Tiukasti suojeltu metsämaa on viisinkertaistunut 1980-luvun alun jälkeen – lähes kaikki monimuotoisuuden kannalta tärkeät metsän rakennepiirteet ovat parantuneet huomattavasti

Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Kari T. Korhonen esitteli Metsätalouskäytäntöjen vaikutus monimuotoisuuteen -hankkeen tähän mennessä saatuja tuloksia Metsäteollisuus ry:n sidosryhmäretkellä. Kuva: Martta Fredrikson

Erityisesti vanhojen metsien suojelu on lisääntynyt selvästi, samoin puuston keskitilavuus, suurten puiden osuus ja määrä, monimuotoisuudelle erityisen tärkeän haavan sekä päätehakkuissa hakkaamatta jätetyn puun määrä.

Samalla kun suojelualat ovat kasvaneet, metsämaan ala on pysynyt vuosien saatossa suurin piirtein ennallaan. Tiedot käyvät ilmi Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimushankkeesta Metsätalouskäytäntöjen vaikutus monimuotoisuuteen.

Tutkimushankkeen tavoitteena on osoittaa 1990-luvun alusta alkaen käyttöön otettujen monimuotoisuustoimien vaikutukset metsäluontoon ja tunnistaa metsänkäsittelymenetelmien vahvuudet ja puutteet metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta.

Metsämaan suojelupinta-alat ovat nousseet 1980-luvun alun jälkeen viisinkertaisiksi, vajaasta 370 000 hehtaarista runsaaseen 1 830 000 hehtaariin. Valtaosa suojelualueista on kuitenkin Pohjois-Suomessa, eli suurin piirtein Oulujoen pohjoispuolella.

Etelä-Suomessa suojelualojen suhteellinen kasvu on ollut vielä hurjempaa: tuottavan metsämaan suojelupinta-ala on 17-kertaistunut 1980-luvun alusta.

Metsät kasvavat tiheämmiksi

Myös puuston keskitilavuus metsämaalla on noussut. Etelä-Suomessa keskitilavuus on kasvanut 1980-luvun alun jälkeen 40 ja Pohjois-Suomessa 60 prosenttia. Tämän kehityksen kääntöpuolena päätehakkuiden pinta-alat taas ovat jonkin verran laskeneet, vaikka hakattavan puun määrä ei olekaan; nyt hehtaarilta saa enemmän puuta.

Tosin aivan viime vuosien hakkuulisäykset eivät näissä tilastoissa vielä näy.

Toisaalta metsänhoidon ja tukkipuun tuotannon kannalta tärkeiden harvennushakkuiden määrä on sekin 1,7 kertaistunut.

Vanhan metsän kriteeri oli tutkimuksessa yksinkertainen: vanhaksi katsottiin etelässä yli 120-vuotias ja pohjoisessa yli 160-vuotias metsä. Mitään luonnonsuojelubiologisia piirteitä vanhoiksi luokitelluilta metsiltä ei vaadittu.

Sekä Pohjois- että Etelä-Suomessa näin määriteltyjen vanhojen metsien määrä on lisääntynyt suojelualueilla. Niiden kokonaismäärä on kuitenkin laskenut koko maassa 1970-luvun lopun jälkeen. Mutta jos verrataan 1900-luvun alkuun, eteläsuomalaisten vanhojen metsien määrä on kasvanut selvästi.

Suurten puiden määrä kasvaa

Tuloksia on tutkimuksessa laskettu vain tuottavan metsämaan osalta, vaikka metsään lasketaan kuuluvaksi myös vähätuottoinen kitumaa ja tuottamaton joutomaa (ks. metsätalouden maan luokitus). Esimerkiksi ympäristöviranomaiset käyttävät metsä- ja kitumaata yhdessä, kun puhutaan metsiensuojelun määrästä.

Tutkimuksessa on kuitenkin päädytty puhumaan vain tuottavasta metsämaasta, koska metsätaloudessa toimitaan lähinnä metsämaalla eivätkä metsätalouden toimet juurikaan enää vaikuta kitumaahan.

”Lisäksi vanhemmissa inventoinneissa joitakin tietoja ei ole kitumaalle edes saatavissa”, sanoo Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Kari T. Korhonen.

Tutkimuksen mukaan suurten puiden osuus puuston keskitilavuudesta on Etelä-Suomessa lisääntynyt selvästi. Pohjois-Suomessa kasvu on ollut samansuuruista kaikissa kokoluokissa.

