Mahdollisuuksien metsä -kampanja kannustaa yläkoululaisia metsäalalle – tällä kertaa etäyhteyksin

Inspiroivan oppitunnin lisäksi koululle jää muistoksi vierailulta Suomen Metsäyhdistyksen tuottama tuotesalkku, joka esittelee metsäteollisuuden tuttuja ja uudempia tuotteita. |Kampanjan tuotesalkkuja pakattiin nuorten kasiluokkalaisten kanssa tänä vuonna erityisiä varotoimia noudattaen.

Metsäteollisuuden urapolkuja esittelevä Mahdollisuuksien metsä -koulukampanja ja Suomen Metsäyhdistyksen koostama tuotesalkku tavoittavat yläkoululaisia laajasti myös poikkeusaikana. Kevään aikana järjestettävään kampanjaan on ilmoittautunut mukaan noin 350 koulua kaikkialla Suomessa. Tällä kertaa metsäalan koululähettiläät vierailevat kouluissa etäyhteyksin.

Metsäteollisuuden yhteisen Mahdollisuuksien metsä -koulukampanjan tavoitteena on lisätä alan tunnettuutta yläkoululaisten keskuudessa. Kevään aikana toteutettavassa kampanjassa metsäalan ammattilaiset kertovat 8.-luokkalaisille alan opiskelu- ja työmahdollisuuksista, vastuullisuudesta sekä puusta valmistettavista tuotteista Suomen Metsäyhdistyksessä kootun tuotesalkun avulla. Tällä kertaa kampanjassa on ensi kertaa mukana myös lukioita, joissa vierailee alan korkeakouluopiskelijoita.

Tuore kysely osoittaa, että metsätiedolle on aiempaa enemmän tarvetta. Peräti 40 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista uskoo käyttävänsä puupohjaisia tuotteita vain viikoittain tai harvemmin, vaikka enemmistö suomalaisista käyttää puutuotteita hygieniatuotteista huonekaluihin ja ruokapakkauksiin joka päivä.

Kouluissa käyvät lähettiläät työskentelevät metsäalalla hyvin erilaisissa tehtävissä tehdastuotannosta ylimpään johtoon.

– Lähdimme suunnittelemaan kampanjaa sillä mielellä, että pystymme toteuttamaan sen joka tilanteessa. On hienoa nähdä, että koulut ilmoittautuivat mukaan samalla innolla kuin aiempinakin vuosina. Meille on tietysti tärkeää, että pääsemme kertomaan metsäalan monipuolisista mahdollisuuksista myös nykyisille kasiluokille eikä ikäluokkia jää tavoittamatta, kertoo kampanjaa koordinoiva Sofia Tuisku Metsäteollisuus ry:stä.

Kestävä tulevaisuus tarvitsee uusia tekijöitä

Metsäteollisuus työllistää Suomessa suoraan noin 42 000 työntekijää, joista neljännes eläköityy seuraavan kymmenen vuoden aikana. Eläköitymisten lisäksi investoinnit ja metsäteollisuuden uudistuminen lisäävät osaavan työvoiman tarvetta.

Metsäteollisuuden tuotteiden maailmanmarkkinan ennustetaan kasvavan nykyisestä noin 575 miljardista eurosta aina 770 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä, eli alan ammattilaisille on tarvetta myös tulevaisuudessa. Koulukampanjan ydinviesti on, että metsäalalla riittää töitä ja kouluttautumalla alalle pääsee kehittämään kestäviä ratkaisuja uusiutuvasta raaka-aineesta.

Puusta tehdyillä tuotteilla voidaan korvata monia fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Yleensäkin käytämme puusta tehtyjä tuotteita päivittäin, useammin kuin moni tulee ajatelleeksi.

Kampanjan tuotesalkkuja pakattiin tänä vuonna erityisiä varotoimia noudattaen.
Tänä vuonna kampanjan tuotesalkkuja Suomen Metsäyhdistyksessä pakanneet kasiluokkalaiset Espoo Oilers Black -joukkueen nuoret noudattivat poikkeusaikojen mukaisesti erityisiä varotoimia. Kuva: Eveliina Pokela

Vuodesta 2013 järjestetyn Mahdollisuuksien metsä -kampanjan toteuttavat Suomen Metsäyhdistys, Puujalostusinsinöörit, Corex, DS Smith Packaging Finland Oy, Koskisen Oy, Metsä Group, Pölkky Oy, Sappi Finland Oy, Stora Enso Oyj, Tervakoski Oy, Tornator Oyj, UPM Kymmene Oyj ja Versowood Oy. Kampanjaa koordinoi Metsäteollisuus ry.

Lisätietoja:
Eveliina Pokela, viestinnän asiantuntija, Suomen Metsäyhdistys ry, eveliina.pokela(a)smy.fi, 044 5600 006
Sofia Tuisku, viestintäasiantuntija, Metsäteollisuus ry,  sofia.tuisku(at)forestindustries.fi, 040 658 3777

 

TILAA TUOTESALKKU

 


Mahdollisuuksien metsä -kampanjan sivusto: www.mahdollisuuksienmetsa.fi


 

Kirjoita kommentti