Nuorisoviestinnän Sirpa Kärkkäinen kutsuttiin maailman suurimman ympäristökasvatusjärjestö FEEn kunniajäseneksi

Fee – the Foundation for Environmental Education kutsui kunniajäsenekseen Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän johtavan asiantuntijan Sirpa Kärkkäisen.

Sirpa Kärkkäinen on edustanut Suomen ympäristö- ja metsätoimijoita FEEssä vuosien ajan. Metsäyhdistys on FEEn metsäohjelman LEAF:n maakoordinaattori Suomessa ja ohjelman ohjausryhmän jäsen. Suomi on yksi vuonna 2000 käynnistetyn LEAF-ohjelman perustajista.

”Arvostamme poikkeuksellista ja pitkäkestoista panostasi LEAF-ohjelmaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Roolisi kansainvälisessä ohjauskomiteassa ja omistautumisesi ympäristökasvatuksen edistämiseen ovat olleet korvaamattomia LEAFin kehittämisen kannalta”, FEEn toimitusjohtaja Daniel Schaffer toteaa kunniajäsenyyden vahvistavassa kirjeessä.

Kärkkäinen on vienyt LEAF:n kautta viestiä hyväksi havaituista ympäristökasvatuksen keinoista ja metsäopetuksesta, jota Metsäyhdistys kehittää ja toteuttaa yhdessä jäsentensä ja yhteistyökumppaniensa kanssa. Vuonna 2024 Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän hankkeet tavoittivat 37 000 lasta ja 3500 opettajaa ja kasvattajaa.

”Osallistuminen FEEn ja LEAF:n toimintaan on antanut paljon uusia ideoita. Erityisesti se on syventänyt maailmankuvaa ja tuonut ymmärrystä siitä, kuinka eri lailla metsät ja metsien käyttö voidaan nähdä. Samalla kirkastuu näkemys meidän omasta suomalaisesta metsäosaamisestamme ja metsäsuhteestamme”, Kärkkäinen sanoo.

Lisätietoa

Sirpa Kärkkäinen

Sirpa Kärkkäinen

+358 50 3512 416

sirpa.karkkainen@smy.fi

2 kommenttia “Nuorisoviestinnän Sirpa Kärkkäinen kutsuttiin maailman suurimman ympäristökasvatusjärjestö FEEn kunniajäseneksi” artikkeliin

Ihana uutinen!
Olen niin iloinen Sirpan ja hänen työnsä nostamisesta:)
Olen vuosien ajan saanut itse iloa, innostusta, ideoita ja esimerkkiä hänen työstään metsän ja nuorten parissa!
terveisin metsäpedagogi vm 2006

Parhaimmat onnitteluni. Olet todella sen ansainnut niin monien työvuosien ja onnistuneiden projektien jälkeen. Niin monet ovat saaneet tietoa ja taitoa metsistä ja luonnosta sinun ansiostasi monissa maissa.

Kirjoita kommentti