Metsäakateemikon blogi: Menestys ei tule kompromisseilla

Suomi ei ole tällä vuosituhannella menestynyt tarpeeksi hyvin kansakuntien välisessä talouskilpailussa. Toki toista voi väittää, mutta ainakin minä tarkastelen Suomen menestystä vaihtotaseen näkökulmasta. Se on lähes koko tämän vuosituhannen lasketellut alaspäin eli vienti ei ole vetänyt riittävästi, jotta saisimme julkisen talouden tasapainoon.

Tilanne on sama kuin huippu-urheilussa: vaikka lahjakkuutta olisi kuinka paljon, palkintokorokkeelle ei ole asiaa ilman valtavia harjoitusmääriä. Suomen tilanne on juuri tämä: me emme työskentele tarpeeksi, että pärjäisimme edes euroalueen mestaruuskilpailuissa.

Nousun merkkejä on nyt ilmassa, mutta sellaisen johtopäätöksen vetäminen, että nyt lama taittuu itsestään ja suhdanteet muuttuvat, on itsepetosta. Liian positiivinen poliittinen viestintä ruokkii vääriä asenteita ja piiloviestittää sitä, että kilpailukykyyn ja työllisyyteen liittyviä ikäviä muutoksia ei tarvitse enää tehdä.

Maailman talous kasvoi vahvasti vuosina 2006 ja 2007. Myös Suomen vienti kasvoi tuolloin tuontia huomattavasti nopeammin ja paransi väliaikaisesti vaihtotasetta. Menestys herätti liian kovia paineita ja tulevien vuosien tuottoja alettiin jakaa etukäteen. Se heikensi pysyvästi Suomen viennin kilpailuedellytyksiä.

Silloisten päättäjien puolustukseksi on todettava, että he tekivät päätöksiä sen hetkisen tiedon ja näkymän perusteella. Samoja taloudenpidon virheitä ei kuitenkaan kannata nyt tehdä uudelleen. Pidän ”valmennuksellisena” virheenä sitä, että ei vaadita työmarkkinoilta nopeampia toimenpiteitä kilpailukyvyn ja tuottavuuden nostamiseksi.

Harva pitää vaativista valmentajista, mutta menestystä ei tule, ellei harjoitella oikein ja enemmän kuin kilpailijat. Olemme juuri nyt monessa mielessä samanlaisessa tilanteessa kuin ennen 2008 finanssikriisiä. Ei ole edellytyksiä puhua menestyksestä ja mitaleista globaalissa talouskilpailussa ellei työllisyysastetta ja tuottavuutta nosteta kilpailijamaiden tasolle, jopa ylikin, sillä periferistä sijaintia on kompensoitava.

Vaihtotase on ollut vuodesta 2011 lähtien pakkasella. Hallitus on tehnyt oikeita toimenpiteitä, mutta ei riittävästi. Työmäärää on nostettava ja erityisesti vientiteollisuuden kustannuksia alennettava. Muuten vaihtotase ei nouse riittävästi eikä julkisen talouden alijäämäkierre katkea.

Onneksi metsäteollisuus nostaa nyt Suomea. Tätä kehitystä on vahvistettava eikä jäätävä ihailemaan nykysaavutuksia. Kaikki perustuu metsien hyvään hoitoon. Löytyykö omistajilla mielenkiintoa hoitaa metsiään? Osalla löytyy, osalla ei. Kuinka paljon poliittisilta päättäjiltä löytyy rohkeutta edistää metsätilojen koon kasvattamista nykyistä tehokkaammilla keinoilla? Kuinka rohkeasti uskalletaan edistää sähköistä kaupankäyntiä?

Myykö valtio metsiään yksityisille tai yhteismetsille, jotka haluavat kasvattaa ammattimaista metsäomistustaan ja metsäalueiden kokoa? Ammattimaisen metsänhoidon lisääminen ja metsätilojen koon kasvattaminen on ainakin hallituksen tavoite. Toteutuuko se käytännössä? Onneksi yhteismetsien verotuksellinen etu saatiin säilytettyä, sillä ne ovat erinomainen ja tehokas tapa omistaa vaivattomasti metsäomaisuutta.

Mitä tehdään kestävän metsätalouden rahoituslaille? Lopetetaanko se kokonaan vai yksinkertaistetaanko sitä merkittävästi? Enemmistö lienee yksinkertaistamisen kannalla. Ainakin metsäautoteiden rakentaminen ja taimikoiden hoito ovat oleellisen tärkeitä.

Suomi on aina pitänyt metsäpolitiikkansa tiukasti omissa käsissään. Metsiä on hoidettu hyvin ja kasvu on jo vuosikymmeniä ollut selvästi poistumaa suurempi. Viimeisin mitattu kasvu on 105,4 miljoonaa kuutiometriä. Tätä ei Euroopan komissio usko. Se tarjoaa tulevaisuuden kasvuksi vain 88 miljoonaa kuutiota lisääntyvien hakkuiden takia.

Mitä siitä seuraa, jos komission virheellisiä laskelmia ei saada kumotuksi? Sitä, että Suomi ei saisi lupaa hakata metsää omien tavoitteidensa mukaisesti, vaan olisi velvoitettu noudattamaan EU:n yhteistä vastuunkantoa Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti. Näin ei missään nimessä saa tapahtua.

Taloudessa kustannusjahti ja tuottavuuden parantaminen ovat jatkuvia prosesseja. On turha kuvitella, että Suomi menestyy jatkuvilla kompromisseilla ja puolimukavilla päätöksillä. Ihmisten arvot ja asenteet eivät muutu hetkessä eivätkä ylhäältä käskien. Toivottavasti päättäjät ajattelevat jatkossa entistä enemmän Suomen pärjäämistä kuin edunsaajaryhmien pärjäämistä. Liiallinen optimismi ja mielistely varsinkin ennen vaaleja on vaarallista.