Metsäyhdistyksen blogi: Etäjohtajuus vaatii vankkaa läsnäoloa

”Mihin aikaan sinulla on tänään palavereita?”

”Kumpi käy mäyräkoiran kanssa aamulla ulkona? Minun ensimmäinen kokoukseni alkaa klo 8.”

Tällaisiksi ovat muuttuneet lähimmän toimistokaverin kanssa käydyt keskustelut aamupalapöydässä. Olemme aviomiehen kanssa tehneet aina myös etätöitä, mutta harvoin yhtä aikaa.

Viime vuonna näihin aikoihin olin Kuhmossa ensimmäisellä Päättäjien Metsäakatemian maastojaksollani. Tutustuimme eri alojen päättäjien kanssa metsänkäsittelyyn, suojeluun, petoasioihin ja puunjalostukseen ja keskustelimme niihin liittyvistä kysymyksistä. Pari viikkoa aiemmin kisasin Tuusulassa Metsävisan finaalissa yhdessä Suomen yläkoulujen 50 parhaan metsätietäjän kanssa.

Tänä koronakeväänä kaikki työ on tehty verkossa. Kotikonttorilta käsin on pidetty hallitusten tilinpäätöskokouksia, kartoitettu tietojärjestelmien käyttäjäkokemuksia, mietitty verkko-Metsävisaa ja Metsäakatemian jatkotilaisuuksia, koulutettu ja kouluttauduttu.

Mitä etätyöskentely vaatii johtamiselta, kun työympäristö on täysin muuttunut? Eniten muutos on vaatinut minulta itseni johtamista ja tietyistä rutiineista kiinnipitämistä – niin tylsältä kuin se vaikuttaakin.

Itsensä johtaminen korostuu pakosti, kun johdettavat ihmiset ja asiat ovat toisaalla. Rutiinit puolestaan tuovat meille turvallisuutta: viikko- ja tiimipalaverit tuttuine asialistoineen, johtoryhmätyöskentely eteenpäin vietävine asioineen. Kaikki ei suinkaan ole muuttunut, asiat tehdään vain eri tavalla.

Presidentti kehotti meitä olemaan fyysisesti etäällä, mutta henkisesti lähellä. Sitä on nyt myös johtaminen. On tärkeää muistaa, ettei kukaan jää kotikonttorille yksin asioidensa kanssa – ja että kotona on muutakin kuin tämä metsään ja metsäviestintään liittyvä työ. On etäopetettavia ja puoliso omine töineen. Työpaikkaruokala on vaihtunut omaan keittiöön.

Koska emme kohtaa kollegoja toimistolla, meidän on oltava vahvasti henkisesti läsnä ja tavoitettavissa, jotta voimme päättää asioista. Parhaimmillaan poikkeustilanne on tuonut meidät jopa lähemmäs toisiamme ja lisännyt toistemme arvostamista. Olen myös huomannut, että olemme monessa tilanteessa osanneet keskittyä paremmin olennaiseen.

Samaa on havaittavissa metsäkeskustelussa. Suurimmat hyökyaallot ja terävimmät kärjet ovat tasaantuneet, kun ihmiset ovat huomanneet, mikä meillä on kaikessa aina mukana ja turvana.

Yksi asia on varma: voin jo aistia sen yhteenkuuluvaisuuden tunteen, kun tämä poikkeustilanne on ohi ja istumme Metsäyhdistyksessä saman pöydän ääreen, lähdemme koululaisten metsäviikolla oppilaiden ja Metsäakatemian maastojaksolla päättäjien kanssa metsään.