Metsäyhdistyksen blogi: Paras puuro hämmennetään puukauhalla

Vedän vapaaehtoistyönä senioreille metsäryhmää palvelutalossa ja joka kerralla esittelen jotain mielenkiintoista käsin hypisteltävää, löytöjä metsästä tai näin talvisaikaan usein erilaisia puusta tehtyjä esineitä, joiden toivon herättävän osallistujissa muistoja. Tulipa mieleeni tehdä keittiössäni inventaario puisista esineistä, josko sieltä löytyisi esiteltävää. Yllätyin, mikä puisten käyttöesineiden arsenaali paljastuikaan laatikostoistani!

Aloin muistelemaan, miten kukin esine oli haltuuni päätynyt. Puolukkasurvin ja puuhaarukka ovat mummini perintöä, pienen nimelläni varustetun kaulimen sain Mikkelin torilla pikkutyttönä, katajaisen voiveitsen toi äitini Lapin tuomisina, lämpökäsitellystä koivusta tehdyn tarjottimen ostimme kesälomavenereissulta Hangosta ja nuo puukahvaiset salaattiottimet ovat mieheni mummun jäämistöä.

Lämpimin muistoni liittyy ahkerimmassa käytössä olevaan pieneen puukauhaan, jolla hämmennän puuroni joka aamu. Sen olen saanut menneinä vuosina kesätyöpaikkanani olleen kahvion puheliaalta siivoojalta. Hän lahjoitti minulle puukauhan kuultuaan, että olin päässyt opiskelemaan metsätieteitä. Puukauhaan alkujaan liimatut leppäkerttu- ja neliapilatarrat ovat jo kuluneet pois tuhansissa pesukerroissa, mutta lopun elämääni tulen muistamaan tarinan puukauhan takana.

Voi ihmetystä, miten muistankin melkein jokaisen puukapustan alkuperän! Keittiöni metalli- tai lasiesineitä en pysty vastaavasti erittelemään. Useimmiten keittiössä etsin käsiini nimenomaan puiset kapustat ja eihän sokerin ja margariinin vaahdottamisesta tulisi yhtään mitään ilman puukauhaa! Puuesineissä näkyvä ajanpatina kruunaa kokonaisuuden. Mummin puukauhalla piirakkaa leipoessaan voi kokea olevansa osa sukupolvien jatkumoa.

Lopuksi kymmenen pisteen vinkki: Kevään ylioppilaskirjoitukset ovat pian alkamassa ja kohta mietitään, mitä lahjaksi nuorelle. Ehdotan rahalahjan oheen puukauhan hankkimista. Hyödyllinen esine ja jää sitten se jokin pysyvä muistokin.