Metsien uhanalaisilla menee muita paremmin – joillakin mittareilla tilanne saattaa jopa kohentua

”Metsien uhanalaisuusindeksin muutokset osoittavat, että laajamittaiset toimet luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi metsien käsittelyssä todella vaikuttavat lajiston tilanteeseen”, sanoo tutkija.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkimuksen mukaan lajistolla menee Suomessa parhaiten metsissä ja ihmisen muuttamissa elinympäristöissä. Uhanalaisuusindeksi osoittaa, että soiden, rantojen ja tunturipaljakoiden lajisto uhanalaistuu rajuimmin.

Luomuksen tutkija Aino Juslén kertoi tutkimuksesta monimuotoisuuden toimintaohjelma Metson seminaarissa Helsingissä viime viikolla. Juslénin ryhmä selvitti vuosien 2000 ja 2010 uhanalaisarviointien perusteella, miten lajien uhanalaisuus kehittyi tuona aikana eri elinympäristöissä.

Vaikka uusin uhanalaisarviointi tehtiin jo kuusi vuotta sitten, elinympäristökohtainen selvitys pystyttiin tekemään vasta nyt, koska perustietoja ei ole aiemmin ollut saatavilla.

Seuraavan arvioinnin teko on juuri aloitettu. Se valmistuu vuonna 2019 ja tarkoitus on, että uudet, elinympäristökohtaiset tulokset saadaan julki samaan aikaan.

”Suojelutoimet ovat vaikuttaneet”

Lajeja tutkittiin niiden pääelinympäristöissä. Koska monet lajit elävät muuallakin, tarkastelutapa antaa Juslénin mukaan vain osittaisen, mutta kuitenkin suuntaa antavan kuvan.

Juslén kehotti tutkijoita ja muitakin tahoja ottamaan uhanalaiskeskusteluissa huomioon paitsi uhanalaisten lajien absoluuttisen määrän myös niiden osuuden tutkituista lajeista.

Jos osuutta katsotaan elinympäristöittäin, vähiten uhanalaisia oli metsissä, soilla ja vesistöissä. Toisaalta lukumääräisesti laskettuna metsien uhanalaisia lajeja on Suomessa paljon, koska metsälajeja ylipäätään on paljon. Se taas johtuu siitä, että melkein koko maa on metsää.

”Myös uhanalaisten lajien osuus kaikista lajeista tulisi ottaa arvioissa huomioon.”

Uhanalaisuus ja sen lisääntyminen oli suurinta tunturipaljakoilla. Myös soiden ja rantojen uhanalaisuus lisääntyi muita elinympäristöjä nopeammin.

Metsien osalta uhanalaisuudessa ei havaittu muutosta vuosien 2000 ja 2010 välillä. Voi siis sanoa, että jos kehitys oli negatiivinen vuonna 2000, käänne parempaan on tällä mittarilla tapahtunut joskus vuosien 2000 ja 2010 välillä.

Juslén kuitenkin varoitti ylitulkinnasta: ”Tämä mittari on tärkeä, mutta se ei ole ainoa. Saadakseen oikean kuvan, kehitystä on katsottava useammasta näkökulmasta”, Juslén sanoi.

Yksi tapa on verrata lajiryhmien tilannetta. Metsissäkin kovakuoriaisten ja luteiden tilanne on parantunut ja putkilokasvien sekä sammalten tilanne heikentynyt.

”Metsien uhanalaisuusindeksin muutokset kuitenkin osoittavat, että laajamittaiset toimet luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi metsien käsittelyssä todella vaikuttavat lajiston tilanteeseen”, sanoi Juslén.

Määräaikainenkin suojelu tehoaa

Luteet ja kovakuoriaiset ovat hyötyneet kulotuksista ja päätehakkuiden yhteydessä kaatamatta jätetyistä säästöpuista, eli lisääntyneestä lahopuusta. Säästöpuiden tuottaman lahopuun lisäksi myös kuolleen puun määrä on kasvanut 1960-luvulta lähtien. Sitä on mitattu jopa 1930-luvulta asti ja sen määrä korreloi lahopuun määrän kanssa.

Lahopuun määrä kasvaa jatkossakin, sillä vanhoista keinoista ei olla luopumassa ja uusia tapoja tuottaa lahopuuta otetaan käyttöön kaiken aikaa (ks. esim. täältä ja täältä).

Kulotukset sen sijaan ovat laskussa. Asiaan on kiinnitetty huomiota esimerkiksi ministeri Kimmo Tiilikaisen johtamissa monimuotoisuuskeskusteluissa.

Metsossa otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön määräaikaisen suojelun mahdollisuus. Alun perin ajatus oli, että sitä voitaisiin käyttää ”määräaikaisilla” elinympäristöillä, kuten metsäpaloalueilla, joilla toisaalta puusto on taloudellisesti arvotonta.

Luonnonvarakeskuksen tutkijan Juha Siitosen mukaan määräaikainen suojelu voi kuitenkin olla jopa erinomainen keino suojella myös lahopuulla viihtyviä kääpiä, kunhan tietyt edellytykset täyttyvät.

”Lähtötilanteessa metsässä tulisi olla joko paljon elävää puuta tai paljon lahopuuta. Jos elävää puuta on paljon, suojeluajan pitäisi olla riittävän pitkä, jotta kuolevat puut ehtivät tuottaa metsään tarpeeksi lahopuuta”, Siitonen sanoi.

Vaadittavaksi määräksi Siitonen sanoi vähintään 400 kuutiota elävälle ja vähintään 20 kuutiota kuolleelle puulle hehtaaria kohti. Pitkäksi suojeluajaksi Siitonen määritteli vähintään 30 vuotta, kun taas paljon lahopuuta sisältävässä metsässä kymmenenkin vuoden suojeluaika saattaisi olla riittävä, jotta suojelulla olisi tuloksia.

Metson rahoitusta on vähennetty rajusti. Tilanteeseen sopeudutaan muun muassa painottamalla suojelua Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Hämeen, Pirkanmaan ja Kaakkois-Suomen maakuntiin. missä uhanalaisuuskin on suurinta.

Suomen lajien uhanalaisuusarvio 2010

Juslénin ryhmän tutkimus: Application of the Red List Index as an indicator of habitat change