Suunnistajat suojelivat Sipoonkorpea parhaansa mukaan
Suunnistajat tekivät kaikkensa luonnon suojelemiseksi Sipoonkorvessa. Valio-Jukola jätti silti alueen eteläosaan tuhoja, sanoo suojelubiologi Antti Below.
”Tästä kohdasta on mennyt noin 5000 suunnistajaa”, arvioi Valio-Jukolan ympäristöpäällikkö Erkka Ryynänen. Olemme yhdellä vilkkaimmista Jukolan viestin rastipisteistä Sipoonkorven kansallispuiston lounaiskolkassa Vantaalla.
Mäntyvaltaisen sekametsän kenttäkerroksen ruohikko on tallautunut ja maastoon on tullut polkuja. Jonkin puun juurenniskasta on kuori irronnut, mutta muita elävän puuston vaurioita ei näy. Ryynänen on maaston tilaan tyytyväinen.
Kierrän yhdessä Ryynäsen kanssa Sipoonkorpea ja käymme paikoissa, jonne viesti on jättänyt pahimmat jäljet. Ympäristön huomioiminen ja kunnioittaminen on suunnistamisessa aina tärkeää, mutta erityisen haastavaa oli suunnitella tapahtuma kansallispuiston luontoon.
Kansallispuisto on maastona poikkeus
Valio-Jukolan suunnittelu Sipoonkorpeen oli jo pitkällä, kun Helsingin, Vantaan ja Sipoon alueilla sijaitseva kansallispuisto viime vuonna perustettiin. Yleensä Jukolan Viesti juostaan talousmetsissä.
Kesäkuun puolessa välissä juostu Valio-Jukola keräsi ennätysmäärän osanottajia, liki 17 000. Tämän päälle tulevat vielä toimitsijat ja kisayleisö, jolloin tapahtuman kävijämäärä kasvaa jopa 50 000 henkilöön.
Kilpailualueen sijainti pääkaupunkiseudun kupeessa tarkoitti, että osallistujia ja kisayleisöä tuli paljon. Toisaalta paikalla pääsi poikkeuksellisen hyvin julkista liikennettä käyttäen. ”Moni tuli myös pyörällä”, Ryynänen sanoo.
”Tämän kokoisella tapahtumalla voi olla merkittäviä ympäristövaikutuksia. Sen vuoksi ympäristön suojeluun kannattaa panostaa laajasti. Valio-Jukolassa ympäristötoimet koskivat esimerkiksi liikennejärjestelyjä, jätteiden kierrätystä, kisarakenteiden suunnittelua, reittisuunnittelua maastossa ja jälkien siivoamista”, Ryynänen kertoo. Roskat ja nauhoitukset kerättiin tarkkaan pois kisan jälkeen.
Herkät kohteet rajattiin pois käytöstä
”Luontoa viestissä suojellaan sillä, miten reitit suunnitellaan. Mietimme sen, missä rastit sijaitsevat ja millaisen reitin suunnistajat sinne todennäköisesti valitsevat”, Ryynänen kertoo.
Ennen sitä maanomistajien ja viranomaisten kanssa käydään läpi herkät alueet, jonne suunnistajat eivät saa mennä. Ne merkitään karttoihin ja rajataan maaston. Herkkiä alueita ovat esimerkiksi luonnontilaisimmat kalliot, suot ja rannat. Kisa-alueella oli myös muutama huuhkajan pesä.
”Tänä vuonna reitin suunnittelun kannalta ongelma oli se, että kiellettyjä alueita oli paljon. Se tarkoitti, että käytettävissä oli vähemmän metsää ja käytettävissä oleville alueille tuli silloin väistämättä enemmän kulutusta”, Ryynänen kertoo.
Onnistuneessa reittisuunnittelussa rastipaikat sijaitsevat niin, että rastilta toiselle on selkeästi useampi reittivaihtoehto. Rastien välien pituuden pitää myös vaihdella. Kun kieltoalueita on paljon, tämänkin suunnittelu on vaikeampaa.
”Kaikki tehtiin, mitä voitiin”
Ryynänen on itse tyytyväinen siihen, miten ympäristön suojelussa onnistuttiin ja miten hyvin yhteistyö sujui. Hän uskoo, että ensi kesänä kisan jäljet näkyvät maastossa enää vähän. Samoissa maastoissa järjestettiin Jukolan viesti vuonna 1995.
Siitä tehdyn ympäristöseurannan mukaan suuri osa kulutuksen kohteena olevasta maastosta palautui alkuperäiseen tilaan vuodessa tai parissa. Pisimpään kestää kallioiden jäkäläpeitteen palautuminen.
”Kaikki tehtiin, mitä voitiin”, Ryynänen sanoo.
”Suunnistajat tekivät kaiken, minkä pystyivät luonnon suojelemiseksi. Arvostan todella sitä työmäärää, jonka he tekivät. Kiellettyjen alueiden ympärillä oli valtava määrät keltaista kuitunauhaa”, sanoo suojelubiologi Antti Below Metsähallitukselta. Tapahtuma jätti silti hänen mielestään kansallispuistoon runsaasti kulumisjälkiä.
Belowin mukaan tilannetta pahensi se, että kilpailu käytiin, kuten aina, parhaimpaan kasvu- ja pesimäaikaan. ”Paikoilla, joissa ennen oli viisi polkua, on nyt satoja polkua”, hän sanoo.
Biologit seuraavat luonnon palautumista
Se, miten hyvin luonto palautuu, jää nähtäväksi. Osa soista on tallattu turpeelle, mutta tämä saattaa jopa auttaa niiden palautumisessa. ”Ennallistamisessa on havaittu, että silppuuntunut rahkasammal levittäytyy hyvin takaisin”, Below kertoo.
Pitkäaikaisimmat tuhot ovat kalliolla, siitä Below on Ryynäsen kanssa samaa mieltä. Kesän sateet huuhtoivat murusiksi tallatut jäkälät ja maa-aineksen pois kalliolta. Niiden palautuminen voi viedä kauan. Ongelma on myös, jos metsiin syntyneet uudet polut jäävät käyttöön.
Metsähallitus seuraa luonnon palautumista monin tavoin. Kohteista on otettu kuvia ennen tapahtumaa ja sen jälkeen. Uudet kuvat otetaan ensi vuonna ja viiden vuoden kuluttua. Maaton on merkitty linjoja, joilla seurataan kasvillisuutta.
Maassa pesivien lintujen pesinnän kohtaloa arvioitiin tekemällä viestimaastoon ja vertailukohteille kolmen munan tekopesiä. Rastien ympäristössä pääosa pesistä tuhoutui, muualla vaihtelevasti. Vertailukohteilla tuhoja ei ollut.
”Kansallispuistoissa voi kyllä järjestää urheilutapahtumia, mutta paljon pienempiä ja mielellään syksyisin”, Below sanoo.
Kirjoita kommentti