Tiedote

Metsäsertifioinnista synergiaa kestävään kehitykseen

Metsäyhdistys nosti metsien kestävän käytön tulevaisuuden haasteet ja ratkaisut esiin PEFCin kansainvälisessä yleiskokouksessa.

Metsäyhdistys osallistui kansainvälisen PEFCin yleiskokoukseen Indonesiassa marraskuussa 2016. Yhdistyksen viestintäpäällikkö Kai Lintunen piti kokouksen päättäneen sidosryhmädialogin lopuksi kokoavan puheenvuoron, joka käsitteli metsien käytön globaalia roolia tulevaisuudessa.

”Metsäsertifioinnin ja suurten metsä- ja ympäristöpoliittisten prosessien välisiä synergioita on mahdollista kasvattaa”, Lintunen totesi.

Kun esimerkiksi ilmasto- ja energiapolitiikan haasteet käyvät tulevaisuudessa yhä monimutkaisemmiksi, metsien käytön tuottamista ratkaisuista pitää pystyä viestimään yhä näkyvämmin ja ymmärrettävämmin.

Lintunen totesi myös, että metsien kestävällä käytöllä pystytään täyttämään lähes kaikki YK:n kansainväliset kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals), jotka astuivat voimaan vuoden 2016 alussa. YK:n tavoitteet sitovat niin köyhiä kuin rikkaitakin maita ja tähtäävät maailmanlaajuisesti köyhyyden poistamiseen, maapallon suojelemiseen ja hyvinvoinnin turvaamiseen kaikille.

PEFCillä on tärkeä rooli tavoitteiden saavuttamisessa. ”PEFC on vahva järjestelmä, jonka näkyvyys markkinoilla on tärkeää näiden mahdollisuuksien täyttämiseksi mahdollisimman kattavasti. Kun metsille ja niiden käytölle muodostuu arvoa, metsistä on mahdollista tuottaa monenlaisia ympäristöhyötyjä ja yhteiskunnallisia palveluita”, Lintunen sanoi.

Kansainvälisen PEFCin marraskuinen yleiskokous valitsi järjestön uudeksi puheenjohtajaksi Peter Lathamin. Myös Latham painotti puheessaan vaikuttavuuden lisäämisen merkitystä PEFCin kehittämistyössä.

Ensi vuonna PEFCin yleiskokous pidetään Suomessa. Marraskuussa pidettävä yleiskokousviikko kokoaa järjestön jäsenjärjestöjä Helsinkiin yli 40 maasta.

Lisätietoja: Kai Lintunen | kai.lintunen(at)smy.fi , p. 050 351 2415


PEFC Suomi

PEFC Forest Certification Week

Kirjoittaja

Kai Lintunen

Kirjoita kommentti