Hyvää maailman metsäpäivää!

|

Sunnuntaina 21.3. juhlistetaan metsiä. Tänä vuonna päivää vietetään kunnostusteemalla: terveet ja hyvinvoivat metsät tuovat hyvinvointia sekä maapallolle että ihmisille.

YK julisti 21. maaliskuuta maailman metsäpäiväksi vuonna 2012. Englanniksi päivä tunnetaan nimellä International Day of Forests (IDF).

Maailman metsäpäivä juhlistaa ja lisää tietoisuutta kaikentyyppisten metsien merkityksestä. Silloin kannustetaan paikalliseen, kansalliseen ja kansainväliseen toimintaan ja järjestämään metsiin ja puihin liittyviä tempauksia, kuten puiden istutuskampanjoita.

Metsistä saadaan lääkkeitä ja ruokaa, metsät luovat hyvinvointia ja työpaikkoja. Elinvoimaiset metsät ovat tärkeitä elinympäristöjä. Ihmisten innostaminen metsien kestävään käyttöön on tärkeä askel kohti positiivista muutosta maailmanlaajuisten haasteiden edessä.

Tästä kertoo myös metsien päivän video, jossa esiin nostetaan ihmisen toiminta tärkeänä osana metsien hoitoa ja ennallistamista. Video pyörii parhaillaan kansainvälisillä televisiokanavilla. Myös Metsäyhdistys on mukana sen suunnitelleessa viestintäryhmässä.

Suomalaisissa kouluissa ja päiväkodeissa metsiä juhlitaan jälleen kylvämällä männynsiemiä ja seuraamalla taimien kasvua ikkunalaudalla. Samalla lapset oppivat, mitä puu tarvitsee kasvaakseen. Metsäyhdistys on järjestänyt Minun puuni -projektia yli 20 vuoden ajan. Tänä vuonna siihen osallistuu 18 000 lasta.

Kirjoita kommentti