Hakata vai säästää -pamfletti on julkaistu

Metsistä ja ilmastonmuutoksesta kertova pamfletti julkaisiin Metsäpäivillä 2014.

Suomen Metsäyhdistyksen kustantama, Helsingin yliopiston ympäristönsuojelun professori Pekka Kaupin ja Metsäyhdistyksen viestinnän suunnittelija Hannes Mäntyrannan kirjoittama Hakata vai säästää -pamfletti kertoo, kuinka metsien hiilivarastoa voidaan kasvattaa ensinnä perustamalla uusia metsiä ja toiseksi hoitamalla ja hakkaamalla metsiä niin, että niiden puusto tihentyy ja järeytyy.

Tällainen kehitys on itse asiassa jo menossa niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa, mutta sitä voidaan kiihdyttää. Panostamalla metsiin ja suunnitelmalliseen metsien hoitoon voisimme tätä kautta hoitaa jopa neljäsosan maailmassa tarvittavista ilmastotoimista.

Kirjan kustantamista ovat rahoittaneet Marjatta ja Eino Kollin säätiö, Metsämiesten Säätiö ja Suomen Metsäsäätiö. Kirja julkaistaan myöhemmin myös englanniksi.

Kirja löytyy alla olevan linkin takaa.

Kirjoita kommentti