Talousmetsä – kehitys ja kestävä käyttö -retket

Vuodesta 2017 alkaen syksyisin on järjestetty metsäretkiä UPM:n tehdaspaikkakuntien kuudesluokkalaisille. Retkiä on toteutettu Jämsässä, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Pietarsaaressa ja Raumalla.

Retkien sisältö tukee seuraavia opetussuunnitelman sisältöjä: luonnonvarojen kestävä käyttö, metsien hyötykäyttö, luonnon monimuotoisuus, ilmastonmuutos ja sen hillitseminen. Metsäretkellä oppilaat tekevät erilaisia tehtäviä, kuten istuttavat taimia. He tapaavat mukavia asiantuntijoita ja metsässä harrastavia ihmisiä ja samalla  tutustuvat puiden kasvuun, hiilenkiertoon ja puusta saataviin tuotteisiin. Retken ehdoton kohokohta on lopussa odottava evästely ja makkaran paisto nuotiolla.

Retkipaikkakuntien koulut hakevat keväällä tuleville kuudensilleen paikkaa retkelle.Tiedon mukaan pääsystä saa elokuussa koulujen alkaessa. Myös varasijoille jääneet saavat tuolloin tiedon. Retket ovat kouluille bussikuljetuksia myöten maksuttomia. Vain eväät tulee varata retkelle koululta mukaan.

Metsäretket mahdollistaa UPM. Käytännön toteutuksessa ovat mukana Suomen Metsäyhdistys, paikallinen UPM:n henkilöstö, 4H-yhdistys ja metsästysseura/riistanhoitoyhdistys.

Oppilaiden kommentteja metsäretkistä

” Opin paljon uutta, esimerkiksi sen, että jäniksen käpälä on vähän niin kuin lumikenkä, todella monessa tuotteessa on puuta ja kuinka kauan kestää, että puu on kasvanut isoksi.”

” Opin sen, että metsä on meille kaikille tärkeä.”

” Mielestäni on kiva, kun tälläisiä tapahtumia järjestetään. Vähän vaihtelua normaaliin ympäristöopin tuntiin.”

Suvi Pessala

Suvi Pessala

+358 45 657 5442

suvi.pessala@smy.fi