjohtajana jatkaa Stefan Borgman.

Joulukuun 16. päivänä järjestetty syyskokous vahvisti Suomen Metsäyhdistyksen toimintasuunnitelman ja talousarvion.

Uutena hankkeena Suomen Metsäyhdistys ja Suomen Metsäsäätiö kokoavat vuonna 2025 yhteistyöverkostoa nuorisoviestinnän suurponnistukseen. Tavoitteena Kaikki kuutoset metsään -hankkeessa on tarjota kaikille Suomen 50 000 kuudesluokkalaiselle ja heidän opettajilleen mahdollisuus päästä metsäretkelle.

”Kantava voima hankkeessa on yhteistyö ja jo eri puolella Suomea eri toimijoiden järjestämät koululaisten metsäpäivät. Tämän hankkeen ansiosta retkiä voidaan tarjota kouluille myös uusilla paikkakunnilla”, Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän johtava asiantuntija Sirpa Kärkkäinen kertoi syyskokouksessa.

Kaikkiaan Metsäyhdistys edistää ajankohtaisen ja luotettavan metsätiedon välittämistä ja moniarvoisen metsäkeskustelun rakentamista lukuisissa vaikuttaja- ja nuorisoviestinnän hankkeessa. Vuosi 2025 huipentuu lokakuussa 100 vuotta täyttäviin Metsäpäiviin.

Syyskokous järjestettiin Metsäyhdistyksen tiloissa Helsingin Kampissa. Kokoukseen osallistuivat edustajat Metsäyhdistyksen jäsenjärjestöistä. Metsäyhdistyksellä on yhteensä 50 jäsentä, jotka edustavat laajasti metsäalaa. Jäsenistöön kuuluu myös monia ammatti-, harrastus- ja vapaa-ajanjärjestöjä. Uusimpana jäsenenä Metsäyhdistykseen liittyi kesällä 2024 Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC r.f.

Suomen Metsäyhdistys kiittää jäseniään, sidosryhmiään ja hallitustaan vuodesta 2024.

Suomen Metsäyhdistyksen jäsenet ja hallitus

Kirjoita kommentti