Suomen metsien rakennetta nuorensivat pitkään suurten puiden poimintahakkuun vaikutukset. Tämä harsinnaksi kutsuttu hakkuutapa oli käytössä erityisesti ennen toista maailmansotaa.

Kun avohakkuisiin perustuva metsänhoito on otettu käyttöön, harsinnan vaikutukset metsien ikärakenteeseen ovat kaiken aikaa vähentyneet ja nyttemmin jo kadonneet kokonaan.

Niin Etelä- kuin Pohjois-Suomessakin nopeimmin kasvavien ikäluokkien pinta-ala ovat olleet kasvussa viime 30 vuoden aikana. Etelä-Suomessa tällainen ikäluokka on 41-60-vuotiaat metsät ja Pohjois-Suomessa 41-80-vuotiaat metsät.

Monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeän haavan määrä on Etelä-Suomessa lähes kaksinkertaistunut. Mikä merkittävämpää, suurten haapojen määrä on kuusinkertaistunut.

Myös päätehakkuualoille hakkuun jälkeen jäävän puuston määrä on kasvanut. Selvä hyppäys nähtiin 1990-luvun lopulla, kun metsäsertifioinnin myötä päätehakkuun yhteydessä alettiin tietoisesti jättää kaatamatta säästöpuita, joita ei ole tarkoitus viedä koskaan metsästä pois. Tämä lisää ajan saatossa lahopuun määrää metsissä, mikäli puut säilyvät tulevissa hakkuissa.

Kova lahopuu tarkoittaa samaa kuin käyttökelpoinen, kuollut puu. Aiemmin käytettiin tätä määritelmää, koska tällainen puu kerättiin usein polttopuuksi, mitä ei ole juurikaan tehty enää 30 vuoteen. Määriä on selvitelty myös toisessa ja kolmannessaa valtakunnan metsien inventoinnissa vuosilta 1936-38 ja 1951-53. Toisessa inventoinnissa kuolleen, käyttökelpoisen puun määrä oli keskimäärin noin 1,9 kuutiota hehtaarilla, kun mukaan laskettiin koko maan talous- ja suojelumetsien metsä- ja kitumaat. Kolmannessa inventoinnissa vastaava luku oli noin 1,8.

Seuraava vaihe: tulevaisuuden metsän simulointi

Kummastusta on herättänyt jo pidempään se, miksi lahopuun määrä erityisesti Pohjois-Suomen suojelualueilla on ollut laskussa. Korhosen mukaan tähän saattaisi olla syynä se, että viime vuosikymmenten suuret myrskyt eivät ole yltäneet Pohjois-Suomeen lainkaan siinä määrin kuin etelämmäs.

Korhosen esittämät nykymetsien vertailut 1980-luvun alun metsiin perustuvat Valtakunnan metsien inventointitietoihin. Seuraavaksi hankkeessa aiotaan simuloida metsien tilaa 50 vuotta tästä eteenpäin.

Simuloinnit tehdään toisaalta nykykäytäntöjen mukaisilla menetelmillä ja toisaalta tehostetulla luonnonhoidolla. Myös metsälajistoa arvioidaan simuloinnin tuloksena saatavalle kehitykselle.

Hankkeeseen kuuluu myös kirjallisuustutkimus luonnonhoitomenetelmien vaikutuksesta metsien lajistokehitykseen. Tutkimushanketta rahoittavat Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen lisäksi metsäteollisuusyritykset.

Tuottavan metsämaan ala ei ole Suomessa juurikaan laskenut, mutta talouskäytössä olevan metsämaan ala on suojelun lisääntyessä vähentynyt.

Metsätalouskäytäntöjen vaikutus monimuotoisuuteen -tutkimushankkeen verkkosivu


 

Kirjoittaja

Hannes Mäntyranta

Liitetyt tiedostot

  • Kuolleen käyttökelpoisen puun määrä hehtaaria kohti

    Kovan lahopuun määrä vuodesta 1936 alkaen

    Kovan lahopuun määrä on kääntynyt nousuun jossakin vaiheessa 1960-70-luvuilla. Aiemmin metsistä vietiin kaikki rahanarvoinen puu, myös kotitalouksissa käytettävä poltto- ja kotitarvepuu, mutta avohakkuisiin perustuvan ja koneellisen metsätalouden myötä metsissä ei enää käydä hakemassa puuta kuin 2-3 kertaa kiertoajan mittaan, minkä seurauksena esimerkiksi tuulenkaadot saavat useimmiten jäädä lahoamaan rauhassa.

Kirjoita kommentti