Ansioplaketti Suomen Partiolaisille – Suomen Metsäyhdistys jakoi Metsäpäivillä metsäalan arvostetut huomionosoitukset

Suomen Partiolaisten metsäohjelma palkittiin Metsäyhdistyksen ansioplaketilla. Kuva on johtajatulilta. Kuva: Anna Enbuske

Suomen Metsäyhdistys jakoi tänä vuonna arvostetut hopeiset ja kultaiset ansiomerkit seitsemälle metsäalan tutkijalle ja viestijälle. Instituutioille huomattavasta ansiosta Suomen metsäalan hyväksi myönnettävän ansioplaketin sai Suomen Partiolaisten metsäohjelma ja metsäryhmä.

Partion kunnianhimoinen metsäohjelma tehtiin vuosina 2015–2018. Pohjana strategiassa oli kansallinen metsästrategia ja sen eri hankkeet. Yhtenä strategian tavoitteena oli luoda edellytyksiä metsien käytön ja metsäluonnon arvostuksen kasvulle. Strategiassa kiinnitettiin erityisesti huomiota lasten ja nuorten metsäsuhteen vahvistamiseen sekä metsien kestävän hoidon ja käytön hyväksyttävyyteen. Samalla perustettiin metsäryhmä.

Partion metsäryhmässä on mukana monipuolista asiantuntemusta metsäalalta ja se tekee työtä lasten ja nuorten metsäsuhteen vahvistamiseksi. Metsät näkyvät monipuolisesti partio-ohjelmassa ja erilaisissa tapahtumissa.

Hopeiset ansiomerkit neljälle vahvalle kertojalle ja keskustelijalle

Suomen Metsäyhdistyksen hopeisen ansiomerkin sai viestintä- ja järjestöpäällikkö Sirpa Heiskanen, joka on toiminut Koneyrittäjien viestintäpäällikkönä lähes kaksi vuosikymmentä. Heiskanen on merkittävästi kehittänyt ja monipuolistanut niin ulkoista kuin sisäistäkin viestintää järjestössä ja tehnyt sidosryhmien kanssa yhteistyötä metsäviestinnässä.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Annika Kankaalle luovutettiin hopeinen ansiomerkki hänen tieteellisen ansioitumisensa lisäksi panostuksestaan tiedeviestintään ja toimintaansa tulkkina tiedeyhteisön ja suuren yleisön välillä muun muassa sosiaalisessa mediassa. Kangas on pyrkinyt edistämään ymmärrystä ja käynyt aktiivista dialogia erityisesti Suomen metsävaroihin liittyvissä kysymyksissä. Hänen alaansa ovat muun muassa metsän arviointi, metsien inventointi, metsävarat ja metsäsuunnittelu.

Hopeisen ansiomerkin saaja Eila Lautanen on pitkällä koulutusurallaan ollut ensin metsäalan opettajana ja koulutusalajohtajana. Vuodesta 2011 hän on toiminut Työtehoseuran tutkijana ja kehittämispäällikkönä. Tänä aikana hän on tutkinut valtakunnallisesti koko metsäalan koulutusjärjestelmää kaikilla sen tasoilla. Hän on julkaissut tuloksia laajasti sekä tiedottanut tuloksista alan medioissa. Tutkimushankkeet hän on toteuttanut tiiviissä yhteistyössä alan toimijoiden kanssa ja hyödyntänyt verkostojaan tehokkaasti. Aktiivisella tiedottamisella hän on onnistunut levittämään tietoa koko alan hyödynnettäväksi.

Luontotoimittaja Seppo Vuokon ansiot luonnonhoidon kouluttajana metsäammattilaisille ja metsänomistajille sekä kirjoitukset ja pakinat metsistä ja metsätalouden vaikutuksista tunnetaan alallamme laajalti. Hänen kirjansa Latva pilviä piirtää on tasapainoinen esitys puista ja niiden biologiasta. Vuokko on ollut tarvittaessa valmis puolustamaan metsien kestävää käyttöä, ja viestinyt siitä avoimesti pohjautuen tietoon luonnon monimuotoisuudesta.

Kultaiset ansiomerkit Kari T. Korhoselle, Kirsi-Marja Korhoselle ja Heikki Pajuojalle

Suomen Metsäyhdistyksen kultaisen ansiomerkin sai Kari T. Korhonen, Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija ja VMI-työryhmän vetäjä. Korhonen on omassa valtakunnan metsien inventointia, metsävaroja ja kestävän metsätalouden indikaattoreita koskevassa tutkimustyössään tehnyt taitavasti tutkimukseen pohjaavaa tietoa ymmärrettäväksi ja mielenkiintoiseksi Suomessa, EU:ssa ja myös laajemmin kansainvälisesti. Korhonen on pystynyt myös luomaan monimutkaisille asioille tilaa julkisuudessa ja puolustamaan rohkeasti näkemyksiään joskus voimakkaassakin eriävien mielipiteiden julkisuuspaineessa.

Kultaisen ansiomerkin saaja, Metsähallituksen aluejohtaja Kirsi-Marja Korhonen on ollut yhteensovittamisen ja sovittelun edelläkävijä metsäsektorilla 1990-luvulta asti. Hän on rakentavalla ja kuuntelevalla otteellaan ollut luomassa yhteistä ymmärrystä ja rakentamassa sopua vaikeissa metsien käyttöön liittyvissä kansallisissa ja kansainvälisissä kiistoissa. Korhosen tarkka asioihin perehtyminen sekä kyky ymmärtää eri osapuolten tarpeita luo luottamusta ja arvostusta ja tekee mahdottomistakin prosesseista mahdollisia.

Kultaisen ansiomerkin saaja Heikki Pajuoja on toiminut vuodesta 2005 alkaen Metsäteho Oy:n toimitusjohtajana. Työuransa alkuvuosina Heikki Pajuoja toimi tutkijana Metsäntutkimuslaitoksessa sekä vierailevana tutkijana FAO:n Euroopan talouskomissiossa ja Oregonin yliopistossa Yhdysvalloissa. Ennen Metsätehoon siirtymistään Pajuoja toimi 2000-luvulla Metsätutkimuslaitoksen Vantaan tutkimuskeskuksen johtajana. Hän on ollut viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan yksi metsäntutkimuksen ja erityisesti teollisuuden puuhuollon tutkimus- ja kehittämistoiminnan avainhenkilöistä. Pajuoja on aktiivisella toiminnallaan edistänyt metsäsektorin kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten parantamista.

Vuoden 2021 huomionosoitusten lisäksi Metsäpäivillä ojennettiin ansiomerkit  myös helmikuussa virtuaalitapahtumassa julkistetuille vuoden 2020 huomionosoitusten saajille.

Lisätietoa:

Kirsi Joensuu, toiminnanjohtaja, Suomen Metsäyhdistys, kirsi.joensuu@smy.fi, p. 040 840 0642

 

 

Kirjoita kommentti