Kaikki kuutoset metsään
Suomen Metsäyhdistys haluaa yhdessä metsäalan kanssa kutsua kaikki kuudesluokkalaiset metsään. Tavoitteena on viedä vuodesta 2026 alkaen kokonainen ikäluokka retkelle.
Tavoitteena Kaikki kuutoset metsään -hankkeessa on tarjota kaikille Suomen n. 60 000 kuudesluokkalaiselle ja heidän opettajilleen mahdollisuus päästä metsäretkelle. Kokemus vahvistaa oppimista ja jättää vahvan muistijäljen.
Suurhankkeella vastataan sekä metsäalalta että opettajilta kuultuun toiveeseen, että kokonaiselle ikäluokalle tarvittaisiin mahdollisuus lähteä metsään kokemaan ja oppimaan. Hankkeen sisällöt tukevat opetussuunnitelmaa.
Metsien käytöstä ja metsäalasta kertominen on luontevinta metsässä. Kuitenkin yhä useampi lapsi kasvaa perheessä, jossa metsä ei ole enää luontainen vapaa-ajan viettopaikka eikä metsä elinkeinona tuttu.
Kaikki kuutoset metsään -hanke toteutetaan laajassa yhteistyössä, joka tuo metsäpäivään moninäkökulmaisuutta. Retkellä kierretään rasteja, joita järjestävät eri toimijat. Metsäretkelle osallistuvat koululaiset voivat oppia muun muassa luonnon monimuotoisuudesta, tutustua puusta valmistettaviin tuotteisiin, nähdä metsäkoneen työssään ja päästä istuttamaan puuntaimen. Retki huipentuu eväisiin nuotiolla.
Hanke täydentää ympäri Suomea järjestettävien koululaisten metsätapahtumien kattavuutta. Se madaltaa kynnystä paikallisen metsäpäivän järjestämiseen, kun rastit ja materiaalit on valmiiksi suunniteltu ja toimitettu.
Metsä kutsuu -pilotti kuudella paikkakunnalla
Kaikki kuutoset metsään -hanketta vetää Suomen Metsäyhdistys ja sitä rahoittaa Suomen Metsäsäätiö.
Pilottivuonna 2025 kuudesluokkalaisten metsäpäivä järjestettiin kuudella paikkakunnalla. Kullakin alueella työskenteli ”hyvä metsätyyppi”, joka kokosi paikallisen yhteistyöverkoston toteuttamaan retkeä. Suomen Metsäyhdistys tuotti metsäpäivien mallit ja tarvittavat materiaalipaketit sekä koulutti alueelliset toimijat niiden käyttöön.
Metsä kutsuu – Skogen lockar -pilotit toteutettiin syksyllä 2025. Syksyn aikana selvitettiin, onko tulevina vuosina mahdollista tarjota kaikille Suomen koululaisille ja heidän opettajilleen metsäretki kerran peruskoulun aikana. Hankkeessa myös kartoitettin jo olemassa olevia koulujen metsäpäiviä, jotka voisivat jatkossa olla osa kuutosten metsäpäivien kokonaisuutta.
Kuutoset metsään -hanketta kokeiltiin tänä syksynä Vihdissä, Lammilla, Loviisassa, Iisalmessa, Kontiolahdella ja Tampereella. Yhteensä kymmenen päivän aikana pilottiin osallistui 1708 koululaista ja 133 opettajaa.
Esimerkiksi Vihdissä seikkailivat Helsingin, Espoon ja Kauniaisen koululaiset. Ruotsinkieliseen pilotointiin Loviisassa osallistuivat koululuokat Porvoosta, Loviisasta ja Lapinjärveltä.
Pilotit järjestettiin:
- 1.–2.9.2025 Tervalampi, Vihti. Järjestäjänä Luoman kyläyhdistys ry.
- 10.9.2025 Jaamankangas, Kontiolahti. Järjestäjänä Maaseutuammattiin ry.
- 17.–18.9.2025 Tampere. Järjestäjänä Suonen 4H -liitto.
- 18.9.2025 Iisalmi. Järjestäjänä Maaseutuammattiin ry.
- 23.–24.9.2025 Evo, Lammi. Järjestäjänä Hämeen ammattikorkeakoulu, Evon yksikkö.
- 2.–3.10.2025 Loviisa. Järjestäjänä Fs4H.
Metsäyhdistyksellä on pitkä kokemus koululaisten metsäretkien järjestämisestä. Esimerkiksi jokasyksyisellä pääkaupunkiseudun koululaisten metsäviikolla alakoululaiset pääsevät rastiradalle, jossa tutustutaan metsäluontoon, metsänhoitoon ja metsäalan ammatteihin. Myös se järjestetään alan yhteistyönä.




Lisätietoja
Jaska Salonen
Johtaja, nuorisoviestintä
+358 40 561 5076
jaska.salonen@smy.fi